Valinnat elämässä

Tässä nyt on toinen teksti heti näin aamutuimaan, mutta tekee vaan mieli kirjottaa nyt koska mua säälittää nää ihmiset. Tarkotan siis nyt näitä eri aineiden käyttäjiä, huumeiden. En oo ikinä ymmärtäny ja tuskin tuunkaan ymmärtämään mitä hienoa niitä on käyttää?! Mitä siitä saa?! Ymmärrän vielä jotenkin alkoholin ja tupakan, mutta kaikki muut aineet menee jo yli hilseen. Mun lähipiirissä ei ole yhtään aineiden käyttäjää koska inhoan ja halveksun sellaisia ihmisiä enkä edes päästäisi sellaisia elämääni. En ikinä. Mietittiin tossa yks päivä äidin kanssa että ketäs kaikki nuoria täällä tuppukylässä enää on niin tultiin siihen tulokseen ettei täällä ole enää kuin niitä jotka on saanut täältä työpaikan tai sitten on nää huumeveikot. Tiedän muutaman ihmisen joka käyttää jonkin näkösiä aineita ja sekoilee pitkin kyliä eikä oo saanut edes koulustakaan papereita käsiin. Mun mielestä se on todella säälittävää, kuka haluaa pilata elämänsä jonkun aineen takia joka saa sut ensinnäkin näyttämään idiootilta, menetät ne järkevät ystävät ja perheen, velkaannut, oot koko ajan poliisien kanssa tekemisissä. Eniten mua huvittaa että välillä kun työn puolesta törmää näihin huumeveikkoihin ne kehuskelee sillä että ne on ollu yön putkassa. Mitähän hiton hienoa siinä on?! En ikinä koskis pitkällä tikullakaan huumeisiin.

Eniten mua naurattaa tän kylän huumeveikoissa se että nää ketkä käyttää aineita, suurin osa on mun entisiä kiusaajia. Hienon elämän nekin on itelleen hankkinu. Mietittiin joku aika sitten isän kanssa että oikeesti mulla on asiat aika hyvin, työpaikka,katto pään päällä, ammatti ja toinen jo tulossa, ystäviä. Normaalin ihmisen elämältähän tää kuulostaa? Mut mites tämä, hemmetisti pikavippejä/ muita velkoja, rikosrekisteri, työtön eikä koulutusta, ystävinä huumeveikot jotka käyttää sua vaan hyväksi jne.. Oon siis kateudesta vihreä. Välillä oon miettiny että osa varmasti on kokeillu ekan kerran kaverien painostuksesta huumeita ja tehneet sen koska haluavat kuulua porukkaan. Jos mun pitäis valita huumeiden+ ystävät tai yksinäisyys+hyvän elämän väliltä, valinta ois aika selvä, tosi ystäviä ei ole ne jotka painostaa ja pakottaa tekemään asioita joita ei itse halua. Ystäviä saa uusia, huumetausta seuraa sua loppuelämän.

Naurattaa myös se että osa ottaa pikavippejä sen takia että pääsee ryyppäämään, se oli ehkä teininä hienoa, mutta mua lähinnä naurattaa ku känniset keski-ikäset rymyää mun työpaikalle. :D Mä en edes muista millon mulla olis ollu viimeks edes krapulaa varmaan viimeks reilusti yli vuos sitte?  En edes juo usein, silloin tällöin kesällä saattaa käydä kaverin kanssa terassilla yhellä ja sillo se jää siihen yhteen. Ja sitten nykyään jos lähtee ihan juhlimaan niin en mä edes saa alas enempää kun 4-8, usein se jää ihan muutamaan. Mun mielestä ryyppääminenkin on rahojen tuhlaamista samoten kun polttaminen. Myönnän että poltan joskus harvoin kun olen viihteellä, mutta yritän päästä siitä ällöttävästä tavasta eroon. Oon tullu järkiini se on aika kamalan näköstä. Ja haisee pahalle. 

"Frendi kysyy sua mukaan säätämään, mutta säädöt ne jääköön tänään.

Sulla on matkalippu toiseen maailmaan, kunhan tovin maltat olla housuis.

Hölmö rupeis hankaluuksia haalimaan, tää mesta ei oo sun kokoses.

Käy koulut ja hanki pätevyys, et voi panna sitä päihteiden syyks.

Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään.

Kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä."

"Moni vaikeist valinnoista on vain ovi seikkailuun/
sun vain tarvitsee astuu, vain sulla on se vastuu/
Moni vaikeist valinnoista suuntaa kohti unelmaa/
kunhan uskallat vain, uskallat vain, vain kuunnella itseäs."

(Comeetta- Valinnat)

Terveiset sinne taivaaseen

Täällä taas pitkästä aikaa! Varmaan ihmettelette että miten kirjottelen näin aikaisin aamusta. Syy siihen on uneton yö koska ulkona meni myöhään ja kotiin tultua tuli taas pappa mieleen. Parin päivän päästä siitä on jo kaksi kuukautta kun kuulin menettäneeni tärkeimmän ihmisen elämästäni. :( Oon koko yön käyny päässäni läpi elämäni kahta kamalinta päivää, 25.2 ja 15.3.Muistan ne vielä kuin eilisen. Mä haluisin niin takaisin pohjoseen, toukokuussa ois 10 päivää lomaa täytyy kattoa jos rahatilanne ois hyvä että jos saisin aikaseksi lähteä sinne.
 Kuten jo aikaisemmin tänne kirjotin että mulla on helmikuun lopun jälkeen menny vähän kaikki ohi. En vieläkään muista mitä kaikkea oon tässä välissä tehny, en muista mitään muuta ku työt ja muutamat kahvittelu kerrat ystävien kanssa. Pää lyö nytkin tyhjää tätäkin tekstiä oon puolisen tuntia kirjottanu, mutta pakko purkaa ajatuksia taas.

 Tänäänkin mua oottais iltavuoro joka alkaa tossa 14.00 ja kellohan on jo siis yli 7 aamulla :) Ei hirveästi ois tällä hetkellä kiinnostusta mennä sinne. Nää on taas näitä päiviä että haluis sammuttaa puhelimen ja piiloutua peiton alle. Mutta pakko töissä on käydä jos sitä rahaa jostain haluaa.

Tässä on kyllä huomannu senkin ketkä oikeasti välittää. Okei toisaalta ymmärrän koska kaikki mun ystävät tietää kuinka arka aihe tää mulle on niin tuskin ne haluu "kiusata" mua sillä, mutta silti, osan suusta en oo kuullu osanottoja tai mitään lohdutusyrityksiä. Toisaalta en ehkä kaipaakkaan niitä, mutta tulee vaan semmonen olo ettei nää ihmiset välitä. Olis muutenkin kiva että nämä ihmiset pitäisi muhun enemmän yhteyttä jos oikeasti välittävät. En jaksa olla aina se joka pitää porukan kasassa. Ärsyttävää on myös se että yleensä porukka avautuu mulle asioistaan, mutta ei ikinä kysy miten mulla menee. Ehkä oon vaan taitava peittämään sen ettei mulla ole kaikki kunnossa. Tai sitten jos alan kertomaan jotain omaa juttua mut joko keskeytetään selittämällä päälle omaa juttua tai sit puhelin soi ja siihen pitää vastata. Eikä sitten edes kysytä et hei sulla oli juttu kesken miten se loppuu?! Tuntuu välillä ettei mun asiat kiinnosta melkeimpä ketään. Onneks on sentään pari ihmistä ketkä kuuntelee alusta loppuun ja on kokenut samanlaisia asioita kuin minä. :)
Myönnän kyllä että voisin ehkä tuputtaa omia juttujani välillä enemmän, mutta joistakin asioista on vaan vaikeampi puhua. Mm. joistakin lapsuusasioista, teiniajoista, koulukiusaamisesta, hautajaisista.. Veikkaisin kyllä että jos kertoisin pari asiaa mitä kukaan ei tiedä porukka järkyttyisi, sillä mua on aina pidetty positiivisena ja iloisena tyttönä. Välillä tulee miettittyä olisko mun lapsuus ollu erillainen jos mun vanhemmilla ei olisi tollasta työtä joka vie niin paljon aikaa ettei meillä oikeestaan ikinä oo ollu mitään perinteitä mitä tehdään esim. kun kaikki sattuu olemaan samaan aikaan saman katon alla. Ja kun jotain ehdottaa esim. lautapelin peluuta, siihenkään ei ole aikaa koska onhan tärkeämpää istua koneella tai katsoa telkkaria. Välillä kadehdin ystävieni perheitä he ovat niin läheisiä, toisin kuin me. Varsinkin minä joka olin kapinallinen teini oon aina ollu ulkopuolinen tässä perheessä. Lähes näkymätön.

 

PS. Toivottavasti kukaan ei ottanut herneitä nenäänsä tästä. :)

Miks lähdit ja muutuit tähdeksi?

On tää kirjottaminen taas ihan pikkusen päässy unohtumaan, no eipä tässä aikaakaan hirveesti olis ollukkaan. Tosiaan la loppu työssäoppiminen oli toisaalta vähän haikeet fiilikset, koska tykkäsin paikasta ja ihmisistä. Ja koska olen tyhmä en edes mene sinne kesätöihin vaikka mua jo parin viikon jälkeen sinne houkuteltiinkin ja kysyttiin työssäoppimisen aikana tekemään pari palkallista vuoroa, mutta ne ei mun aikatauluun sopinut, koska aikalailla olin kaiken vapaa- ajan eräässä toisessa paikassa töissä. Nyt sitten on tavallaan kesäloma alkanut, mitä nyt käyn koulussa vaan viel yhen viikon suorittamassa yhden kurssin. Ihanaa vapaus! Tavallaan, meen jo huomenna töihin, eikä yhtää jaksais kiinnostaa. : D No pakko mikä pakko! Enää vuos hei tota koulua ja sitten mulla on hoitsun paperit kädessä! Hui!

Aika menee kyllä tosi nopeesti, kun ajattelee tota koulua ja sit tossa pari päivää sitten havahduin siihen että hitto kohta siitä on jo kuukaus kun käytiin hautaamassa pappa. :( Tuli taas semmonen olo et haluisin viettää päivän papan kanssa. Tänään iski ikävä kaikkia isovanhempia kohtaan, vaikka tiedän että heillä on nyt hyvä olla, olisi silti ihanaa viettää heidän kanssaan vielä aikaa. Varsinkin isän isään olisi ihanaa tutustua, koska kukaan lapsista ei kerennyt häneen tutustumaan. Ehkä nää kaikki muistot tuli taas päähän, kun nyt on ollu aikaa ajatella kaikkea muuta kun koulua. Tän päivän oonki kuluttanu nukkumalla ja kattelemalla vanhoja kuvia. Löysin myös kuvan papasta, viimeisen kuvan joka papasta on meillä otettu, viime vappuna. Kun vertasin niitä muihin vanhoihin kuviin papasta huomasin mitä vanhempani ja tätini oli tarkoittanut. Kuinka kuihtunut pappa oli ja kuinka surullinen pappa siinä kuvassa oli. :(

Mulla on ollut kivat viimeiset pari päivää, oon henggaillu ystävien kanssa ja saanut ajatuksia muualle, mutta sitten kaikki palas mieleen kun ajeltiin ympäri kyliä ja kuunneltiin Uniklubin Näiden tähtien alla. Jotenkin se biisi kolahti ja kovaa. Mutta oon kyllä parin päivän aikana taas nauranu enemmän kun pitkään aikaan. En muistanu että nauraminen on niin rentouttavaa,  Oon tietenkin nauranu aikasemminkin hautajaisten jälkeen, mutta jotenkin eilinen nauru oli erillainen, se tuli sydämestä asti.

Tää kuulostaa varmasti monen korvaan hullulta, mutta musta on tuntunu että mulla istuu olkapäällä neljä suojelusenkeliä jotka turvaa mun matkaa täällä suuressa pelottavassa maailmassa.

 " Olet osa mua,

sydän rintani alla.

Mä kaipaan sua.

Miks lähdit ja muutuit tähdeksi?

Sydämeeni jäänyt sun nimesi."