This is the shit

Broken Angel

Mun vapaa viikonloppu on ollu aivan hanurista! Töissä on kärhämää ja ylläripylläri, kun olin taas saanut pari palasta itsestäni kasaan, äiti hajotti jälleen koko setin. Työjuttua en jaksa edes selittää, ja sekin varmasti johtuu stressistä, joka meitä kaikkia piinaa uudistuksien myötä. :/

Olin eilen illasta pari tuntia töissä, ja jotenkin taas jäin hengailemaan sinne, piti olla vain pari tuntia, mutta olinkin sitten koko yövuoron. No mikäs siinä kun ei väsyttänyt, mutta kovin viisasta taas sekottaa rytmit, mut ei voi mitään, kolme päivää harjottelua ja sitten taas 4 päivää lomaa! <3 Kotiin tultuani olin ostanut itselleni päivän ruuat OMILLA RAHOILLANI, koska tiesin ettei eilisestä ruuasta riitä kaikille, joten ajattelin kokata tänään itselleni uutta ruokaa. Ensin äiti alkoi valittamaan, että tuhlaan rahani turhiin asioihin. Ai jos ostan itselleni ruokaa, kun on valitettu ettei raha kasva puissa. Koittais jo päättää ensin sanotaan että on tiukkaa ja sitten kun aattelee itse maksaa omat ruokansa niin sekin on väärin! Sitten alko taas se lista.. "kaveris käyttää sua vaan hyväkseen, ei sulla oikeesti oo ketään kaveria" "hanki elämä" "oot ruma" "et osaa mitään" "sun kaveris on idiootteja".. Onhan se kiva kuulla tollasta settiä puoli seitsemältä aamulla! Voi luoja mikä tappelu meille äitin kanssa aamulla tulikaan, taas vaihteeksi.. Jossain vaiheessa mulla meni niin hermo ja tuli taas fiilis ettei millään ole väliä, mua ei arvosteta. Ihan sama mitä teen se on aina väärin. Mun on erittäin vaikeaa itkeä ihmisten edessä, ja noi äidin sanat satutti mua taas niin paljon että purin huulta ja sisälläni itkin. Tappelun aikana söin aamupalaa,jäi taas sämpylä syömättä kun kerta olen niin ruma.. Ihan hanurista kun tiedät sun ongelmat, muttet osaa/uskalla tehdä niille mitään.

Mulla on harjottelussakin alkanut näyttö, mua ei tosin kiinnosta enää yhtään toi harjottelukaan. Musta tuntuu et osa ihmisistä ei vaan ymmärrä kuinka rankkaa on yhdistää työ ja opiskelu ja multa vaaditaan liikaa. Ja mä aattelin että mä saan kesällä pitää mun palkallisen loman ja saan sillon olla vaan ja rentoutua, vitut. Sekin päätettiin mun puolesta että se on ensi kuussa, hyvää lomaa mulle, käy harjottelu loppuun ja hoida muitakin kouluhommia. Mulla ei siis periaatteessa ole lomaa, kun harjottelu loppuu, mun pitää käydä koulussa yhtenä päivänä, sitten alkaakin jo juhlien suunnittelu, käyn nopeasti Virossa kummin kanssa ja sitten onkin jo harkat ja juhlat ja loma ohi. Muutenkin tuntuu et oon antanu niin paljon aikaani ja voimiani mun työlle, mutten oo saanu mitään kiitosta mun työpanoksesta. Kai se nyt jo jotain kertoo jos kolme kertaa on meinannut itsensä polttaa loppuun, kun ei mun elämään pariin otteeseen oo mahtunut kuin työ ja koulu.  Muutenkin tuntuu ettei kenellekkään, varsinkaan mulle tule ikinä hyvää palautetta töissä mistään. Ihan kuin oltaisiin vain orjia, joita voi pompottaa miten haluaa. 

Mulla on taas tässä parina päivänä ollut järkyttävä ikävä pappaa. Veikkaisin että sekin johtuu siitä kun mun juhlat lähestyy ja en pääse juhlimaan mun unelmaa mun rakkaimman kanssa. ;( Oli jo kamalaa kun listasin kutsuttuja kun listassa ei ollut pappaa. Mä niin haluisin kertoa papalle kuulumiset, nähdä papan hymyn ja kuulla sen ihanan naurun.<3

Mä jo aattelin et oon päässyt vieraiden ihmisten huuteluista eroon, mutta taas pääsiäisenä mun perään huudeltiin kaikkea paskaa. Olihan se kiva siinä yrittää töitä tehdä kun teki mieli vaan juosta kotiin. Aloin taas välttelemään peilejä. Hyvä minä!

Suoraan sanottuna mun elämä on tällä hetkellä ihan hanurista! Kiva huomenna mennä harjottelupaikalle ja yrittää olla iloinen tarhatäti kun ei kiinnosta edes hymyillä.

Tää onkin mun sadas teksti, en aattellut että sadas teksti olis tällänen, aattelin että se olis ollu joku spesiaali, mutta tällä hetkellä mun päässä ei liiku mitään positiivista.

                                     

Kuulin tän eilen pitkästä aikaa radiosta ja jotenkin tää osu ja uppos.

Heipä hei!

Oikeesti mun pitäis nukkua, yövuoro alkaa 5 tunnin päästä, mutta en meinaa saada enää unta, joten ajattelin kokeilla jos tää kirjottaminen auttais mun saamaan taas unen päästä kiinni. :D Multa ei tosiaan oo tainnukkaan tulla tällästä kunnon höpöttelypostausta vähään aikaan, katotaan mitä saan aikaiseksi. :D

Eli tosiaan, vikassa harjoittelussa oon ollut nyt parisen viikkoa, ja oon kyllä ihan tykännyt. Toki välillä on päiviä kun ärsyttää, mutta sitten on päiviä kun toivoisi ettei ne lopu ikinä. :D Mut on otettu hyvin vastaan, oon melkein kuin yksi työntekijöistä. Ja niinhän se pitäis ollakkin. Tosin välillä tulee sellanen olo et saan kaiken paskaduunin mitä vakkarit ei jaksa tehä, mutta toisaalta joudunhan mä tekemään sen sitten tulevaisuudessa itsekkin kun joskus päiväkotiin töihin menen. :D Onneksi ollaan sentään tehty jo opinnäyte, se nyt vielä puuttuis että se pitäis väkertää tässä! :D Oon harjottelupäivien jälkeen yliväsynyt. Koko ajan joutuu olemaan tarkkana kuin porkkana, kun pitää lapsia pitää silmällä ja yrittää tehdä ohjaajiin hyvä vaikutus. Ilmeisesti sekin on onnistunut, sillä opettaja kävi keskiviikkona katsomassa miten mulla on mennyt, niin mun ohjaaja kehui mua että hienosti hoidan hommat, tulen lasten ja aikuisten kanssa toimeen, kysyn jos en tiedä, oon luotettava ja hommat hoituu kun pyydetään. :D Tuli hyvä mieli kun opettaja ja ohjaaja kehu mua :)

Mä haluun tällässen kakun! :D

Sain portfolionkin palautettua ajoissa, tosin voipi tulla täydennettävää. Mutta ainakin sain jotain tehtyä parissa päivässä. :D Kouluun ei tarvitse enää raahautua kuin kolme kertaa, tai no yks on portfolion esityspäivä ja sekään ei oikeestaan oo edes meidän omalla koululla, sit on juhlien harkat ja ite juhlat. :D Sain maanantaina tietää, että kun 120ov on täydet ni mun todistuksessa tulee olemaan 122ov! Koska oon ollut niiiin ahkera opiskelija, että oon käynyt ylimääräisen kurssin. :D En voi uskoa että kolme vuotta on kohta taas mennyt! Kohta mulla on taas paperit käsissä! Ja vielä mun unelma ammattiin! Mitääää!? :D Pitäis pikkuhiljaa alkaa tekemään kutsuja ja suunnittelmaan juhlia. Tosiaan 28.5.2014 mä olen virallisesti lähihoitaja! Ainut este on enää tää harjottelu! :o Juhlat tosin pidän vasta 31.5, koska onhan se viikonloppu parempi ja sitten illemmalla tanssimaan! ;) 

No mites työt.. Niin no jaa-a.. :D Kesän ainakin olen samassa paikassa, mutta katsotaan nyt mitä syksyllä tapahtuu. Täytyy toivoa, ettei tää yö oo samanlainen kuin viime yö. Siitä ei ainakaan vauhtia puuttunut! Yhdellä pienen pienellä tauolla, nopeesti juotiin vaan limut ja jatkettiin. :D Hullun hommaa toi on! Empä taida haluta tehdä koko kesää yövuoroja... :D Tulipahan nähtyä poliisitkin työssään, hahahhah.. :D

Eipä mulle oikeestaan oo mitään muuta kummosta tässä edes tapahtunut kun oon vaan ahertanut ton harjottelun parissa ja nyt oon nää pari yötä töissä. :D

Kuka haluaa leipoa mun juhliin tällässiä?! :D

Millaisia postauksia te tykkäätte lukea? Mielipide,avautumisia..? Postausideoita otetaan ilomielin vastaan, yritän toteutella niitä sitä mukaa kun kerkeän tässä kiireen ohella.

Hyi kun tulee tästä kuvasta kauheat muistot mieleen kuinka pänttäsin tota latinaa ties kuin monta päivää ja yötä, mutta taisin saada ekalla kerralla tentin läpi? :o

Miksei mua enää väsytä.. :/ Pakko ois nukkua, että jaksaa yön taas siivota.. :D

 SEURAAVA TEKSTI ONKIN JO SADAS TEKSTI! :O

I wish..

• Toivon että jonain päivänä uskallan olla oma itseni, heti alusta asti.
• Toivon että jonain päivänä kipu on poissa..
• Toivon että jonain päivänä osaan taas olla onnellinen
• Toivon että jonain päivänä pystyn puhumaan asioista avoimesti
• Toivon että jonain päivänä peiliin katsominen ei satu niin paljoa..
• Toivon että jonain päivänä saan kokea rakkauden ja perustaa oman perheen
• Toivon että jonain päivänä pystyn puhumaan papasta, ilman että alan itkemään,ääni värisee tai saan ahdistuskohtausta.
• Toivon että jonain päivänä pystyn jättämään menneisyyden lopullisesti taakse
• Toivon että jonain päivänä voin sanoa olevani kokonainen nainen
• Toivon että jonain päivänä olen vahvempi kuin koskaan
• Toivon että jonain päivänä saan parantaa maailmaa
• Toivon että jonain päivänä saan olla päivän prinsessa
• Toivon että jonain päivänä mulla olisi jälleen terve suhde ruokaan
• Toivon että jonain päivänä mulla olisi oma ihana kummilapsi
• Toivon että jonain päivänä mulla on ehjä mieli
• Toivon että jonain päivänä ihmiset jotka mua nuoruudessani on satuttaneet, ymmärtävät tekonsa.
• Toivon että jonain päivänä äiti ymmärtää mitä on tehnyt mun itsetunnolle.
• Toivon että jonain päivänä äiti pyytäisi anteeksi tekojaan (vaikkei se niitä anteeksi saa)
• Toivoisin että jonain päivänä mun ei tarvitse elää pelossa.
• Toivon että jonain päivänä voitan pelkoni.
• Toivon että jonain päivänä saan kiitoksia tekemästäni työstäni.
• Toivon että jonain päivänä uskallan heittäytyä
• Toivon että jonain päivänä mua arvostetaan sellaisena kuin olen.

Enkä milloinkaan tullut kertomaan, salaa iltaisin, meistä haaveilin,siitä kuinka jäät, mun syliin kiihkeään kun aamu hämärtää..

You don't understand and I can't explain..

Every tear falls down for a reason

<3

Eilen sattu ja tapahtu kaiken näköstä. Oltiin katsomassa Sami Hedbergin keikkaa parin kaverin kanssa. Keikkaan asti oli ihan mukavaa, mutta mä en vaan voinut ottaa rennosti kun tiesin että portfolion palautuspäivä on huomenna ja se on edelleen kesken ja muutenkin mua alkoi ärsyttämään pari ihmistä kun ne heitti sellasta settiä koko ajan että meni hermo. Okei joo varmaan oli läppää, mutta vois välillä miettiä mitä sanoo ennen kuin suustaan sen päästää. Ja varsinkin jos tietää edes mun taustaa vähän, ja jos mulle tollasta laukoo läpälläkin päin naamaa se jää mun päähän vielä pitkäksi aikaa. Saatan ottaa sen ensin läpällä, mutta sitten rupean miettimään että oliko toi oikeasti edes läppää vai ei, kun se kuitenkin tuli sellaisella äänensävyllä ja sen jälkeen suunnilleen juostiin karkuun. Ja nämä ihmiset kyllä tietää, luotin heihin sen verran että uskalsin kertoa menneisyydestäni, tässäkö kiitos? Keikan jälkeen mentiin kaverille jatkamaan iltaa, tai no osa jatkoi ja se "vitsien" heitto jatkui koko loppuillan. Mua alko pännimään niin paljon, että päädyin pitämään mykkäkoulua, ei mulla edes ollut mitään sanottavaa, jos olisin suuni avannut niin sieltä oliskin tullut niin rumaa settiä ulos, että päätin pitää turpani kiinni. Taas vaihteeksi.. Kyllä mä pari kertaa sanoin että toi ei nyt ollut reilua tai jotain muuta vastaavaa, mutta sehän menee aina kuuroille korville.

Tuntuu taas että oon hajoomassa osiin ja palaset roikkuu teipillä kiinni toisissaan valmiina irtoamaan hetkellä minä hyvänsä.. Läheisten suusta, tommonen sonta sattuu eniten. Eilenkin mun teki vaan mieli paeta paikalta, mutta en taas voinut näyttää muille olevani heikko. Piti taas pitää kulissit yllä, mä en enää jaksa tätä näyttelemistä.

No siitä lähdettin toisen kaverin kämpälle nukkumaan, matkallakin oli jo jotain kärhämää erään humalatilan takia ja kämpässä se vain jatkui ja jatkui.. Mua vaan alko pännimään enemmän ja enemmän, kun koko ajan pitää tulla siihen selittämään aivan täyttä sontaa. Hetken jo pohdin lähdenkö kotiin nukkumaan,mutta päädyin kuitenkin jäämään kaverille ja lähtemään ajoissa kotiin. Taas voi todeta ton illan jälkeen, että alkoholi ei vaan sovi kaikille. Varsinkaan jos sitä ei osaa käyttää kohtuudella.

Mut on taas poljettu maahan, ja aika lujaa. Aina tässä käy näin, aina kun menee vähän paremmin, mut nujerretaan. Vaikka kuinka taistelet vastaan, mutta se on vaan niin pirun vaikeaa, yksin. Mä tiedän että mun pitäisi puhua mun tunteista avoimesti, mutta se on erittäin vaikeaa, varsinkin kun kohta 22- vuotta on tullut sontaa niskaan. Mä en tahdo kuulla niitä "tiedän miltä susta tuntuu" "älä ota tosissaan sen juttuja" jne. Välillä tuntuu että mua vältetään kuin ruttoa, muhun ei uskalleta koskea, mun mielipiteitä ei uskalleta kysyä, ihan kuin mulla ei olisi väliä, aivan kuin olisin jälleen näkymätön.. Varmasti monia jo ärsyttää lukea, näitä mun "masennus-postauksia", mutta eipä niitä tarvitse lukea jos ei kiinnosta, eikä tätä voi oikeasti ymmärtää jos ei itse ole kokenut. Musta tuntuu että oon hävittämässä itseni tähän suureen maailmaan. Aivan kuin mun ei olisi tarkoitus olla onnellinen. 

Kirje särkyneen tytön vanhemmille..

Mun omana ideana oli siis kirjoittaa mun ja mun vanhempieni välisestä perhesuhteesta. Koska toi edellinenkin kirje sai hyvää palautetta aattelin toteuttaa tän kanssa kirjeen muodossa. En ole antamassa tätä mun porukoille, ainakaan vielä, en pysty. En nyt tiedä saatteko tästä niin paljon irti kuin minä, mutta niin.. Tässä tää nyt olis. :D

Äiti ja Iskä

Mä oon aina ollut erittäin huono puhumaan tunteistani, oon aina kirjoittanut paremmin kuten varmaan ei ole teille epäselväksi jäänyt. 

Mä oon tietyllä tapaa aika katkera siitä ettei meidän ollessa lapsia tehty yhdessä perheenä oikeastaan mitään. Olisi ollut hauskaa jos meillä olisi ollut joku perinne, vaikka lauantain peli-ilta tai jotain vastaavaa. Vaikka toisaalta ymmärrän syyn miksei meille lapsille, tai ainakaan mulle ollut paljoa aikaa, niin silti se on väärin. Välillä tuntui että lehmät meni meidän lapsien edelle. Ymmärrän sinäänsä, siitähän teille maksetaan, mutta kuitenkaan en ymmärrä. 

Kerran koulussa puhuttiin lapsuuden muistoista ja jokaisen piti kertoa lapsuudestaan joku muisto, mun oli vaikeaa keksiä muistoa, koska en muista lapsuudestani paljon mitään, yksin leikkimiset, lyönnit, äidin huudon, urheiluun pakottamisen, koulukiusaamisen, isosiskon lellimisen ja mun julkisen pilkkaamisen. Onhan tossa toisaalta noita muistoja, mutta ne on kaikki negatiivisia. Musta tuntui etten ollut toivottu lapsi, olin näkymätön. Kaikki oli mun syy, vaikken oikeasti mitään ollut tehnyt, monesti se oli isosisko tai pikkuveli, mutta mä olin kyllästynyt tappelemaan, joten kiltisti mukisematta otin syyt niskoilleni. Muistan elävästi myös sen kun sinä äiti hakkasit mua rikkinäisellä mattopiiskalla takamukseen, etkä lopettanut vaikka kuinka itkin että sattuu. Ja edelleenkään en tiedä mitä väärää tein. Muistan myös ne monet kymmenet lyönnit jotka sulta äiti sain, vain sen takia, että katsoin televisiota ja sä et päässyt katsomaan jotain sun ohjelmaas jonka loppujen lopuksi nukuit ohitse. Vaikka itkin sun edessäkin lähemmäs tunnin niin KOSKAAN et pyytänyt lyöntejäsi anteeksi. Et kyllä niitä anteeksi olisi saanutkaan. Sanoit aina vain että turpa kiinni kun ei telkkaristakaan mitään kuule. Sitten vielä ihmettelet että miten me lapset opittiin kiroamaan kuin rekkamiehet, katso peiliin jos sä huudat koko ajan vittua ja saatanaa niin se jää lapsien päähän. Jos et kolmen lapsen äitinä sitä tähänkään ikään asti ole oppinut lapset matkivat oikeastaan kaiken mitä vanhemmat tekevät. Kaiken tietysti kruunasi se kun sanoit mulle pokkana päin naamaa kuinka kadut että oot synnyttänyt mut ja toivot että olisin kuollut. Kiitos tää lämmittää edelleen paljon mun sydäntä! Tää sai myös mut toivomaan että lähtisit mun elämästä pois. 

Monesti sua uhkailin poliiseilla, ja kysyinkin poliisilta minkä rangaistuksen lapsen lyönnistä saa, vastaus oli että olisit voinut joutua jopa vankilaan pariksikin vuodeksi. Koska sä niin aina esitit täydellistä perhettä, annoin sun elää kuplassasi, jota kadun nykyään paljon, olisi pitänyt poksauttaa se kupla ja helkutin lujaa! Et varmaan ees itse ole tajunnut kun urheilukisoissa ollaan oltu ja oot puhunut ISKÄN KAVEREILLE musta paskaa vaikka oon vieressä seisonut että ne on kattonut sua että mitä vittua toi muija tekee, miten toi voi lapsestaan puhua noin, eikä niitä oikein ole kiinnostanut sun jutut koskaan. :) Silti seurasit niitä aina kuin hai laivaa.. :)

Ja voi luoja, se sun polves, okei joo sulla on joku polviongelma, mutta ei sitä tarvii jokaiselle vastaantulijalle hokea ja ei niitä kiinnosta kun selität sun polvesta. Tekisit sille polvelle jotain kun siitä aina valitat. Ootko muuten pannu merkille että ainoot puheenaiheet mitä sulla nykyään on, liittyy telkkariin, lintuihin, kissoihin, lehmiin tai lehtiin?Aina joku on lukenut lehdessä, ollut telkkarissa yms. Liikkuisit neljän seinän sisältä niin olis niitä puheenaiheitakin enemmän. En oo ainut joka tän saman on huomannut. Kun me muut liikutaan kotoa pois on sulla aina hirveä tentti että ketä oli paikalla, kuinka monta ihmistä nähtiin, mitä ne teki jne.. >.< Iskän käydessä kaupassa ja unohtaessa ostaa sulle "jotain hyvää" pidät hirveän huudon, menisit itse sinne kauppaan!

Se on hirmu kiva kun sulle nykyään yrittää jotain selittää niin et kuuntele, tänäänkin yritin selittää sulle mun päivästä. Niin sä aloit nukkumaan, mutta silti vaadit että sua pitää kuunnella. Öh, miksi jos sä et kuuntele mua miksi mä kuuntelisin sua? Ja tää ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu.

Millä oikeudella sä tulet kohta 22- vuotiaan lapsesi kaappeja tonkimaan, miksi sä haet mun huoneesta pyykkejä, vaikka olen kieltänyt, koska haluan hoitaa ne itse. Mikset sä tee perheellesi ruokaa? Et oo tehnyt ruokaa säännöllisesti kuin viimeksi mun päiväkotiaikoina. Ja ihmettelet kun me mätetään kaikkea roskaa suuhun? Öööö.. mistähän johtuis?

Iskä, oot varmaan huomannut että oon aina ollut enemmän isin tyttö. Muistan vaan sen kun aina tulit mun ja äidin väliin. Puolustit mua. Eilen käytiin sun ja pikkuveljen kanssa ostoksilla ja mä istuin takapenkillä. Aloin innoissani kertomaan jotain juttua, mitä sinä päivänä oli tapahtunut, yht'äkkiä tajuan että puhutte veljen kanssa ihan muusta etupenkillä, ettekä edes huomannut kun lopetin jutun kesken. Ja minä aloin ensimmäisenä juttua kertomaan. Oikeastaan muistan vaan sun kanssa vietetyistä hetkistä sen kun oltiin kahdestaan kisareissuissa ja kerran oltiin sun ja veljen kanssa metsässä istuttamassa puita. Et loppujen lopuksi ollut kotona paljoa, kun oli aina peltotöitä yms. 

Te luulette tietävänne mun elämästä kaiken, mutta oikeasti ette tiedä puoliakaan. Kyllä mua kiusattiin ala-asteella. Mutta se jatkui myös koko ylä-asteen. Seiskaluokalla masennuin ettekä te edes huomanneet mitään. Samaan aikaan mulle kehittyi syömishäiriö, muttei sitäkään huomattu.Masennuksen syynä on ollut äidin käytös ja koulukiusaaminen. Ehkä olisin kestänyt pelkän koulukiusaamisen, mutta kun en päässyt kiusaamisestakaan kotona eroon. Mä romahin täysin, olin ihan miljoonassa palassa, mutta ette te huomanneet koska mulle ei ollut aikaa. Mä mietin pakokeinoja kaikesta, mutta mitään en uskaltanut toteuttaa. Aloin käyttämään alkoholia ja tupakkaa, vain koska kapinoin, koska mua kohdeltiin erittäin huonosti. Mä en koe tulleeni kovin rakastetuksi tässä perheessä, olin aina kuin ilmaa, mutta silti aina tiellä. Olen edelleen myös hyvin katkera etten saanut kutsua kavereita kylään enkä saanut aina pitää edes synttäreitä. Mitä täällä metsän keskellä olisi pitänyt sitten tehdä? Palvella äitiä? Ei kiitos. Moneen vuoteen mulla ei ole äitiä edes ollut, mitään et oo tajunnut edes siitä kun lapset ei tee sulle äitienpäiväkorttia tai kakkua tai ylipäätään mitään. Mutta iskälle kyllä laitetaan pöytä koreaksi.

Äiti kohtelit mua kuin roskaa, joten miksi mun pitäisi kunnioittaa sua. Jos mä joskus saan lapsia en mä halua jättää niitä äidin kanssa kahdestaan, mistäs sitä tietää jos se taas vetää hirveet hepulit ja hakkaa mun lapsen, tai se ei jaksa katsoa sen perään ja se nukahtaa ja lapsi jää hyllyn alle.

Kirje 15-vuotiaalle tytölle..

Hei sinä 15- vuotias tyttönen!

Käyt nyt viimeistä vuotta peruskoulua, saat olla välillä ihan rauhassa, mutta silti joudut kohtaamaan kiusaajasi päivittäin, elämään pelossa ja miettimään tekemisiäsi ja sanomisiasi. Ei ole oikein että joudut elämään pelossa koulussa ja kotona. Jos sä et tee aloitetta, ei sitä kukaan muukaan tee. Olet ollut masentunut jo kaksi vuotta. Siinä on kaksi vuotta liikaa. Mene terveydenhoitajan luo ja pyydä päästä uudestaan kuraattorin juttusille. Olet kantanut jo kaksi vuotta liian suurta taakkaa yksin. Ota sinulle tarjottava apu vastaan, vaikka se olisikin kuinka noloa. Varmasti siitä on hyötyä tulevaisuudessakin.

Suhteesi äitiisi on erittäin huono, tappelette päivittäin ja joudut kärsimään henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, seuraavan kerran kun tulee nyrkistä tartu aikuisten oikeasti puhelimeen, älä vain uhkaile sillä. Näytä äidillesi että hän on kohdellut sinua väärin ja olet valmis taistelemaan asian puolesta.

Puhu myös ystävillesi pahasta olostasi, älä piiloudu hymyn taakse. Laske suojamuurisi, näytä millainen oikeasti olet. Näytä kuinka sinuun sattuu. Kerro myös sukulaisillesi äitisi käytöksestä, äitisi pitää olla valmis vastaamaan teostaan. Jos et nyt "alkutaipaleella" kerro asiasta kenellekkään, se vain pahenee, et pääse tavoistasi eroon, monsterit jää sun päähän jylläämään, varhainen puuttuminen on aina paras vaihtoehto. 
Seitsemän vuoden päästä voit nauraa kiusaajillesi, he eivät ole saaneet elämällään mitään aikaiseksi, toisin kuin sinä. Voit olla ylpeä itsestäsi. Seitsemän vuoden päästä olet tehnyt sen mihin et koskaan olisi uskonut pystyväsi. Olet saavuttanut yhden unelmistasi, sinulla on kaksi ammattia ja sinulla menee ihan hyvin. Paremmin menisi jos ottaisit avun vastaan! Älä pelkää näyttää heikkouksiasi kotona, sun ei tarvitse kantaa sitä taakkaa, minkä äitisi on sinulle aiheuttanut, sulla on oikeus ammattiapuun. Äitisi ei kuitenkaan mitään myönnä, ota videokuvaa illasta, jolloin hän tulee töistä, katsot telvisiota ja hän tulee huutamaan sulle ja lyö sua. Sulla on todistusaineisto, hän ei voi väittää muuta. Älä pelkää kertoa myöskään syömishäiriöstäsi, senkin takia olet joutunut ja joudut tulevaisuudessa kärsimään. Vaikka sä ajattelet että pystyt kantamaan taakkasi yksin, kukaan ei ole tarpeeksi vahva siihen, kenenkään ei pidä kantaa sellaista taakka yksin. Vaikka susta tuntuu että olet yksin, et ole sun kaltaisia nuoria on paljon, ainakin yksi ihminen rakastaa sua, pappa. Peruskoulun jälkeen hae pohjoiseen opiskelemaan, tarvitset todellakin maisemanvaihdosta ja pikaisesti. Saat myös korvattua papalle menetettyä aikaa, ja pystyt ehkä hyväksymään papan menetyksenkin paremmin. Piristäisit läsnäolollasi pappaasi.

Pidä myös paljon enemmän yhteyttä pappaasi, vietä kaikki mahdolliset hetket hänen kanssaan ja kirjoita hänelle kirjeitä. Kerro kuinka paljon hän sinulle merkitsee, kerro kuinka ylpeä olet hänestä, kerro että hän on sun idoli.

Sun ei tarvitse hävetä, vaikka joutuisit laitokseen tai psykologille, et ole ainut joka niitä palveluita käyttää ja tulevaisuudessa moni sun kiusaajista on joutunut turvautumaan näihin palveluihin. Sun pitää näyttää kiusaajillesi kuinka suhun sattuu, vaikka se tuntuu erittäin vaikealta ehkä se saa heidät tajuamaan kuinka he ovat sua satuttaneet.

Jos et hae nyt apua ongelmiisi, joudun toteamaan että tulevaisuudessa ne tulee oireilemaan vielä pahemminkin. Vaikka sä kuinka toivot että ongelmasi katoaa sormia napsauttamalla kun siirryt ammattikouluun, näin ei ole. Jos sä menetät ystäviä sen takia,että olet rehellinen, he eivät ole ansainneet sun seuraasi, he eivät ole ystäviäsi. Ole rohkea, se palkitaan! :) 

Tää kirje oli todella vaikea kirjoittaa, näin sen olis pitänyt mennä. Nää sanat mun olis pitänyt kuulla seitsemän vuotta sitten. Nää sanat olis mut saanut hankkimaan apua. Nää sanat olis saaneet mut tekemään oikein. 

Kiitos Anonyymi ideasta tää oli ihan kiva tehdä, kokeilen jossain vaiheessa kirjoitella itselleni kirjeen 10- vuoden päähän, katsotaan onnistuuko se vai jääkö vain haaveilun tasolle. Katsotaan tuleeko tänään vielä muuta tekstiä. :) Palaillaan!

PS. Mulla on yksi postausidea ton edellisen lisäksi, mutta katsotaan saanko sitä toteutetuksi. :)

Musiikkia elämästäni..

Ajattelin koota muutamia kappaleita, jotka on mulle tietyllä tapaa tärkeitä. Kappaleita joihin voin samaistua todella hyvin.Kappaleita joiden sanat kolahtaa muhun liiankin hyvin. Näitä on sitten vain "muutama" :D Nauttikaa!

Pelkoni

Sain tossa idean tehdä listan mun peloista, oon luultavasti maininnut jotain pelkoja aikaisemmissa teksteissä, mutta en muistaakseni oo näille omistanut yhtä tekstiä. (?) Joten tässä nää nyt tulee! :D

• Oon koko ikäni pelännyt pimeää. Jos kävelen yksin pimeässä niin mun on pakko laulaa tai puhua koko ajan ja pitää hirveetä ääntä, ja jos oon kävelemässä kotiin niin yleensä se vaihtuu juoksuksi. Hyi! 
• Pelkään yksinäisyyttä, pelkään että jään aivan yksin tänne suureen maailmaan eikä kukaan välitä.
• Pelkään sammakkoja, ne vaan on niin kuvottavia en koskis sammakkoon edes kepillä, ei sen puoleen ei mua sais niin lähelle sammakkoa että ylttäisin kepillä siihen, vaan mä juoksisin karkuun. Yks kesä kun leikkasin nurmikkoa ja eessä loikki sammakko niin hirveen huudon kanssa yritin eka tappaa sitä sammakkoa sillä leikkurilla, mutta kun se ei kuollut niin sitten juoksin huudon kanssa ympäri pihaa, enkä enää leikannu nurmikkoa sinä päivänä! :D Äitikin tuli ihmettelemään että mitä huudan ja se nauro mulle vedet silmissä. :(
• Pelkään käärmeitä ja kaikki liskoja, hyi en ymmärrä miten joku voi pitää sellassia lemmikkeinä, en suostuis koskemaan kyseisiin eläimiin mistään hinnasta!
• Pelkään myös isoja koiria, ne vaan on niin saakelin pelottavia! :D 
• Pelkään kissoja, tää johtaa juurensa luultavasti mun ensimmäisestä omasta kissasta. Haettiin se siskon kaverilta ja mä en ollut ikinä pitänyt kissaa sylissä ni enhän mä tiennyt että miten sitä pitäis pidellä, no en kehdannut sanoa että en varmana ota sitä syliin kun sitä tarjottiin no otin sen ja yks kaks kissa roikkuu mun paidassa ja mä huudan vaan että ottakaa se pois! Automatkalla mun ja siskon kissa viel karkas laatikosta ja ne pomppi mun päällä ja kynsi. :( YÖK! En halua koskaan kissaa! :D
• Oikeastaan kaikki isot eläimet on pelottavia :D 
• Pelkään korkeita ja ahtaita paikkoja, hyi samperi jos joudun edes nousemaan tuolille että otan yläkaapista jotain, johan päästä heittää. : D Hissit on kamalia pelkään aina että ne jää kerrosten väliin ja en pääse sieltä ikinä pois. :(
• Pelkään kuolemaa, vaikka se on luonnollinen asia niin silti pelkään sitä, pelkään että kuolen kivuliaasti.
• Pelkään kipua, en pystyisi esimerkiksi piikittämään itseäni, enkä suostu koskemaan mistään hinnasta sähköpaimeneen. :D
• Tietyllä tapaa pelkään rakastaa, pelkään että kun olen paljastanut synkimmät salaisuuteni mut jätetään, pelkään tulla hyväksikäytetyksi.
• Pelkään ajaa kaupungissa, se on ahdistavaa, niin paljon autoja ja mä en uskalla ikinä tunkea mihinkään väliin. :D
• Pelkään neuloja! Yök kaikki verikokeet yms on aivan kamalia! En haluu nähdä sitä neulaa, enkä voi kattoa kun mua pistetään! :D Ehkä tästäkin kuuluu kiitos paikalliselle terveydenhuollolle, jotka pyörittelivät neulaa mun kädessä niin että se osui suoneen niin että se suoni pongahti tai niin.. :D ja sitten pyörryin! :D En tiedä tajusiko tosta kukaan mitään, mutta jaa.. :D
• Pelkään rottia,hamstereita,marsuja,frettejä,hiiriä ja kaikkia tollassia jyrsijöitä, hyyyyyi!
• Pelkään hämähäkkejä ja melkein kaikkia ötököitä! :D
• Pelkään myös hammaslääkäriä! :D Aina jännittää ihan hirveesti mennä sinne,enkä koskaan sano vaikka kuinka sattuis koska haluun sieltä vaan äkkiä pois! :D
• Tietyllä tapaa pelkään myös lääkäreitä, pelkään että kun menen flunssan takia lääkäriin ne löytää jotain todella vakavaa.
• Pelkään eläviä kaloja, tääkin on saanut ihmisiä nauramaan, mutta en kalasta koska en koske elävään kalaan, samoin en laita mitään matoja koukkuun hyi! :D
• Pelkään edelleen Muumien mörköä, hyi!
• No en tiiä onko tää pelko, mutta kauhuelokuvat hyi helkutti! En voi kattoa niitä ollenkaan!

Oiskohan tässä kaikki mun pelot, niitähän tulikin hirveä lista. Tän perusteella mä en mitään muuta teekkään kuin pelkää. :D  

Minkälaisia pelkoja teillä on? :)

Omg thats totally me!