Viiteen vuoteen mahtuu yksi epäonnistunut parisuhde, monet epäonnistuneet tapailut, työpaikan vaihdos kahteen otteeseen, täydellinen romahdus eron myötä, psykiatrisella hoitajalla olen alkanut käymään, toisen kummipojan syntymä..
Tosiaan elettiin 2019 tammikuuta. Selasin Tinderiä,vastaan tuli mies joka oli mua vanhempi ja ei nyt ihan mun tyyppiä. Mutta joku siinä profiilissa kuitenkin veti puoleensa ja heitin sydämmen. Kas kummaa mies oli myös tykännyt musta ja alettiin juttelemaan. Juttu lensi paremmin kun kenenkään muun kanssa ikinä. Ihan kuin oltaisiin tunnettu aina. Ensimmäistä kertaa ikinä musta tuntu että joku mies oikeesti hyväksyy mut sellaisena kuin olen.
Helmikuu on aina ollut mulle vaikea, se helmikuu meni huomaamatta kun mies ymmärsi ja tuki mua viestien välityksellä. Reilu kuukausi juteltiin kunnes uskallettiin molempien viihteellä ollessa soittaa ensimmäinen puhelu. Oltiin tässä vaiheessa jo siirrytty myös Whats Appin puolelle. Puhuttiin ihan niitä näitä parisen tuntia. Ihastuin vaan enemmän tähän mieheen, viestiteltiin päivittäin useita tunteja. Jos mulla oli huono päivä mies sai piristettyä mua ja mut nauramaan. Monta kertaa kuulin myös että virnistelen ja naureskelen puhelimelle ku hullu. Lopulta kun oltiin pari kuukautta viestitelty ja soiteltu puheluita. Uskaltauduin ehdottamaan miehelle videopuhelua, joka ei todellakaan ole mun tapaista. Mutta mä halusin nähdä että tää mies on oikea, koska mulla alko olemaan jo vahvoja tunteita tätä miestä kohtaan. Mies suostui.
Ensimmäinen videopuhelu oli vähän kohmeinen kun molemmat jännitti, mutta silti se oli kovin luonnollista vaan tuijottaa toista. Ja se että että näin että tää mies on oikea, sai mut ihastumaan häneen vielä kovemmin.
Lopulta videopuheluista alko tulemaan melkein meidän päivittäinen juttu. Juttu mitä odotin kun kuuta nousevaa. Kerta kerralta ne venyi pidemmiksi ihan huomaamatta. Keväällä palloteltiin ajatusta näkemisestä. Silloiset työkaverit ja kaverit kaikki sanoivat että nyt näätte jo että puhut siitä koko ajan,ettet sä kenestäkään oo koskaan tuolla tavoin puhunut. No sovittiin sitten että nähdään kesäkuussa 14. päivä. Ruvettiin jännittämään näkemistä ja ruvettiin jo puhumaan rakkaudesta. Että tunteet rupeaa olemaan jo vahvempia kuin ihastuminen. Ja niin ne mun osalta olikin. Kukaan ei koskaan oo saanut mua tuntemaan tuolla tavoin.
Elettiin huhtikuuta,sain yllättävän työtarjouksen naapurikunnan päiväkodista. Mut haluttiin sijaiseksi. Olin aivan onnesta sekaisin, sanoinkin tälle miehelle että se on mun onnenkalu kun heti kaikki hyvä tapahtuu ja unelmat toteutuu kun häneen tutustuin. No kävin haastattelussa ja sovittiin että aloitan sijaisen hommat 13.5. Kyseessä piti ensin olla parin kuukauden homma. Mies kannusti mua tässä. Mulle oli iso juttu lähteä vakituisesta työpaikasta parin kuukauden takia, mutta uskalsin tehdä sen koska mies oli mun tukena. Aloitin työt ja se oli jännää aikaa, mulla oli töitä lähinnä vain ma-pe. Ja se oli mulle aivan uutta.
No saapui kesäkuu. Ajelin miehen luo parin sadan kilometrin päähän. Jännitin todella paljon näkemistä. Ja en olis ikinä uskonut että oon menossa yksin jonkun kotiin tapaamaan jotain ihmistä ensimmäistä kertaa. Tiesin että se on hullua ja uhkarohkeeta. Mutta mun kaverit tiesi kyllä kenen luo oon menossa ja osoitteen myös.
Lopulta saavuin mökin pihaan ja parkkeerasin auton miehen neuvomalle paikalle. Samalla kun laitan autossa tavaroita kasaan huomaan että mökin ulko- ovi aukeaa ja sieltä kurkkii tutun näköinen mies. Sydän pomppaa jännityksestä kurkkuun. Ei hitto se on todellinen. Saavuttuani ovelle mies tervehtii ja huomaan heti että hän on vähän humalassa. Olin antanut hänelle luvan juoda muutaman jännitykseen. No menemme sisälle mökkiin, hän esittelee mulle mökin ja siinä sitten katellaan toisiamme ja molempia jännittää. Lopulta mies kysyy saako hän halata mua. Totta kai annan luvan, pidättelin siinä jo kyyneliä. Se halaus tuntu niin oikeelta.
No käytiin istumaan ja juttelemaan, laitettiin musiikkia soimaan. Juteltiin siinä niitä näitä, tuijoteltiin toisiamme. Samalla mies joi kaljaa, aina sanoen että tää on vika tölkki. Ihmettelin jo siinä vaiheessa että miten sitä kaljaa sitten tulee koko ajan lisää jos aina on viimenen tölkki. Päätin olla hiljaa koska olin antanut luvan juoda. Tosin olin ymmärtänyt että hän juo ihan pari jännitykseen. Mutta se pari olikin parisenkymmentä. Silti katselin miestä että hitto toi on aika kuuma ja jännitin nukkumista. En ollut nukkunut kenenkään miespuoleisen vieressä siihen mennessä koskaan.
No lopulta kömmittiin sänkyyn ja mies kysyi että saako mua ottaa kainaloon. Totta kai annoin luvan ja se tuntu oikeelta. En ollut koskaan edes suudellut ketään ja odotin kun kuuta nousevaa että mies tekisi siirron koska mua se jännitti. Muistan kuinka mies katsoi mua ja totesi että "toivottavasti et lyö ainakaan kovin kovaa" ja pussas mua. Jonka jälkeen mies kysyi että "oliko kauheeta" nauraen sitten heitin vitsillä että oli ihan hirveetä. Mutta silti pussailtiin siinä hetki, kunnes mies tais sammua.
No mun oli ensinnäkin tosi vaikea nukahtaa koska jännitin edelleen ja tavallaan mua myös vähän pelotti. Nukuin parisen tuntia ennen kuin aamulla herättiin.
Mies sano myöhemmin että ei muistanut meidän ekasta illasta mitään että aamulla vaan havahtui siihen että jes se on vielä tossa vieressä.
No aamulla siinä pötköteltiin hyvän aikaa sängyssä peittojen alla,halailtiin ja pussailtiin. Ajattelin jo sillon että tässä mä haluan olla lopun elämäni.
Lopulta tuli mun aika lähteä kotiin ja no mähän vedin sen maalliset itkut, kun tiesin että meidän ei ole mahollista nähdä kun max pari kertaa kuussa. Koska mieskin teki kahta työtä ja kunnollista vapaapäivää sillä ei oikein ollut koko viikon aikana. No mies sai mut rauhoitettua että onhan meillä puhelin ja et soitellaan ja viestitellään. Muistan kuinka joka ikisen kotimatkan miehen luota itkin kotiin asti kuin pieni lapsi. Ja jatkoin sitä vielä kotonakin
.
Nopeasti saatiin jo sovittua toinen näkeminen. Odotin sitä taas kuin kuuta nousevaa. Toisella kerralla taidettiin jo sanoa toisillemme että rakastetaan toisiamme. Tällä miehellä oli poika kenelle mies oli ekan näkemisen jälkeen jo sanonut että isillä oli täällä tyttöystävä ja poika oli odottanut että tapaa mut. Tällä toisella kerralla taisin myös pojan tavata ensimmäisen kerran. Mun mielestä se oli liian nopeasti ja jännitin sitä vielä enemmän kuin itse miehen tapaamista. Sillä halusin tehdä hyvän vaikutuksen koska rakastin tätä miestä. Ja olinhan mä päiväkodissakin töissä. Poika saapui ja jännitin niin paljon etten oikein saanu sanottua juuta enkä jaata. Mies ei kuulemma ollut edes tajunnut että jännitin.
Oltiin yhden yön kolmisteen siinä mökissä, mieshän oli vasta muuttanut sinne niin pojallakaan ei ollut omaa sänkyä. Eli poika laitettiin ensin nukkumaan sohvalle josta keskellä yötä oli sitten tullut meidän väliin. Mies puhui musta aina hänen naisenaan ja tyttöystävänä. Muistan kun 1.7 pötkötettiin sängyssä ja mies ehdotti että virallistetaan juttu. Mietin hetken että tulee aika nopeesti, mutta päätin suostua, koska rakastin tätä miestä ja ajattelin että tän kanssa mä haluan olla lopun elämäni. Laitettiin ilmotus Facebookkiin,se oli ihanaa. Mä olin korviani myöten rakastunut. Nähtiin muistaakseni vielä kerran tämän jälkeen ja huomasin miehen käytöksessä jo sillon vähän muutoksia. Kun hän lähti yöksi töihin kuinka hän jäi kattomaan mua ovelle, ihan kuin hän olisi halunnut sanoa jotain. Mutta laittoikin oven kiinni ja lähti. Tällöin myös miehen luvalla jätin hygieniatavaroitani sinne ettei tarvitse koko ajan raahata kaikkea.
No työrintamalta alkoi tulla tietoa että mun sijaisuus jatkuu, eikä lopukkaan heinäkuun lopussa niin kuin ensin oli tarkoitus. Puhuin tästä miehelle, hän tiesi kyllä että se on mulle iso juttu. No hän ei oikein sanonut asiaan juuta eikä jaata. Ei onnitellut kuten keväällä kun vaihdoin työpaikkaa. Kysyin mieheltä ihan suoraan että hänenkö mielestään mun ei pitäisi laittaa nimeä paperiin. Totesi että totta kai sä laitat. Ja niin mä tein. Oltiin myös sovittu että nähdään elokuussa. Heinäkuussa myös tän miehen koira sai jonkun kohtauksen, jonka seurauksena koira piti lopettaa. Se oli miehelle todella kova paikka ja mä tarjoiduin ajamaan paikalle 2,5h. Mutta en saanut kuulemma mennä sinne. Se oli miehen ja lapsen äidin yhteinen koira. Kyllähän se sillon jo pisti miettimään että onko välit lähentyneet.
Miehen puolelta viestittely rupesi pikku hiljaa muuttumaan etäisemmäksi. Koitin kysellä että missä nyt mennään. En saanut kunnollista vastausta. Lopulta saapui elokuu ja mun piti seuraavana päivänä lähteä miehen luo. Mies oli laittanut viestiä että hän oksensi ettei varmaan kannata tulla. No en tietenkään mennyt kun en oksennustautia halunnut. Mutta tämän jälkeen mies hiljeni pariksikin päivää enkä oikein saanut vastausta mihinkään vaikka hän paikalla kävikin. Itkin jo päiviä siinä vaiheessa,mun jo parempaan suuntaan mennyt syömishäiriö alkoi nostaa jälleen päätään.
Aina kun kysyin mieheltä onko meillä kaikki kunnossa, niin vastaus oli että on. Töissä oli yhtä tuskaa olla kun sielläkin ajattelin vain miestä. En pystynyt senkään puoleen nauttimaan mun unelmien työstä.
No sinniteltiin siinä elokuu, ei taidettu edes videopuhelua enää soittaa silloin ja kerran sain puhelimen päähän miehen. Miehen joka oli ihan eri mies kuin se johon olin rakastunut. Tuli olo että mua syyllistettiin siitä että oon jatkanut mun sopimusta vuodella. Herranjumala vaivasella vuodella. No elokuu vaihtui syyskuuhun,oli viikonloppu mies oli ollut yötöissä, joiden jälkeen yllätys hän oli sitten vetänyt kännit. No herätessäni huomasin että jaahas on tullut viestiä. Heti ensimmäisen viestin lukiessani kyyneleet valui poskia pitkin ja loppua ei tullut.
Mies oli laittanut aamuyöstä viestiä että meidän pitää puhua että hän ei usko että hän voi tätä jatkaa. En voinut uskoa lukemaani, menin jostain syystä katsomaan miehen Facebook seinää jolloin huomasin että mut oli heitetty kavereista ja hän oli laittanut itsensä sinkuksi. Koitin puhua miehen kanssa mutta siitä ei tullut oikein mitään kun toinen ei ollut yhteistyöhaluinen. Sain reilun viikon odotella vastauksia asioihin. Ja kaikkiin en ole edelleenkään vastausta saanut.
Syyskuun puolessa välissä alkoi hiljaisuus. Mut oli jätetty viestillä, eikä edes haluttu selittää asiaa. Mies johon luulin voivani luottaa, mies jonka kanssa luulin viettäväni lopun elämäni. Mies jota rakastin enemmän kuin ketään koskaan.
Mä romahdin ihan täysin, sinä aamuna mä tein jotain mitä en oo koskaan tehnyt. Join ykkösellä alas tyhjään vatsaan pari siideriä. Senkin tein itkien. Ystäväni mulle soitti ja en oo koskaan ees puhelimessa hälle itkenyt mitään mutta sillon itkin useemman viikon puhelimessa hänellekkin. Olin ollut kuukauden polttamatta, aloitin senkin uudelleen. Rupesin tissuttelemaan mun vapaapäivinä.
Sisko oli myös poikansa kanssa täällä ja hänkin huomasi ettei oo kaikki ihan kunnossa. Oltiin siskon ja pojan kanssa ulkona. Sisko kyseli miehestä, en pystynyt sanomaan suoraan että mut oli jätetty. Koitin vältellä kysymyksiä ja lopulta romahdin siskonkin edessä ja sain sanottua että mut on jätetty. Siskokin siinä mua halaili ja sano että jos on noin kusipää niin parempi näin vaikka pahalta se nyt tuntuu.
Olin juuri pari kuukautta aikasemmin vasta kertonut miehestä vanhemmilleni. No äitini kysyi että millon oon miehen luo menossa seuraavan kerran. Totesin että eipä tarvii sinne enää mennä niin äitini nauroi ja totesi että "joko te erositte, se ei kauaa kestäny". Sanat jotka upposi taas niin syvälle. Tän eroprosessin myötä sisko myös varas mulle ajan psykiatriselle hoitajalle, koska mun elämältä katos täysin pohja.
Pienin vauvan askelin aloin toipumaan tästä miehestä. Aloin hyväksyä pikku hiljaa tilanteen. Tuli jouluaatto. Joka oli mulle muutenkin vaikea koska olin valmistautunut viettämään sen miehen kanssa. Olin olohuoneessa äitini kanssa katsomassa telkkaria kun puhelimeen tulee viesti. Aattelin että kukas näin myöhään laittaa viestiä. No kappas ruudussa näkyy miehen nimi. Tuijotan sitä hetken ja huomaan kun kyyneleet alkaa tekemään tuloaan. Äkkiä omaan huoneeseen. Luen viestiä uudestaan ja uudestaan. Siinä lukee vain "hyvää joulua". Mietin että mitä hittoa. Meinasin jo olla vastaamatta, mutta totesin että vastaan ja katson mitä sanottavaa miehellä on. Kysyin että mites se nyt jouluja toivottaa. Ajatteli kuulemma että oon sille tosi vihanen ja on musta aina tykännyt että kai sitä nyt jouluja saa toivotella. Hän oli kuulemma nauttinut myös yksinolosta kun kukaan ei kommentoi juomista tai tupakan polttamista mitenkään. No en mielestäni minäkään kommentoinut sen enempää kun kerran heitin vitsillä että et voi olla kuukautta ilman kaljaa ja tupakkaa. No hän itse tarttui haasteeseen. Ja no okei saatoin sanoa ehkä kerran tai pari ettei oo kiva pussailla tuhkakuppia. No mies sitten kertoi mulle myös että poika oli lähtenyt äidilleen niin hän oli alkanut juomaan. Oli juonut kuulemma pullon viiniä ja 30 kaljaa. Kysyin että eihän se juonut kuin mietoja, niin se mulle sanoi. Niin vastaus olikin tällä kertaa että viinaa hän ei juo. Mies myös lupasi lähettää mun tavarat postissa.
No mies taas vaikeni. Ja joulupäivänä olin luvannut mennä sedän mökille. Se oli ihan hirveetä kun setäkin kyseli tästä miehestä ja edellisenä yönä olin keskustellut tän miehen kanssa. Pidättelin itkua koko sen mökillä oloajan. Kun vihdoin pääsin sieltä lähtemään, mun oli pakko ajaa auto sivuun ja romahtaa ihan täysin. Vartin siinä tien reunassa itkin ennen kuin kykenin jatkamaan matkaa.
Vuosi alkoi vaihtumaan ja mieskin oli ollut hyvän aikaa taas hiljaa. Kunnes hän taas otti humalassa yhteyttä puhuen vaan niitä näitä. Koitin hälle kertoa kuinka mulla on mennyt ja mitä mulle kuuluu. Halusin että hän näkee kuinka hajotti mut. Tuntui ettei hän oikein ymmärtänyt asiaa. Linkitti mulle vaan kappaleita, joita oli linkittänyt jo aikaisemminkin. Puhui kavereistaan joista en ollut kuullut mitään koko yhdessä olon aikana. Ja asioita jotka mun olis pitänyt tietää ennen kuin ruvettiin suhteeseen. Mietin tässä vaiheessa että hitto onko koko suhde perustunut valheelle, miksi mulle ei ole voitu olla rehellisiä. Mä itse olin täysin rehellinen kaikessa.
Mies myös aina sanoi ettei hän ole väkivaltainen. No ei mua kohtaan ollutkaan, mutta kun kehuskellen puhui päissään että on vetänyt veljeänsä ympäri mökkiä jalasta. Niin kyllä mä mietin että kuka hitto tää mies on. Huomasin myös että hän ottaa muhun vain humalassa yhteyttä ei koskaan selvin päin. Meni taas parisen päivää ja mies otti taas yhteyttä. Mulla meni siinä vaiheessa vähän hermo ja vastailin tylymmin. Ja lopulta mies taisi vetää ns herneet nenäänsä ja nyt taas neljään kuukauteen ei ole mitään kuulunut.
Tiedän ettei mun tarvitsisi huolehtia tästä miehestä enää milläänlailla. Mutta silti mua pelottaa että hän kusee elämänsä nyt täysin. Enkä halua hänen numeroa estää kuitenkaan. Niin ja lisättäköön vielä että siitä on melkein puoli vuotta kun mulle luvattiin lähettää mun tavarat postissa,osotteenkin annoin. No ei ole näkynyt. Ja sain mä kuulla että sen veljen, joka sen mökissä välillä punkkasi, tinder muija oli kuulemma jotain mun juttuja käyttänyt ja vienyt mennessään. En tiedä uskoakko tuota. Mies sanoi että kun paketti saapuu nii kato mitä puuttuu että hän laittaa rahana loput. En mä sen rahoja halua.
Eron myötä mulla jäi mm vanhempaan kummipoikaan ja ystäviin yhteydenpito. Halusin olla yksin. Töissä en pystynyt nauttimaan mistään. Ajattelin että se on sen työpaikan vika että ero tuli. Mun ongelmat syömisen kanssa jatkui. Niistä olin jo päässyt eroon miehen myötä. Itkin päivittäin tunteja,itkin itseäni uneen. Mielessä pyörivät myös miehen sanat kun kysyin pariinkin otteeseen että enhän ole laastari, kun oli ollut sinkkuna muutaman kuukauden niin vastaus oli "et tietenkään". Tammikuussa sanoin myös itseni irti päiväkodista. En pystynyt enää jatkamaan siellä töitä. Mun oli itse niin vaikeaa siellä olla. Totesin että mun pää on nyt niin sekasin ettei musta ole huolehtimaan muista, kun en pysty huolehtimaan edes itsestäni. Palasin maaliskuussa vanhaan työpaikkaani asiakaspalveluhommiin. Mutta tuollakin on muistoja miehestä, koska tuolla olin töissä kun juttu alkoi..
Nyt tosiaan oon saanut olla rauhassa tältä mieheltä. Ja oon tavannutkin muutamia miehiä sen jälkeen. Mutta ne kaikki pukkaa kaatumaan samasta syystä. Nähdään aina pari kertaa ja sen jälkeen miehet katoaa.
Tiedän kyllä etten ole ehkä itsekkään vielä toipunut erosta kunnolla. Vertailen silti miehiä exään vaikka se teki paskasti. Ja silti ikävöin exää. Vaikka tiedän ettei tosta voisi millään tapaa jatkaa, mutta silti mä välitän edelleen exästä omalla tapaani. Ja osa ei tota laske parisuhteeksikaan, mutta mulle se oli sitä. Ja luulin että se oli mun elämäni rakkaus. Tän suhteen myötä mun on myös hirveän vaikea luottaa miehiin. Mä en myöskään pysty kuuntelemaan biisejä joita kuuntelin oikeestaan koko suhteen ajan. Myöskään Apulantaa en pysty enää kuuntelemaan ilman että mies tulee siitä mieleen. Mulla on myös edelleen puhelimessa miehen lähettämiä kuvia ja videoita. En oo vieläkään valmis niitä poistamaan...
