lauantai 31. elokuuta 2013

Entä jos onnesi on nyt ja tässä valmiina

Piti joo kirjoittaa kun pääsin Vaasasta kotiin, mutta empä sitten saanut aikaiseksi kun siinä oli kaiken näköstä härdelliä. Ja nettikään ei oikein mun omalla koneella pelitä, joten oon tyytyny sitten käyttämään isin konetta. ;)

Tosiaan loppureissu meni ihan hyvin poikkesin kotimatkalla Tuurissa ja sinne sitä rahaa vasta upposikin! Ei mua sais yksin tollassiin kauppoihin päästää! :D Tuurissa ei ollut hyvää ruokaa. :D

Tässä on nyt koulukin alkanut, vika vuos jippii! Oon nyt muutaman viikon kulkenut tota reilua 160km päivässä, niin joo tympiihän se välillä kun on kuitenkin lyhyitä päiviä, mutta toisaalta se on hyvä kun ei pidempään jaksais edes koulussa istua kun oon niin huono menemään ajoissa nukkumaan, mutta toisaalta se on turhauttavaa ajaa 160km 2-4h takia. :D Vaihdoin siis koulua, samassa Koulutuskeskuksessa olen edelleen, mutta paikkakunta vaihtui koska halusin erikoistua lanuun eli lapsiin ja nuoriin. Hirveä stressi taas koulun kanssa kun on niin paljon kaikkea tekemistä, mutta samalla pitäis tehä suunnilleen koko ajan töitä, jotta olisi rahaa käydä toi koulu loppuun. Nytkin joudun tekemään parit yövuorot niin että meen suihkun kautta kouluun. Saas nähdä miten niistä selviää. Eka on nyt su- ma yö. Oivoi, no oonki kaivannu niihin yövuoroihin. :) Ne vaan on enemmän mun juttu. Päivävuorot, mitä nyt muutaman oon kesän jälkeen jo tehny ni on ollu aika ahdistavia ollu ku en oo varmaa tuurilla 3kk tehny päivävuoroja! : D

Tässä on nyt tullu vietettyä työkaverin tupareita ja kanssa läksiäisiäkin. Ne oli mukavia iltoja! Kiva tehä välillä työporukalla jotain erillaista! :) Käytiin kanssa bingossa parin työkaverin kanssa viikko sitten, mutta tosin se pelaaminen jäi. :D On kanssa tullu kauhisteltua sitä että jos nyt vaan saan kaiken sujumaan tässä vuoden aikana niin että paperit on toukokuun 28. päivä mun kädessä niin mulla ei ole syksyllä koulua johon palata. Se tuntuu jopa hiukan pelottavalta! Joudun aikuisten oikeasti nyt siirtymään työelämään! No ehkä se siitä kun vauhtiin pääsee! :D

Tässä tuli myös puoli vuotta täyteen siitä kun pappa nukkui pois. <3 Miten siitäkin voi olla jo niin kauan!?  Kohta siitä on jo vuosi ;<  Loppukuu on aina vaikeinta aikaa, varsinkin kun 25. päivä alkaa lähestymään ja ne päivät sen jälkeen. :(

Eilen tuli oltua läheisellä tanssilavalla kattomassa Suvi Teräsniskaa oli ihan kiva ilta vaikka menikin melkein puolet keikasta ohi. Suvi se vaan osaa! Oon koko päivän kuunnellu vaan Suvia! Nää on nyt soinu koko päivän lempparit! <3 Hento kuiskauskin on ihana!


maanantai 5. elokuuta 2013

Terveisiä Vaasasta!

Kuten otsikko kertookin olen nyt Vaasassa siskon luona. Tulin eilen illalla tänne Kalajoelta. Oli jotenkin puuduttava matka ajaa kun oli niin tylsät maisemat. :D Mutta täällä nyt ollaan huomiseen asti. Torstaina muuten alkaa koulu, hullua! Kesä on ohi ja niska limassa raataminen alkaa. :( Jotenkin nyt ei kiinnosta yhtään tuo koulunkäynti, vaikka pääseekin opiskelemaan sitä mikä ihan oikeasti kiinnostaa. Ehkä se johtuu siitä kun tuntuu että jäi niin paljon kesällä asioita tekemättä ettei ole valmis palaamaan koulun penkille. (mökki,laiva.. jne..) Eniten odotin tota mökkeilyä ois saanu heittää kirjaimellisesti aivot narikkaan.

Tosiaan Kalajoelle saavuin torstai iltana tai oikeastaan perjantain puolella puolen yön jälkeen. Katsoin kummieni kanssa jonkun leffan loppuun mitä he olivat katsomassa ja menin suoraan nukkumaan koska matka oli ollut pitkä. Heräilin 9 maissa aamulla hyvin nukutun yön jälkeen.  Siinä juteltiin kummieni kanssa ja syötiin aamupalaa. Jonka jälkeen otettiin suunnaksi Ylivieska, käytiin enojeni luona, käytiin shoppailemassa Kärkkäisellä ja Prismassa. Ostin mm. parit tennarit koska ne ei maksanut kuin 4,5e! Hajuveden,pari cd:tä matkalle,luettavaa ja hiukan tuliaisia. Ostin varmasti muutakin mutten nyt muista että mitä. :D Söin Kärkkäisellä maailman parasta ruokaa! Katottiin illalla telkkaria, juoruiltiin ja herkuteltiin jäätelöllä. Menin jo kuitenkin ajoissa nukkumaan, taisi olla puoli kymmenen, olin superväsynyt.

Lauantaina käytiin Kajarissa Kalajoen torilla (?) Se oli semmonen mukava musiikkitapahtuma. Hiekkasärkät käytiin kattomassa ja muutenkin ajeltiin ympäri Kalajokea. Tätini kanssa askartelimme papan hautajaiskuvista kansiot. Se oli mukavaa ja myös aika tunteellinen hetki. Näin myös nyt ne kuvat jotka papasta oli otettu kun oli arkkuun laitettu. Ja nyt olen tyytyväinen etten mennyt hautajaisissa katsomaan. Käytiin myös papan ja mummin haudalla. <3 Se oli todella kauniiksi laitettu! Illan sitten selailin niitä valmiita kansioita kunnes nukahdin.

Sunnuntaina käytiin taas moikkaamassa mun enoja, käytiin haudalla ja tätini esitteli lapsuuden paikkojaan. Käytiin myös papan asunnolla. Se vasta tunteellinen hetki olikin,sielä en ollut käynyt hautajaisten jälkeen ja oli kamalaa nähdä että tavarat oli niillä paikoilla joihin me ne oltiin jätetty ja että tavaraa oli viety sieltä jo poiskin. Palattiin Kalajoelle grillaamaan hyvää ruokaa ja katottiin vaan telkkaria, kunnes lähdin Vaasaan päin. Mun oli pakko vielä lähtiessä käydä haudalla yksin vaikka siitä tuliki 60km lisää, mutten voinut lähteä ennen kun olin käynyt sanomassa vielä papalle ja mummillekkin heipat. Mua harmitti hirveästi kun en ollut tajunnut ostaa kynttilää. Ja tajusin että kohta siitä on jo puoli vuotta ja vieläkin tuntuu kuin se olisi ollut eilen. Musta tuntuu et tää ikävä vaan pahenee päivä päivältä. :(

Eilen siis 22 pintaan saavuin Vaasaan siskon luo. Söin ja vähän datailin ja katoin telkkaria kunnes nukahdin. Heräsinkin samaan aikaan kun sisko, kuudelta aamulla. Sisko siis lähti aamuvuoroon ja pääseekin parin tunnin päästä. Mä oon yksin täällä hengaillut ja kohta ajattelin lähteä tonne seikkailemaan. Vois käydä vähän shoppailemassa ja haluan kokeilla Arnoldsia, vai miten lie kirjotetaankaan. :) Ajateltiin siskon kanssa vuokrata illaksi leffa ja herkutella. Huomenna siskolla on vapaapäivä niin saas nähdä että mitä se keksii kun mä oon vähän sormi suussa täällä kun en ikinä ennen oo täällä käyny :D Ja kyllä se Kalajoki on vaan parempi paikka, täällä on niin paljon ihmisiä! : D Pitäis tässä pikku hiljaa alkaa valmistautumaan että kerkeän johonkin liikkumaan ennen kuin sisko pääsee töistä, ettei se sitten pääse valittamaan että olen laiska ja en oo lähteny mihinkään vaikka sisko kehotti. :D Neuvoi eilen oikein reitinkin. :D No ehkä tässä pitää alkaa valmistautumaan että joskus tuonne keskustaan pääsee. Toivottavasti kovin moni ei mulle puhu ruotsia! :D Postailen varmaan kotona seuraavan kerran, ellei täällä nyt tule niin tylsää ja keksin jotain kirjotettavaa. :D

Ja heittäkää edelleen niitä ideoita! :)