Äiti ja Iskä
Mä oon aina ollut erittäin huono puhumaan tunteistani, oon aina kirjoittanut paremmin kuten varmaan ei ole teille epäselväksi jäänyt.
Mä oon tietyllä tapaa aika katkera siitä ettei meidän ollessa lapsia tehty yhdessä perheenä oikeastaan mitään. Olisi ollut hauskaa jos meillä olisi ollut joku perinne, vaikka lauantain peli-ilta tai jotain vastaavaa. Vaikka toisaalta ymmärrän syyn miksei meille lapsille, tai ainakaan mulle ollut paljoa aikaa, niin silti se on väärin. Välillä tuntui että lehmät meni meidän lapsien edelle. Ymmärrän sinäänsä, siitähän teille maksetaan, mutta kuitenkaan en ymmärrä.
Kerran koulussa puhuttiin lapsuuden muistoista ja jokaisen piti kertoa lapsuudestaan joku muisto, mun oli vaikeaa keksiä muistoa, koska en muista lapsuudestani paljon mitään, yksin leikkimiset, lyönnit, äidin huudon, urheiluun pakottamisen, koulukiusaamisen, isosiskon lellimisen ja mun julkisen pilkkaamisen. Onhan tossa toisaalta noita muistoja, mutta ne on kaikki negatiivisia. Musta tuntui etten ollut toivottu lapsi, olin näkymätön. Kaikki oli mun syy, vaikken oikeasti mitään ollut tehnyt, monesti se oli isosisko tai pikkuveli, mutta mä olin kyllästynyt tappelemaan, joten kiltisti mukisematta otin syyt niskoilleni. Muistan elävästi myös sen kun sinä äiti hakkasit mua rikkinäisellä mattopiiskalla takamukseen, etkä lopettanut vaikka kuinka itkin että sattuu. Ja edelleenkään en tiedä mitä väärää tein. Muistan myös ne monet kymmenet lyönnit jotka sulta äiti sain, vain sen takia, että katsoin televisiota ja sä et päässyt katsomaan jotain sun ohjelmaas jonka loppujen lopuksi nukuit ohitse. Vaikka itkin sun edessäkin lähemmäs tunnin niin KOSKAAN et pyytänyt lyöntejäsi anteeksi. Et kyllä niitä anteeksi olisi saanutkaan. Sanoit aina vain että turpa kiinni kun ei telkkaristakaan mitään kuule. Sitten vielä ihmettelet että miten me lapset opittiin kiroamaan kuin rekkamiehet, katso peiliin jos sä huudat koko ajan vittua ja saatanaa niin se jää lapsien päähän. Jos et kolmen lapsen äitinä sitä tähänkään ikään asti ole oppinut lapset matkivat oikeastaan kaiken mitä vanhemmat tekevät. Kaiken tietysti kruunasi se kun sanoit mulle pokkana päin naamaa kuinka kadut että oot synnyttänyt mut ja toivot että olisin kuollut. Kiitos tää lämmittää edelleen paljon mun sydäntä! Tää sai myös mut toivomaan että lähtisit mun elämästä pois.
Monesti sua uhkailin poliiseilla, ja kysyinkin poliisilta minkä rangaistuksen lapsen lyönnistä saa, vastaus oli että olisit voinut joutua jopa vankilaan pariksikin vuodeksi. Koska sä niin aina esitit täydellistä perhettä, annoin sun elää kuplassasi, jota kadun nykyään paljon, olisi pitänyt poksauttaa se kupla ja helkutin lujaa! Et varmaan ees itse ole tajunnut kun urheilukisoissa ollaan oltu ja oot puhunut ISKÄN KAVEREILLE musta paskaa vaikka oon vieressä seisonut että ne on kattonut sua että mitä vittua toi muija tekee, miten toi voi lapsestaan puhua noin, eikä niitä oikein ole kiinnostanut sun jutut koskaan. :) Silti seurasit niitä aina kuin hai laivaa.. :)
Ja voi luoja, se sun polves, okei joo sulla on joku polviongelma, mutta ei sitä tarvii jokaiselle vastaantulijalle hokea ja ei niitä kiinnosta kun selität sun polvesta. Tekisit sille polvelle jotain kun siitä aina valitat. Ootko muuten pannu merkille että ainoot puheenaiheet mitä sulla nykyään on, liittyy telkkariin, lintuihin, kissoihin, lehmiin tai lehtiin?Aina joku on lukenut lehdessä, ollut telkkarissa yms. Liikkuisit neljän seinän sisältä niin olis niitä puheenaiheitakin enemmän. En oo ainut joka tän saman on huomannut. Kun me muut liikutaan kotoa pois on sulla aina hirveä tentti että ketä oli paikalla, kuinka monta ihmistä nähtiin, mitä ne teki jne.. >.< Iskän käydessä kaupassa ja unohtaessa ostaa sulle "jotain hyvää" pidät hirveän huudon, menisit itse sinne kauppaan!
Se on hirmu kiva kun sulle nykyään yrittää jotain selittää niin et kuuntele, tänäänkin yritin selittää sulle mun päivästä. Niin sä aloit nukkumaan, mutta silti vaadit että sua pitää kuunnella. Öh, miksi jos sä et kuuntele mua miksi mä kuuntelisin sua? Ja tää ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu.
Millä oikeudella sä tulet kohta 22- vuotiaan lapsesi kaappeja tonkimaan, miksi sä haet mun huoneesta pyykkejä, vaikka olen kieltänyt, koska haluan hoitaa ne itse. Mikset sä tee perheellesi ruokaa? Et oo tehnyt ruokaa säännöllisesti kuin viimeksi mun päiväkotiaikoina. Ja ihmettelet kun me mätetään kaikkea roskaa suuhun? Öööö.. mistähän johtuis?
Iskä, oot varmaan huomannut että oon aina ollut enemmän isin tyttö. Muistan vaan sen kun aina tulit mun ja äidin väliin. Puolustit mua. Eilen käytiin sun ja pikkuveljen kanssa ostoksilla ja mä istuin takapenkillä. Aloin innoissani kertomaan jotain juttua, mitä sinä päivänä oli tapahtunut, yht'äkkiä tajuan että puhutte veljen kanssa ihan muusta etupenkillä, ettekä edes huomannut kun lopetin jutun kesken. Ja minä aloin ensimmäisenä juttua kertomaan. Oikeastaan muistan vaan sun kanssa vietetyistä hetkistä sen kun oltiin kahdestaan kisareissuissa ja kerran oltiin sun ja veljen kanssa metsässä istuttamassa puita. Et loppujen lopuksi ollut kotona paljoa, kun oli aina peltotöitä yms.
Te luulette tietävänne mun elämästä kaiken, mutta oikeasti ette tiedä puoliakaan. Kyllä mua kiusattiin ala-asteella. Mutta se jatkui myös koko ylä-asteen. Seiskaluokalla masennuin ettekä te edes huomanneet mitään. Samaan aikaan mulle kehittyi syömishäiriö, muttei sitäkään huomattu.Masennuksen syynä on ollut äidin käytös ja koulukiusaaminen. Ehkä olisin kestänyt pelkän koulukiusaamisen, mutta kun en päässyt kiusaamisestakaan kotona eroon. Mä romahin täysin, olin ihan miljoonassa palassa, mutta ette te huomanneet koska mulle ei ollut aikaa. Mä mietin pakokeinoja kaikesta, mutta mitään en uskaltanut toteuttaa. Aloin käyttämään alkoholia ja tupakkaa, vain koska kapinoin, koska mua kohdeltiin erittäin huonosti. Mä en koe tulleeni kovin rakastetuksi tässä perheessä, olin aina kuin ilmaa, mutta silti aina tiellä. Olen edelleen myös hyvin katkera etten saanut kutsua kavereita kylään enkä saanut aina pitää edes synttäreitä. Mitä täällä metsän keskellä olisi pitänyt sitten tehdä? Palvella äitiä? Ei kiitos. Moneen vuoteen mulla ei ole äitiä edes ollut, mitään et oo tajunnut edes siitä kun lapset ei tee sulle äitienpäiväkorttia tai kakkua tai ylipäätään mitään. Mutta iskälle kyllä laitetaan pöytä koreaksi.
Äiti kohtelit mua kuin roskaa, joten miksi mun pitäisi kunnioittaa sua. Jos mä joskus saan lapsia en mä halua jättää niitä äidin kanssa kahdestaan, mistäs sitä tietää jos se taas vetää hirveet hepulit ja hakkaa mun lapsen, tai se ei jaksa katsoa sen perään ja se nukahtaa ja lapsi jää hyllyn alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti