Lähihoitaja

Mun pitäis kyllä tehdä noi mun korvaavat pois alta, mutta bongasin Youtubesta videon meistä lähihoitajista, joten sain inspiraation kirjoittaa tästä ammatista, tosiaan mulla ei alalta ole muuta kokemusta kuin opiskelun kautta olleet harjottelut, joten postaus painottuu ehkä enemmän mielipiteisiin ja lähihoitajaksi opiskeluun.

Tosiaan lähihoitajaopiskelut kestää yleensä sen kolme vuotta, eli 120ov, itsellä on kasassa jo 98ov. Itse olen saanut opiskeluista paljon hyväksilukuja, kokinpapereiden ansioista. Mun ei ole tarvinnut käydä uudestaan matikkaa, kemiaa, äikkää ja tällässiä, tai olisin saanut jos olisin tahtonut. :D Lähihoitajaksi voi opiskella monessa paikkaa, googlettamalla varmasti löytää itselleen sen sopivan paikan. Lähihoitajan ammattia suosittelen ihmiselle joka on sosiaalinen, empaattinen, avulias, ystävällinen, joustava, pystyy heittäytymään, huumorintajuinen, kärsivällinen, luotettava, valmis ottamaan vastuun ja etsii ihmisläheistä työtä. Hoitajan roolissa et voi olla kuin oma itsesi, jos vedät jotain roolia, asiakkaat kyllä huomaavat sen eikä sitä kukaan pitemmän päälle jaksa mitään roolia esittää. Vaikka mullakin on arkiminä ja työminä, mutta ei ne poikkea kovin paljoa. Työminä on vaan vähän vaitonaisempi henkilökohtaisista asioistaan ja sivistyneempi vai mikähän tähän nyt olisi oikea sana. :D
Lähihoitajan työ on tosiaan todella ihmisläheistä työtä, joudut koskettamaan täysin vierasta ihmistä, jos siihen ei ole valmis niin en suosittele alaa. :D Ja sen hoitajan kosketuksenkin pitää olla tietynlainen, et saa satuttaa asiakasta, muttet voi myöskään kovin hennolla otteella kääntää asiakasta. :D Tietysti ensin ollaan harjoiteltu nukeilla, mutta on se mun mielestä kyllä eri asia kääntää oikea ihminen kylkiasentoon kuin nukke, ja nuken pukemisessa ei haittaa jos käsi vähän lipsahtaa, mutta ihmisen kanssa sun pitää olla tarkkana kuin porkkana, koska joillakin ihmisillä voi olla hauraat luut, ja eihän me niitä haluta rikkoa! :D
Lähihoitajana sun työpäivät on aina erilaisia ja opit joka päivä jotain uutta. Alkuun luultavasti joutuu tyytymään keikkatyöhön, joka saattaa avata ovia vakituiseen työpaikkaan. Ala on naisvaltainen, mutta kyllä miehiäkin on alalla nykyään jo aika paljon. :) Hyvä miehet!

                             Tästä videosta sain inspiraationi :D Ai että nuo mummot on niin lutusia :) :D

Ah, kuunnelkaa tätä murretta! Maailman paras murre! <3 Btw, toi on kuvattu samassa palvelukeskuksessa jossa pappa viimeiset hetkensä vietti :(

Tosiaan moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että kohtaamme työssä välillä erittäin väkivaltaisia ihmisiä, tämä oli erittäin lievä tapaus, itsekkin olen muutamia väkivaltatapauksia saanut todistaa. Ja olen monestakin kuullut. Hoito- ja huolenpidon jaksossa kun olin harjoittelemassa vanhainkodissa, oli siellä väkivaltainen asiakas, hän löi hoitajia ja haistatteli. Aluksi hiukan pelkäsin häntä kun hänestä kerrottiin kauhutarinoita mulle, mutta hyvin me tultiin juttuun, alkuun hän vain saattoi huomauttaa kun jossain kesti normaalia kauempaa kun olin kuitenkin uusi, mutta loppu vaiheessa hän jo kehui minua ja jutteli minulle niitä näitä. Epäilen että tämä johtui luultavasti siitä että minä pidin hermoni kasassa, en raivonnut takaisin vaan ihan hiljaa kaikessa rauhassa tein työni. :) Kovan kuoren alta paljastui herttainen vanhus. :) Toisaalta ymmärrän näitä äkäisiä vanhuksia, kyllä itselläkin hajoaisi pää jos tuolla sängyn pohjalla makaisin, enkä itse pääsisi liikkeelle ja muut joutuisivat hoitamaan asiani. Tosiaan näiden videoiden tarkoitus on näyttää teille lähihoitajan työtä ja koulutusta. :D

Ensimmäisen vuoden aikana käytiin ihan perussairauksia lävitse, lasten kasvatusta, ensiapua, lääkehoitoa ja lääkelaskuja. Ihan sellasta perussettiä. Harjoittelu tehtiin päiväkodissa, josta tykkäsin erittäin paljon! :) Ekasta vuodesta ei nyt tässä vaiheessa hirmuiseti muistu mieleen, kun tässä on tapahtunut niin paljon asioita sen jälkeen ja on ollut kaikkea muutakin muistettavaa. Mutta ehkä tässä ne tärkeimmät. :D

Tokana vuonna käytiin taas vähän enemmän erilaisia sairauksia, niiden hoitoa, ensiapua vähän tarkemmin, vammaistyöskentelyä, kuntoutusta, tukiviittomia. Vanhainkotiharjoittelu taisi olla heti alkusyksystä ja keväämmällä kuntoutuksen harjoittelu, jonka suoritin kehitysvammaisten asuntolassa, ja oi että sekin oli aivan ihanaa! :') Keväällä myös päätettiin mihin haluamme suuntautua. Niinkuin jo useasti olen täällä kertonut olin luokaltani ainut joka halusi erikoistua lapsiin ja nuoriin. Ja koen tehneeni oikean valinnan. Toisen vuoden aikana harjoiteltiin erilaisia siirtoja, nostoja, kepeillä kävelyä, pisteltiin toisiamme, mitattiin toistemme verenpaineita, opeteltiin käyttämään erillaisia koneita, laittamaan vainajaa, vuodepotilaan kanssa toimiminen jne.

Kolmantena vuonna erikoistuessani lapsiin ja nuoriin, aloitimme ihan lapsen kehityksellä ja sen tukemisella. Laitoimme erilaisia projekteja alulle. Kävimme asioita läpi aikajärjestyksessä ja kävimme jälleen sairauksia läpi, tällä kertaa lasten näkökulmasta, esimerkiksi miten toimia lapsipotilaan kanssa joka sairastaa syöpää, miten toimitaan lapsen saattohoidossa, koulunkäyntiavustajan toimimista jne. Teimme myös opinnäytteet, itse tein epilepsiasta, luokkakaverini tekivät mm. joulukalentereita, erilaisia oppaita, näytelmiä jne.  Meillä on ollut myös muutama keittiötunti, yhdellä tunnilla meillä oli lapsia keittiössä mukana. Se oli kivaa, ajateltiin että onhan se helppoa ohjeistaa lasta keittiössä no joo ehkä se yksi lapsi menisi, mutta kun niitä olikin kymmenen ja erilaisen päivän takia he olivat aika villillä päällä ja juoksentelivat ympäri keittiötä ja siinä piti itse yrittää vahtia paistoksia ja katsoa lasten perään. Erikoistumisvuonna meillä on ollut kaksi harjoittelua, tai toinen alkaa vasta huomenna. :D Molemmat itse olen ollut päiväkodissa, mutta osa luokkakavereistani on ollut lastenosastolla, perhetyössä, perhekodissa jne. Itse en ole halunnut muualle kuin päiväkotiin. Paikan valinnassa on kriteerinä se että asiakkaat ovat alaikäisiä.
Itse lapsirakkaana ihmisenä olen pitänyt lasten- ja nuorten koulutusohjelmasta todella paljon, vaikka välillä oonkin ollut aika epätoivoinen ton koulun suhteen, kun on tehtäviä jäänyt viime tinkaan, kröhöm, kuten nytkin.. :D Mutta pitkän matkan olen tähän päivään tarponut ja kohta on lähihoitajan ammatti taskussa. :) Voiko paremmin mennä? Tää on oikeasti työtä jota rakastan, rakastan kun saan auttaa ihmisiä, rakastan kun saan yleensä heti palautteen työstäni, rakastan sitä kun ihmisten kasvoilta näkyy kuinka kiitollisia he ovat saamastaan avusta, rakastan sitä kuinka asiakkaat arvostavat työtäni.  On myös ollut ihanaa nähdä kuinka nopeasti asiakkaat ovat muhun kiintyneet, jokaisessa harjoittelupaikassa joku on aina itkenyt kun mun harjoittelu on loppunut ja oon saanut läjän piirrustuksia mukaan. Mua huvittaakin kun jokaisessa arvioinnissa oon kuullut sen saman lauseen "En mä voi kuvitellakaan että hän huutaisi naama punaisena, hän on omalla rauhallisuudellaan rauhoittanut asiakkaat ja hoitanut työnsä hyvin." :D

Tosiaan suuntautumisvaihtoehtoja ovat:

• lasten ja nuorten kasvatus ja hoito
• sairaanhoito ja huolenpito
• mielenterveys- ja päihdetyö
• vanhustyö
• vammaistyö 
• asiakaspalvelu ja tiedonhallinta
• kuntoutus
• suu- ja hammashoito
• ensihoito

Jos en olisi päässyt lasten- ja nuorten koulutusohjelmaan olisin tahtonut vammaistyöhön. Ensihoitokin olisi erittäin mielenkiintoinen, mutta en tiedä pystyisinkö kohtaamaan asiakasta jolla on jalka irti.. :/ Pakko muuten sanoa teille jotka ehkä haaveilette lanun koulutusohjelmasta, että pääsette helpolla, olette väärässä. Joo kyllä me leikitään koulussa ja pidetään erillaisia projekteja, mutta meillä on myös erittäin paljon teoriaa, tulee paljon asiaa kerralla, tentteihin isot alueet, lääkelaskuja on myös meillä lanulaisilla. Ei oo helppoo ei, ellei ole superihminen. Anteeksi jos nyt murskasin jonkun unelmat. :D

Tosiaan aloitan huomenna viimeisen harjoitteluni paikallisessa päiväkodissa. Odotan innolla, pääsin vielä nuorempien ryhmään! :) En voi vieläkään uskoa että mä oon oikeesti viittä vaille valmis lähihoitaja, tätä vois melkein verrata siihen että oot menossa ovesta mutta jäät takista kiinni oveen ja et pääse siitä irti. Se on enää niin pienestä kiinni, pari tehtävää, portfolio ja näyttö ja se on siinä! :) tehtävät pitäis saada tänään tai viimeistään huomisen päivän aikana tehtyä. Ja sitten kaksi viikkoa tykittää vaan portfoliota ja tehdä näyttö ja se on siinä. Oikeesti mitä ihmettä, kohta mulla on mun unelmien ammatti, josta oon haaveillut jo kymmenen vuotta! :o Taas voin todeta, että unelmista ei saa luopua vaan niitä pitää tavoitella. Vaikka ne joskus ovatkin kovan työn takana ja muut menevät eri suuntaan kannattaa miettiä mitä itse haluaa, eikä mielistellä muita.

Voisin tähän loppuun vielä kertoa mitä kaikkea olen saanut tehdä harjoittelujaksoilla. Vanhainkodissa autoin asiakkaita aamu- ja iltatoimissa, käytin heitä asioilla, autoin ruokailussa, jaoin lääkkeitä. Kuntoutuksenharjoitusjaksolla (sanahirviö!) tein oikeastaan samoja asioita, mutta olin myös mukana fysioterapiassa, autoin asukkaita siivoamaan huoneitaan, tein ruokaa ja vietin aikaa asukkaiden kanssa. (luettiin lehtiä, katsottiin telkkaria jne..) Päiväkotiharjoitteluissa joita nyt on kaksi takana, olen vetänyt aamupiirin, pitänyt lapsille erillaisia hetkiä kuten musiikkimaalausta, askarreltu, pelaillut lasten kanssa, ollut tehtävien teossa apuna, käynyt erillaisilla retkillä lasten kanssa, lueskellut kirjoja, ollut nukkarissa, pitänyt rotia ja ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä mitä lasten kanssa voi vaan tehdä. Ainakin itse olen huomannut että kun olet erikoistumassa saat hiukan enemmän vastuuta kuin ekana vuonna. Toisaalta ihan ymmärrettävää, koska mun on oltava valmis työelämään näillä näppäimillä. :D

¨

Ja teille jotka luulette että me hoitajat vain istumme ja katsomme telkkaria, leikimme lasten kanssa, juomme kahvia, niin ei olette väärässä. On päiviä jolloin on rauhallisempaa, mutta meillä on erittäin paljon paperitöitä, kaikki pitää kirjata, mitä on tehty miksi ja milloin? Olemme asiakkaille samalla ystävä ja hoitaja. Harjoittelupaikoissa joissa olen ollut on tauot pidetty asiakkaiden seassa, eli periaatteessa teet tauoillakin töitä, kun pidät heitä silmällä. Hoitajan työ on henkisesti ja fyysisesti rankkaa! Jos käytte omaisen luona esimerkiksi vanhainkodissa ja näette hoitajan istumassa kahvikuppi kädessä älkää heti tuomitko häntä että hän ei hoida töitään, hän on saattanut juuri istahtaa päivän ensimmäiselle tauolleen, kun on koko aamun juossut asiakkaiden luona auttamassa aamutoimissa. Varmasti kyllä löytyy hoitajia jotka ovat jo kyllästyneet työhönsä ja istuvat sen kahvikupin kanssa joka välissä, mutta itse teen ensin työt sitten vasta pidetään tauot. Ja ainakin itse otan työni vakavasti ja haluan että asukkailla on hyvä olo josta minä saan hyvän mielen. Ja voin hyvillä mielin mennä kotiin. Voin kyllä ihan suoraan sanoa, että hoitajan työ ei todellakaan sovi kaikille. Tässäkin voidaan sanoa että asenne ratkaisee. :D

Toivottavasti nyt muistin kertoa kaiken oleellisen, mutta kysykää jos jäi jotain epäselvää niin koitan vastailla parhaani mukaan! :D Älkää tuomitko mua taas pitkän tekstin takia, lyhyitä on vaan niin vaikeaa kirjoittaa! :D

Heres to the kids who..

Kiusaaminen

En nyt muista oonko omistanut tälle aiheelle koskaan kokonaista postausta, mutta sain koulussa idean että kirjoitan tästä nyt. Puhuimme siis koulussa kiusaamisesta ja katsottiin muutamat videot. Vaikka aihe on mielenkiintoinen, niin silti se on mulle todella ahdistava koska mua tosiaan on kiusattu oikeastaan aina. Peruskoulussa pahiten. Monesti ollaan koulussa puhuttu kiusaamisesta, ja aina on saanut huulta purra etten oo alkanut kesken tunnin itkemään, kun voin niin hyvin samaistua noihin videoihin mitä katsotaan ja ymmärrän hyvin mistä puhutaan. Tänään katsottiin Mintun tarina Youtubesta minkä oonkin tänne jo aikaisemminkin linkittänyt, mutta laitanpa uudestaan niin kaikki tietävät mistä puhutaan. Pystyn niin samaistumaan Minttuun, ikävä kyllä. Youtubesta löytyy paljon erillaisia kiusaamisvideoita kun etsii, niitä olen myös tänne aikaisemminkin laittanut. Jokainen niistä saa mut itkemään.

Koko peruskoulun ajan mua haukuttiin, pari kertaa mua lyötiin, heitettiin lumipalloilla, naurettiin aina kun kävelin ohi, menin luokkaan, mun tavaroita varasteltiin, mut jätettiin yksin, musta leviteltiin juttuja jne. Ikinä mulle ei ole selvinnyt kunnon syytä sille miksi mua alettiin kiusaamaan. Olinko vaan niin helppo kohde koska olin ujo tyttö maalta. Vaikka mä kuinka haluaisin antaa kiusaajilleni anteeksi, jotta mun olisi (ehkä) helpompi jatkaa eteenpäin, mä en vaan pysty. Mä en voi sietää heitä silmissäni. Toisaalta en olisi ehkä samanlainen ihminen ilman kiusaamistaustaa, mutta silti veikkaisin että olisin paljon onnellisempi ja avoimempi ilman tätä taakkaa.

Pystyin niin samaistumaan muistiinpanoihin jotka koulussa kirjoitettiin, kiusaamisella on yhteys ahdistuneisuuteen, huonoon itsetuntoon, kielteiseen minäkuvaan ja masentuneisuuteen. Itsellänihän on nuo kaikki. Lisäksi vielä syömishäiriö. Huonon itsetunnon takia, mun on todella vaikeaa lähestyä uusia ihmisiä, varmasti moni ihmettelee että miten voin sitten opiskella lähihoitajaksi, no hoitajan roolissa mulla on syy lähestyä ihmisiä enkä silloin pahemmin mieti mitä muut musta ajattelee. Kielteinen minäkuva näkyy edelleen, välillä tunnen itseni ihan nätiksi ja mietin että hitsi oon tänään valinnut hyvät vaatteet päälle kun on niin rento olo ja näin. Mutta sitten tulee vastaan mun vihollinen, peili. Aina kun katson peiliin nään sen rikkinäisen ja masentuneen pikkutytön. Löydän aina itsestäni jotain negatiivista. Välillä kun oon meikannut vaikka juhliin on tullut fiilis että miksi hitossa meikkaan koska ei rumasta saa kaunista edes meikeillä. Mun on myös todella vaikeaa uskoa jos joku sanoo mulle että olen kaunis, ajattelen aina että siinä on jotain taka-ajatuksia. Ahdistuksestakin on hyvin vaikeaa päästä eroon, julkisilla paikoilla tuntuu että kaikki tuijottaa ja yleensä, varsinkin teinien ja myös ihan munkin ikäluokkaa olevien parissa on alkanut järkyttävä supina kun oon kävellyt ohitse. Voihan se olla että ei ne välttämättä edes musta puhu, mutta pari selvää tapausta on ollut. Mun perään on myös huudeltu kaikkea sontaa. Mua ahdistaa myös paljon istua julkisilla paikoilla yksin, sen takia räpläänkin paljon kännykkää jos joudun istumaan yksin, en uskalla katsoa ihmisiä ja ajattelen että ne nauraa mulle että istun yksin koska eihän mulla voi olla kavereita. 

Ihmettelen kyllä sitä että mua ei vielä päiväkodissa kiusattu, mutta heti kun aloitin ykkösluokan niin alkoi myös kiusaaminen. No mulle oli kotona opetettu että jos mua kiusataan koulussa niin siitä on kerrottava opettajille. No ekana vuonna kerroinkin mun opettajalle joka otti kiusaajat kerran puhutteluun ja sanoi vain että hyi pojat, ja asia jäi siihen ja homma jatkui seuraavana päivänä pahempana koska olin kertonut opettajalle. Ekana ja tokana kouluvuotena meillä oli sama idiootti opettaja. Kerroin silloin jopa kiusaamisesta kotona, ja äitini raivosikin opettajalle että tekee asialle jotain, mutta ei hänellä ollut aikaa. Myöskään kiusaajien vanhemmat eivät tehneet asialle mitään vaikka vanhempani heidänkin kanssaan keskustelivat.

Kolmosluokan alkaessa olin erittäin tyytyväinen kun opettajamme jäi vuorotteluvapaalle (?) ja meille tuli vuodeksi sijainen. Sijainen oli aivan mahtava, sain tarvitsemaani tukiopetusta ja hän laittoi kiusaajat todellakin kuriin. Edelleenkin tämä sijainen on mun ala-aste aikojen lempiopettaja. Sinä vuonna kiusaaminen hellitti hiukan, kun pojat tiesivät joutuvansa koville jos mua kiusaavat. Siirryttiin sitten nelosluokalle ja meille tuli uusi opettaja, ensimmäinen miesopettaja koskaan, no kaiken lisäksi tämä opettaja oli isäni kaveri niin enhän mä nyt sille mene itkemään että pojat kiusaa mua. Nelosluokasta muistan hyvin sen kun tulin kotiin ja äiti paistoi lettuja, no se mun lettu sitten hajosi kun äiti sitä nosti pannulta lautaselle niin mä juoksin vaa nurkkaan itkemään ja äiti alko nauramaan että ei se nyt noin vakavaa ole jos lettu hajoaa. Oikeasti en itkenyt lettua, vaan sinä päivänä mua oli mm. lyöty ja haukuttu lyttyyn. Se oli mun ensimmäinen romahdus kiusaamisen johdosta. Sitä en kyllä muista että selvisikö porukoille koskaan mitä oikeasti itkin, itkin nimittäin ainakin tunnin. Mä vaan odotin että ala-aste loppuu ja pääsen tyhmistä opettajista eroon. Sijainen oli ainut joka koko kuuden vuoden aikana oikeasti puuttui kiusaamiseen. Mun kiusaamista ehkä pahensi sekin että olin yksi nopeimmin kehittyvistä tytöistä, mulle oli jo ala- asteella kasvanut rinnat ja tietenkin sain ekat rintsikat, joiden olkaimia pojat paukuttivat aina kun kävelivät ohitse. Niin ja sain mä ala-asteella silmälasitkin. Monesti sanoin kiusaajilleni vastaan, mutta mulle vaan naurettiin.

Ylä- asteella kiusaaminen oli oikeastaan vaan henkistä. Mulle naurettiin aina, osoteltiin, haukuttiin, seiskalla jos mun ainut kaveri oli kipeä olin aina yksin, ne välitunnit oli niin hiton pitkiä, tuntui ettei ne lopu koskaan. Kukaan ei koskaan halunnut tulla pitämään mulle seuraa vaikka varmasti näki kuinka yksinäinen olin nurkassa potkiessani kiviä. No sitten meille muodostui se meidän jengi, joka meillä oikeastaan on edelleenkin. Silti vaikka olin saanut kavereita, mua kiusattiin, koska olin kuitenkin erillainen kuin muut. Jos esimerkiksi liikunnantunneilla oli kaksi kapteenia jotka sai valita joukkueensa olin AINA viimeinen. Kyllä siinä tuli vähän syrjitty fiilis. Kaikista kamalinta oli kun mulla murtu jalka ja sain kepit. No tietenkään mun ei tarvinnut osallistua liikuntatunneille, kun en mitään pystynyt tekemään, joten välillä menin kouluun vasta yhteentoista. Kerran mun taksi oli myöhässä joten myöhästyinkin koulusta, sillon oli kova juttu hengailla tuulikaapeissa, no nää "kovispojat" olivat laittaneet JOKA IKISEN koulun oven lukkoon. Siinä mä sitten linkutin kepeillä ympäri pihaa kokeilemassa ovia. Meinasin jo heittää kepit nurkkaan ja alkaa itkemään kun pihaan kurvasi koulunkäyntiavustajan auto. Hän ihmetteli että miksi olen yksin pihalla, sanoin että kaikki ovet on lukossa niin en ole päässyt sisälle, no hän vain ihmetteli että miten se voi olla mahdollista. Hitto kun en silloin sanonut ketkä pissapäät ne oli lukinnut. Normaalisti koulu alkoi yhdeksältä, ja tietenkin mun taksi oli aina koululla juuri yhdeksän aikaan ja se ajoi aina sen oven eteen missä oli nää "kovispojat" ja se niiden ovi oli aina lukossa. Pari ensimmäistä kertaa kävin ovea kokeilemassa ja nää vaan nauro ikkunan takana kun yritin saada ovea auki, loppujen lopuksi jouduin kiertämään kauemmasta ovesta. Mutta kaikille muille avattiin ovi ja aina kun olin päässyt sisälle ovi avattiin lukosta ja naurettiin vaan kun linkutan ohi keppieni kanssa. Mä en vaan ymmärrä että mitä hauskaa tossakin nyt oikein on ollut?!

Ylä- asteella mua myös heitettiin lumipallolla suoraan silmään, no se sattui ihan kivasti, niin aloin sitten itkemään, se on ollut ainoa kerta kun oon koulussa itkenyt, no lähdin sitten vessaan kesken välitunnin ja meillähän oli kiellettyä olla sisällä välitunneilla. No siinä kun itkien oon vessaan menossa tulee käytävällä välituntivalvoja vastaan ja alkaa huutamaan mulle että mitä teen sisällä kun nyt on välitunti heti ulos. Sanoin olevani menossa vessaan, no tää välituntivalvoja tuli vessankopin taakse varmistamaan että käyn vain vessassa. Koskaan tää valvoja ei kysynyt että hei miksi sä itket. Kukaan ei myöskään halunnut istua mun vieressä ja musta supistiin tunneillakin, harvoin uskalsin sen takia edes viitata kun pelkäsin että vastaan väärin ja mulle nauretaan taas. Yritin olla vahvempi kuin kiusaajani, mutta kuitenkin masennuin ja jouduin kuraattorin puheille. En myöntänyt edes ystävilleni miksi todella siellä olin, nauroin vain että terveydenhoitaja mut sinne pakotti jostain ihmeen syystä.  

Ei mun kiusaajat olleet pelkästään poikia, kiusasi tytötkin. Poikien kiusaaminen oli näkyvämpää, kuten koulussakin puhuttiin tyttöjen kiusaamista on vaikeampi tunnistaa kuin poikien, koska pojat kiusaavat yleensä fyysisesti. Sekin että jotain ihmistä kiusataan sun porukassa ja sä vaan katsot sivusta on kiusaamista, jos sä et puutu tilanteeseen olet yksi kiusaajista.

Mun mielestä kiusaaminen on raukkamaista, se vain osoittaa kuinka lapsellinen olet. Ja olet epävarma itsestäsi ja sun on haettava hyväksyntää kiusaamisella. Ajattelet että kiusaamalla saat ystäviä, väärin et saa, karkoitat ne viimeisetkin ystävät. Meidän naapurissa asui jonkun aikaa joku 10v. tyttö joka kiusasi aina mun pikkuveljeä kun ne odotti tienlaidassa taksia, no mun pikkuveli kerran siitä mainitsi, lähdin tarkoituksella paaaljon aikaisemmin kouluun mitä oikeasti piti ja haukuin tytön lyttyyn, sanoin että jos vielä kerran kuulen että se kiusaa mun pikkuveljeä niin kerron meidän äidille ja se puhuu sen tytön äidille, ja siitä ei hyvä heilu. Ja sanoin myös että tyttö joutuu uudestaan keskustelemaan asiasta myös mun kanssa, näytin mistä kana pissii. Meni tyttö muuten hiljaseksi eikä sen jälkeen veljeäni kiusannut! Jos satutat mun läheistä satutat myös mua. 

Miettikää oikeasti tutkimusten mukaan JOKAISESSA luokassa on yksi tai kaksi oppilasta joita kiusataan. Ja kiusaamisella on aina kehityksellinen riski! Mulla on tietyllä tapaa heikot sosiaaliset taidot, meen aina lukkoon jos joku kaverin kaveri tulee porukkaan, tämäkin juurtaa juurensa kiusaamisesta, en päässyt pienenä harjoittamaan sosiaalisia taitojani, joten nyt ne ovat tietyllä tapaa puutteelliset. Ja todellakin kiusaaminen seuraa sua lopun elämääsi. Et sä pysty unohtamaan sellaisia asioita vaikka sä kuinka haluaisit. Mut on myös pistänyt miettimään kun oon katsellut noita mun tekstien katselukertoja, kaikki kirjoitukset jotka käsittelevät kiusaamista, masennusta, itsetuntoa, ahdistusta ja syömishäiriötä on niitä katsottu satoja kertoja. Oon myös saanut kommentin missä on mainittu suoraan että on googletettu kiusaamista. Musta on ollut kamalaa katsoa päiväkotiharjoitteluissa että yhä nuoremmilla tytöillä on jo ulkonäköpaineita ja epävarmuutta, ja kiusaaminen on todella yleistä päiväkodissa. Mulla on ollut aina päiväkodissa tiukka suhtautuminen kiusaamiseen, todellakin menen heti väliin jos kiusaamista näen. On muuten oltu aika kilttinä sen jälkeen kun mun kanssa on keskusteltu asiasta. :D

Monesti ollaan saatu lehdistä lukea kuinka joku on kiusattu hengiltä. Liian monta kertaa. Yhä nuoremmat tekevät itsemurhia. Se on aivan järkyttävää! Jos et uskalla puhua kenellekkään tai sulla ei ole ketään kelle puhua niin kokeile kirjoittaa päiväkirjaa, kirjeitä jotka voit vaikka repiä sen jälkeen tai kokeile tätä paikkaa. Lupaan että ne auttaa ainakin hetkeksi. Parasta tietysti olisi keskustella asiasta vaikka terveydenhoitajan kanssa. 

Mun suurin toive tällä hetkellä on olla vielä jonain päivänä onnellinen ja kokonainen nuori nainen.

Tää on mun blogin varmaan pisin teksti :D Onko teillä kokemuksia kiusaamisesta? Jos on millaisia? Miten se vaikutti teihin? 

Unelmieni häät

Ajattelin tylsyydessäni kirjoitella millaiset olisivat mun unelma häät. :D Aika puskista tuli mieleen tämäkin aihe, mutta ikuisena romantikkona ajattelin kuitenkin ottaa haasteen vastaan ja kirjoittaa tästäkin jotain pientä edes. :D Myönnetään että ajattelen aika usein mun toivottavasti tulevia häitä. :D Kukapa ei pikkutytöstä asti olisi haaveillut niistä prinsessahäistä, mutta ei mulla kuitenkaan mikään hoppu naimisiin ole. :D Olisi ihanaa jos kosinta olisi omaperäinen ja sen yhteydessä näkyisi kosijan luonne.. :D Hahahah, tää postaus on niin pelottava.. :D

Nuorempana mietin läpi kaikki rantahäät yms. mutta oon tullut siihen tulokseen että kyllä mä haluan kirkkohäät! :D Ja haluisin tietysti paikalle koko mun suvun ja tietysti muita läheisiä ihmisiä. :D Tiedän jo kenet haluan kaasoksi, valinta perustuu siihen että hän on auttanut mua todella paljon vaikeina aikoina ja uskon että hän olisi loistava kaaso. Valinta paljastuu joskus jos naimisiin pääsen. ;)

Meillä on tosiaan ollut aika vanhanaikanen kasvatus, joten ehkä senkin takia oon aika vanhanaikanen mieleltäni tai siis että haluan häihini paljon perinteitä, mutta kuitenkin myös jotain uutta. :D Ja ehdottomasti ottaisin miehen sukunimen, koska onhan se hei perinne! Ja oman sukunimeni haluisin kirjoittaa ilmapalloon ja lähettää taivaisiin. :D Mä olisin todella halunnut että pappa saattaisi mut jonakin päivänä alttarille, mutta kuten kaikki tiedämme se ei ole enää mahdollista. Toisaalta voisin kävellä alttarille isäni saattamana, toisaalta enoni ja toisaalta taas ihan yksinkin. :D Mutta jollain tapaa haluan muistaa isovanhempiani häissäni, vaikka sytyttämällä kynttilän heille, tai jotain vastaavaa. Niin ja kesähäät totta kai!

Itse vihkiminen saisi olla lyhyt, mutta kuitenkin koskettava tai sellanen että siitä oikein huokuu rakkaus! :D Juu, en katso koskaan hääohjelmia.. :D Vihkimisen jälkeen siirryttäisiin johonkin kivaan juhlapaikkaan ja haluisin toisaalta jonkun bändin soittamaan ainakin vähäksi aikaa, koska onhan se nyt kivempi jos häätanssin musiikki tulee livenä. :D Tietysti jonkin verran puheita ja ohjelmanumeroita. Karaokea voisi olla loppuillasta.. :D ja juhlinta jatkuisi pitkälle yöhön, mutta missään kaatokännissä en tahdo häissäni olla. Se on päivä josta tahdon jotain jopa muistaa. :D Ja kummankin pitää osallistua häiden järjestämiseen yhtä paljon. :D

Mä en osaa päättää haluisinko juustokakun vai ihan perus-mansikkakakun, mutta onneksi asia ei ole ajankohtainen, luultavasti vielä moneen vuoteen. :D Ja tietenkin tahdon että mun tai siis meidän häät on meidän näköiset ja molempien persoona pääsee näkyviin. :D Ruokana peruskotiruokaa, tai jotain meidän lempiruokia. :D

Mä en halua mitään överipukua vaan sellassen kauniin ja yksinkertaisen. Johon voi yhdistää koruja. Huntua en tahdo. Hiukset luultavasti kiinni. :D Ja teemavärinä ehkä tää mun rakkaus liila. :D Ja sormuksena haluisin näyttävän, mutta kuitenkin käytännöllisen sormuksen. :D Mutta sen pitää olla hopeaa tai valkokultaa, en tykkää kultaisista koruista. :D Käytän niitä todella harvoin. :D Ajatus on aina tärkein. :D Ja kukkina joko ruusuja tai sitten mun ja mummin lempikukkia eli gerberoita! :D

Myönnän itsekkin että tää postaus on aika pelottava, mutta voin nauraa tälle sitten joskus jos pääsen häitä järjestämään. :D

Maanantain järkytys

Eilen oli ihan mukava päivä ja ilta, jos nyt ei oteta huomioon sitä suru-uutista joka taas jälleen laskeutui perheemme ylle, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Eikä tarvinnut ruveta taas hautajaisia järjestelemään. Tosiaan vietettiin kaverin synttäreitä ja pelailtiin siinä pleikkarilla, kun kävin puhelimella nopeasti Facebookissa, jossa etusivulle pomppasikin ikävät uutiset, serkkuni kaverit oli kirjotelleet hänen seinälleen kaikkea "toivottavasti selviät", "olet vahva, kyllä sä kestät", ja sivulle oli myös linkitetty uutinen jossa kerrottiin että joku oli kolaroinut rekan kanssa. Menin shokkiin ja taisin siinä vaan kiroilla järkytyksestä ja mietin että ei tää voi olla totta, ja uutisesta ei selvinnyt kuinka pahasti serkulleni oli käynyt. Kaverit yrittivät rauhoitella mua, mutta mä aloin penkomaan lisätietoa ja selasin serkun seinän läpi, sieltä selvisi että hän oli ainakin hengissä, soitin kotiin, jossa ei tiedetty edes koko kolarista. Mun oli pakko vielä soittaa mun enolle, ja onneksi soitin koska enoni sai mut vähän rauhoittumaan, kun kertoi että vaikka auto oli mennyt aivan romuksi ja serkkuni oli jouduttu sieltä kaivamaan ulos, oli hän vain saanut aivotärähdyksen. Vaikken kyseisen serkkuni kanssa olekkaan hirvittävästi tekemisissä niin kyllä se koskettaa todella paljon kun on kuitenkin sukulaisesta kyse, ja mulle suku on erittäin tärkeä. <3 Vaikka sain tietää että serkkuni oli selvinnyt säikähdyksellä, olin silti koko eilisen illan aivan shokissa ja mietin vain "mitä jos..". Kaverini ehdotti että olisi jäänyt yöksi kun kello kuitenkin oli jo 20, mutta mä halusin kotiin omaan sänkyyn nukkumaan ja lähdinkin kotiin ajelemaan. Ajelessa motaria tajusin sen, kuinka nopeasti kaikki voi olla ohi. Ehkä olisi ollut järkevämpää jäädä kaverille yöksi kuin ajaa pikku shokissa kotiin, mutta tehty mikä tehty. :D

Selvennykseksi vielä että tuo rekka oli ollut parkeerattu tien viereen, ja serkkuni oli ajanut neljääkymppiä, mutta tuulilasi oli ollut likainen ja aurinko häikäisi niin auto suistui rekan perään. Onnettomuus sattui lähellä kirkkoa, ja tuossa olisi oikeasti voinut käydä vaikka kuinka huonosti, mutta koska mä uskon enkeleihin mä uskon että pappa ja mummi oli taas turvaamassa serkkuni matkaa<3 Kyllä pitää meidän suojelusenkeleillä kiirettä kun meidän ison suvun perässä koittaa pysyä. :') Eilinen sai myös mieleeni erään serkkuni joka menehtyi liian varhain, olin silloin niin pieni ettei mulla ole hänestä muistikuvia, vaikka meistä on kuviakin yhdessä, en voinut olla pohtimatta missä hän olisi nyt, jos häntä ei meiltä olisi riistetty liian varhain. Olisi ollut mahtavaa tutustua häneenkin kunnolla, mutta nyt se on liian myöhäistä. 

Aamulla kun lähdin kouluun mulla oli huono fiilis eilisestä, kun tuon kolarin myötä tuli mieleen pappa ja kaikki muutkin ikävät asiat, oli semmonen kevyt aamuahdistus.. Jotenkin musta tuntuu että oli taas papalla sormet pelissä, kun soittimesta pärähtää soimaan Antti Railion Pieni ihminen, aivan uskomattoman kaunis kappale, ja ihan kuin mun elämästä! Kappaletta ei vielä löydy Youtubesta, enkä löytänyt sanojakaan.. :( Kuuntelin koko tunnin mitä kouluun ajoin tuota yhtä samaa biisiä ja vetäsin taas vaihteeksi pienet aamuitkut. :D Mutta se biisi sai mut kuitenkin paremmalle mielelle. Ja sai jaksamaan kahdeksan tunnin koulupäivän.

Tosiaan mulla on nyt toooooodella kamala stressi koulun kanssa, onneksi mulla nyt on harjoittelupaikka, mutta aivan liikaa asioita rästissä ja näyttöön ei pääse ennen kuin asiat on saatu hoidettua. Hullua, meillä on koulua enää 7 viikkoa ja pari päivää, jos oikein laskin. Kohta mulla on hoitajan paperit, kunhan saan vain kaikki tentit läpi ja sen saakelin portfolion tehtyä. Huomennakin on tentti, ja yllätyyys en ole vielä lukenut, kyllä mä ihan just alotan ja korvaava pitää samalle opettajalle tehdä huomiselle. Yötöiksi menee, ja ei en voi aloittaa yhtään aikaisemmin. Mitähän siinä tentissä kysytään jos aiheena on koulunkäyntiavustaja? Hitsi kun en edes muista minkälaisia kokeita kyseinen opettaja tekee! :D Kiva kun, jossen saa mun sunnuntain iltavuoroa vaihdettua niin mulla ei ole vapaata ennen harjoittelun alkua. Tai no okei, on mulla kuun vika viikonloppu ja silloin mennään kattomaan Cheekkiä Himokselle, mutta ei se auta jos se on vasta siellä, siis vapaa! :D Mun pitäis niin saada nollattua mun pää tässä ja nyt heti! :D Pakko nyt tehdä noita koulujuttuja, mulla ei ole yhtään varaa laittaa mitään enää uusintaan! :/

!