Niin paljon sanomatta jää

Tää on taas näitä päiviä, katsoin Täydellisten naisten viimeistä kautta, jaksoa jossa Mike haudattiin. Se sai taas papan hautajaiset mieleeni ja muutenkin koko kamalan helmikuun. Koko jakson ajan itkin, taas vaihteeksi. Mieleeni tuli 15.3.2013 aamu, aamu jota pelkäsin kuollakseni. Kuinka purin huultani koko aamun, automatkan kappelille ja hautuusmaalla ensimmäiset kyyneleet jo vierivät poskillani, mutta pyyhkäisin ne nopeasti pois, jotta kukaan ei huomaisi. Mieletäni painoivat edelleen ne sanat joita en koskaan papalle kertonut. Vaikka olen ne nyt haudalla käydessäni ääneen sanonut, ei se ole helpottanut kuin hetkeksi. Mä en ikinä hyvästellyt pappaa kunnolla. Ja nyt se on myöhäistä.. Lueskelin taas viimeistä kirjettäni papalle ja ihastellessani papan kuvaa ja sain ajatuksen. Kirjoitan papalle kirjeen, kirjeen jossa sanon ne asiat jotka oikeasti tahdoin papalle sanoa, mutten osannut/uskaltanut. Asiat jotka painavat mieltäni edelleen..

Moi Pappa!

Toivon että tiedät kuinka rakas ja tärkeä mulle olet, olet mun esikuva. Tekisin sun puolesta mitä vain. Sun ansiosta saamme asua täällä vapaasti, kiitos siitä. Te mummin kanssa näytitte meille lapsenlapsille mitä on aito rakkaus. Annoitte toivoa meille lapsenlapsille löytää se prinssi/prinsessa. Teistä huokui onni ja teistä huomasi että olette luodut toisillenne. Seisoitte toistenne vierellä vaikeinakin aikoina, ettekä luovuttaneet. Olit mummin tukena syöpäkamppailun aikana. Niin pienestä kuin muistan ihailin teidän suhdetta ja tiesin että tahdon isona samanlaisen. 

Opetit enemmän kuin tiedätkään meille lapsenlapsille. Opimme sinulta empatiaa, pitämään huolta läheisistämme, auttamaan muita, olemaan kiitollisia pienestä, kunnioittamaan vanhempia ihmisiä, työntekoa jne. Olen niin kiitollinen niistä opeista. Olen kiitollinen ja onnellinen että olit osa elämääni vaikka asuitkin niin kaukana, liian kaukana. Välimatkan takia meillä ei olekkaan kovin paljon yhteisiä muistoja, mutta ne muistot ovatkin sitä tärkeämpiä. Muistatko kun menimme isäni kyydillä lähikauppaan ja sanoit että menemme sinne kahdestaan. Pyysit minua näyttämään missä on karkkihylly. Vein sinut kädestä pitäen innoissani karkkihyllylle, sanoit että saan valita mieleiseni karkit. Pohdin hetken, mutta valinta oli selvä, se oli kettukarkit, niitä sinä aina meille ostit. Siskolleni ostit toffeeta ja totesit että nyt ei nuukailla ja ostit meille kummallekkin kaksi pussia karkkia. Tai kuinka olitte mummin kanssa meillä, mummi tuttuun tapaan korjasi villasukkiamme keittiön pöydän ääressä meidän lastenlasten katsellessa. Ja sinä tulit tuttuun tapaan härnäämään mummia. 

Olin aina innoissani kun kuulin että tulemme luoksesi. Jos minulta olisi kysytty olisin halunnut asua kanssasi ja kuunnella sun tarinoita joka päivä. En kyllästynyt niihin ikinä. 

Teille kun saapui ovella oli jo se tuoksu, se rakkauden tuoksu. Tuoksu joka kertoi että olemme aina tervetulleita. 

Toivon että olen voinut tehdä sinut ylpeäksi. Yhtä ylpeäksi kuin minä olen sinusta. Toivon ettei sinun ole tarvinnut hävetä touhujani. Olen tehnyt virheeni ja oppinut niistä. 

Kuten jokainen pikkutyttö haaveilin häistä jo niin pienestä kuin muistan. Päätin jo silloin että tahdon sinut saattamaan minut alttarille, mutta valitettavasti se ei nyt onnistu. Koko pienen ikäni ajan ajattelin että olet maailman siistein pappa ja sua parempaa ei ole, ja olenkin edelleen sitä mieltä. Mä sain maailman parhaan papan. Koskaan sitä ei ääneen sanottu, mutta tiedettiin että toinen on tärkeä. Olen myös pahoillani 2012 vuoden vapusta, kun en jäänyt luoksesi vaan lähdin vapun viettoon. Se on ollut elämäni suurin virhe, jota en pysty itselleni anteeksi antamaan. 

Olet mun sankari, nyt ja aina. <3 

Rakkaudella lapsenlapsesi

Sain hiukan taas purettua sydäntä tämän avulla ja ehkä pystyn nukkumaan vielä muutaman tunnin ennen yövuoroa. Tuon lukiessani huomasin kuinka mahtavaa olisi ollut lukea tuo vaikka papan muistotilaisuudessa. 

You Can Never Be Ready

Sain tälläisen hauskan ehdotuksen, että kirjoittaisin itselleni kirjeen, jonka yritän pitää positiivisena. Mitä haluan tulevalta, mistä olen ylpeä, mistä pidän itsessäni ja rohkaisen itseäni tulevaisuuteen. Katsotaan mitä tästä tulee.. :D Tää oli muuten yllättävän vaikea kirjoittaa! :o Kokeilkaapa tekin, vaikka sitten omaan blogiin tai sitten ihan paperiversio, jota voitte lueskella sitten vaikka vaikeina aikoina. :)

Hei Minä! (kuulostaapa tyhmälle, mutten keksinyt nyt parempaakaan aloitusta.. :D)

Elämäsi ei todellakaan ole ollut ruusuilla tanssimista, välillä uskoit ettei sulle voi tapahtua mitään hyvää. Lapsuutesi oli todella rankkaa aikaa, samoin teini-ikä, vaikeuksia vaikeuksien perään, olit jo valmis luovuttamaan, mutta nyt olet siinä. Pidit itseäsi heikkona, ja välillä pidät edelleen, muttet ole. Olet saanut niin paljon elämäsi aikana kuraa niskaan ja selvinnyt niistä voittajana, nosta leuka pystyyn ja anna mennä! Et ole heikko, olet vain erityisen herkkä ihminen.
Olet suoraan sanottuna näyttänyt kaikille mistä kana pissii! Sun osaamista ja tekemisiä on vähätelty koko sun pienen iän ajan. Kun et päässyt heti ylä-asteen jälkeen opiskelemaan unelma-ammattiasi sun toiveet muserrettiin, olit liian tyhmä hoitoalalle, mutta pidit pääsi ja se kannatti. Nyt sulla on puolisen vuotta ollut jo lähihoitajan paperit kädessä. Kymmenen vuotta teit töitä unelmasi eteen, ja olet sen saavuttanut, voit olla itsestäsi ylpeä. Et antanut kateellisten puheiden vaikuttaa sun unelmaan, et mennyt virran mukana, olet pitänyt oman pääsi.

Olet myös menettänyt elämäsi aikana paljon, ystäviä/kavereita, isovanhemmat, lemmikkejä.. Ne ystävät jotka ovat sulle selkänsä kääntäneet tässä vuosien aikana, eivät ansaitse sun ystävyyttä. Tässä vuosien aikana olet saanut huomata ketkä ovat todellisia ystäviäsi, ketkä ovat pysyneet rinnallasi vaikeina aikoina. Ja kelpuuttaneet sut sellaisena hömelönä kuin olet, eivätkä ole vaatineet sua muuttumaan. Olet saanut olla oma hömelö itsesi, jolla on päivittäin joku ongelma. Nämä ystävät pystyy laskemaan yhden käden sormilla. Nämä ihmiset eivät ole kääntäneet sulle selkääsi kun saivat tietää menneisyydestäsi, heille se ei ole ollut ongelma. Olit heille edelleen se hömelö, piiloblondi raikuvan naurusi ja kovan äänesi kanssa. He eivät säikähdä jos ykskaks alat itkemään ilman kunnon syytä. He tulevat ja lohduttavat ja tarjoavat nenäliinaa ja pyyhkivät sun kyyneleet. Välillä sun pitää pysähtyä miettimään miten olet ansainnut tuollaisia ihmisiä ystäviksesi.

Miesten kanssa sulla ei ole ikinä ollut hyvä onni. Mutta miehetpä ei tiedä mitä menettävät. He näkevät vain ulkokuoren, mutta ei sitä sinun kaunista luonnetta, koska he eivät edes vaivaudu tutustumaan sinuun. Astetat muut aina etusijalle, tässä sinulla on kyllä petrattavaa, täytyy sinun välillä ajatella itseäsikin. Olet huolehtiva, rakastava, auttavainen, huumorintajuinen, lapsirakas, empaattinen, herkkä, oikea kätevä emäntä. :D Rakastat yllättää rakkaitasi, oli se sitten vaikka kortti tai kirje. Kyllä se sun prinssisi vielä valkealla ratsullaan joku kaunis päivä ovesi taakse ilmestyy. Tässä testataan taas kärsivällisyyttä mitä sinulla ei pahemmin ole.
Ajattelet myös liikaa, mietit mitä ihmiset ajattelevat susta ja miksi ihmiset sanovat/tekevät jotain. Tiedät pienessä päässäsi että sun olisi aika päästää tää Skypemies pois sun elämästä, susta tuntuu että hän on alkanut välttelemään sua, mutta jokin siitä tekee liian hankalaa ja elättelet (turhia) toiveita koska kuuntelet taas sun sydäntäsi. Sydämesi toivoo jälleen että pääsi on väärässä. Ehkä pelkäät sulkea tätä porttia elämässäsi, koska tunnet jälleen epäonnistuvasi ja menettäväsi jotain sinulle tärkeää.

-Ei tästä tule näin valmiimpaa,
ehkä on jo aika irroittaa-

Ulkonäön kanssa et ole täysin sinut. Ulkonäössäsi on paljon asioita joista et pidä ja joissa olisi parantamisen varaa. Mutta sulla on kauniit silmät, jotka keräävät paljon kehuja kummaltakin sukupuolelta. Etkä ole kuitenkaan rumimmastakaan päästä. Valitat kyllä paljon, mutta se kuuluu sun luonteeseen. Sun pitäisi lakata ulkonäöstäsi murehtiminen, se on luonne joka tekee ihmisestä kauniin, ei ihminen voi olla kaunis, kauniilla kuorella, mutta rumalla luonteella. 

Sinnittele vielä hetki työpaikallasi, pääset pian pois sieltä. Sen jälkeen sinun ei tarvitse kestää lappuja huonosti hoidetusta työstä, pääset työpaikkaan jossa sun työtä arvostetaan ja sun viimesiä etuuksia ei viedä. Työpaikkaan jossa olet ihminen etkä kone. Mutta ole onnellinen, että sulla on tänä päivänä töitä, monella ei ole. Ja työnhaku on hankalaa.

Olet kuullut vuoden sisällä monelta eri taholta, että olet liian kiltti. Sun pitää opetella laittamaan itsesi etusijalle, ja opetella ajattelemaan mikä olisi sulle parasta. Sun pitää oppia pitämään puolesi ja pitämään vapaapäivistäsi kiinni. Sun pitää lakata ajattelemasta, että muut jäävät pulaan jos et suostu vapaapäivänäsi töihin, se ei ole sun ongelma, vaan työnantajasi. Sulla on oikeus olla vapaalla ja olla vaikka vaan kotona rapsuttamassa takapuolta. 

Sä olet vahva nainen, olet selvinnyt tähän päivään asti, joten selviät kyllä jatkossakin. Jokaisella on huonoja päiviä/hetkiä. Välillä vaan tuntuu että sulla niitä on enemmän kuin muilla. Sun pitää opetella olemaan avoimempi, olet huomannut itsessäsi samoja piirteitä kuin reilu vuosi sitten. Muiden edessä olet iloinen ja hymyilevä nainen, mutta kun tulet kotiin ja huoneesi ovi sulkeutuu takanasi romahdat sängyllesi, käperryt peiton alle piiloon ja lopulta huomaat kuinka kyyneleet jälleen vierivät poskillasi. Sun pitää opetella puhumaan tunteistasi. 

I guess Heaven was needing a hero

Enää kolme kuukautta niin se päivä on jälleen täällä. Päivä, jonka en halunnut ikinä tulevan. Kolmen kuukauden päästä siitä on jo kaksi vuotta kun menetin mulle rakkaimman ihmisen, papan. Ei siitä voi olla jo kahta vuotta. Vastahan siitä tuli vuosi täyteen. Vastahan laskimme papan rakkaansa viereen. Muistan edelleen 15.3.2013 kuin eilisen. Mä en vaan voi ymmärtää.

Papan kuolemasta lähtien loppu- ja alkuvuodet on olleet mulle vaikeita. Tässä viikon aikana oon huomannut että oon taas alkanut oireilemaan. En saa nukuttua, makoilen vaan sängyllä musiikin soidessa taustalla tuijottaen kelloa ja katsoen kuinka minuutit kuluvat, pohtien kuinka yksinäinen pappa on viimeiset vuotensa ollut, kuinka kukaan ei ollut pitelemässä papan kättä kun pappa nukkui pois, kurkkua puristaa, henki ei kulje, ahdistaa, tuntuu ettei sydän toimi normaalisti, lopulta kyyneleet vierivät poskiani pitkin. Kuinka paljon ihmistä voi ikävöidä?

Antaisin tällä hetkellä mitä vain. jotta saisin edes halata pappaa. Saisin kuunnella niitä papan lukuisia tarinoita sodasta ja työnteosta. Saisin kuulla papan naurun, nähdä papan hymyn, kuulla papan äänen. Voisin tehdä vaikka kuukauden ilman palkkaa mitä tahansa työtä, kunhan tuo vaan toteutuisi.

Miksi se sattuu vieläkin niin paljon, vaikka tiedän että papan toive oli päästä rakkaansa viereen ja päästä kivuistaan. Pappa koki niin paljon elämänsä aikana, etten keksi edes mitään mikä papalta olisi jäänyt kokematta. Pappa näki lapsenlapsensa, näki lastenlasten häitä, lapsenlapsenlapsia, ylioppilasjuhlia jne..
Kaipaan niitä papan uteluita, uteluita miehistä, töistä ja kaikesta. :) Kaipaan sitä näkyä kun pappa istui nojatuolilla keppiinsä nojaten. Kuinka pappa aina huudahti ettei hän kuule kun joku hänelle puhui, kuinka pappa käveli kädet selän takana tutkiskellen paikkoja. Kuinka pelkästään papan läsnäolo sai tuntemaan olon turvalliseksi.

Mulla on niin ikävä, enkä usko että tää taas hetkeen helpottaa, kun vuosipäiväkin lähestyy jälleen. Ja tuskin lähiaikoina pääsen pohjoisenkaan. Mä niin tahtoisin käydä haudalla taas höpöttelemässä.

Miss you so bad<3

29. joulukuuta 2012

Tuo siis oli päivä, jolloin perustin tämän blogin. Yritin ensin lokeroida blogiani erilaisiin kategorioihin, mutta loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että kirjoittelen mun blogiin mitä mulla on sydämellä. Pian tästä blogista tulikin mulle keino käsitellä surua ja kertoa ihmisille asioita itsestäni. Blogi on auttanut mua käsittelemään monia asioita, ilman tätä blogia olisin edelleen pitänyt asiat sisälläni. En kadu hetkeäkään että perustin blogin. 
Tosin monesta on varmasti tylsää lukea blogia jota "anonyymi" kirjoittelee, mutta alussa pohdin että laitanko kasvojani näkyviin. Aluksi blogistanihan ei tiennyt kuin minä, joten luonnollisesti en laittanut kasvojani esille ettei kukaan tuttu näe. Lopulta uskalsin kertoa blogistani muutamalle ihmiselle, ja pohdinkin heidän kanssaan pitäisikö minun laittaa kasvoni blogiini. Olin kuitenkin kertonut niin arkoja asioita itsestäni, että tietyllä tapaa häpesin. Ja olin jo niin pitkälle mennyt "kasvottomana" niin miksi minun pitäisi laittaa kasvoni näkyville. Ja jos joku päivä päätänkin laittaa tänne kasvoni näkyville tai edes linkitellä tätä blogia julkisesti, se on todella iso asia. En myöskään halua kertoa tarkkaa paikkaa missä asun, koska tämä on niin pieni kylä että täällä kaikki tietävät toisensa, enkä koe että minun pitäisikään täällä huudella asuinpaikkaani. :D

Välillä mua harmittaa ettei tekstiä tule paljoa, mutta miksi edes yrittäisin kirjoittaa jos mulla ei ole aihetta tai intoa, koska sen huomaa jos alan tekstiä väkisin tuottamaan. Yleensä mulla menee blogin teksteissä tunnista pariin tuntiin. Kuviakaan en ole toistaiseksi ottanut blogiini itse, paitsi sen kakkukuvan. Oon niin laiska/huono valokuvaamaan, etten vaan ole jaksanut raahatakkaan kameraa minnekkään.. :D

Musta on ihanaa että mun blogi on tän parin vuoden sisällä saanut viisi lukijaa. :) Ulkoasu oli aluksi todella epäselvä ja sotkuinen, mutta olin itse sitä mieltä että se on aivan minun näköiseni enkä sitä rupea muuttamaan. No niinhän se olikin, yhtä sotkuinen kuin minä. Ystäväni kuitenkin tarjosi apuaan ja teki blogilleni uuden ulkoasun johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Bannerikin on ystäväni käsialaa, hän teki siitä minun näköisen. Blogin nimellä ei loppujen lopuksi ole ihmeellistä tarinaa, aluksihan se oli Purple love, koska niin rakastan liilaa ja olin näin luova.. :D Ystäväni avustuksella keksimme tuon nimen, ja se on yhden lempibändini kappaleistakin. Jotenkin tuo nimikin kuulostaa mun korvaan oikealle. Blogin osoitteella ei ole sen tarkempaa tarinaa kuin se että oon aina tykännyt vaahteroista :D :D luovuus ollut yöllä valloillaan kun oon tän blogin luonut. :D

Tässä on tosiaan reilu kuukausi niin blogini täyttää KAKSI VUOTTA! Ajattelin tämän kunniaksi toteuttaa kysymyspostauksen JOS kysymyksiä tulee tarpeeksi. Valitsen siis kysymyksistä sellaiset joihin haluan vastata.
 Voitte kysyä ihan mistä haluatte, voitte myös samalla kertoa miten olette löytäneet blogini ja kauan olette mukana kulkeneet. Kysymykset voi laittaa tähän postaukseen jotta löydän ne sitten kätevästi. Kysymyksiä voi laittaa jouluun asti, eli 24.12. Toivon että uskallatte kysyä/antaa palautetta koska olisi mukavaa toteuttaa tämä.

Ps. Samalla voitte myös heittää mulle ideoita, jos teillä on jotain erikoisia postaustoiveita!

Levy jossa on yksi ainoa puoli

"Kerro turhaanko mä odotan

ja vain itseni näin hajotan

Kun mä pidän meistä kii

ja uskon tyhjiin lauseisiis.."

Siitä onkin kohta jälleen kuukausi kun musta on täällä blogin puolella mitään kuulunut. Eipä mulle oikeastaan kovin ihmeellistä ole tässä edes tapahtunut, ainut että ollaan nyt tämän miehen kanssa juteltu yli puoli vuotta. Oon tietyllä tapaa päässyt eroon peloistani serkkuani kohtaan, tai ainakaan ne eivät ole enää yhtä vahvat kuin ennen, mutta nykyään tietyllä tapaa pelkään tän miehen touhuja, tässä kuussa ei olla juteltukkaan kuin ihan muutaman kerran, ei vain ole niin usein enää miehestä kuulunut. Iltaisin olen aina lukenut meidän vanhoja keskusteluita ja huomannut ehkä pientä muutosta keskusteluissa tässä puolen vuoden sisällä, suuntaan ja toiseen. Myönnän etten oo ikinä tähän ikään mennessä tuntenut ketään miestä kohtaan näin.. Mutta oonko vaan ihastunut siihen mielikuvaan jonka oon tästä miehestä Skypen välityksellä saanut? Onko se totta? Oon kertonut tälle miehelle niin paljon mun elämästä, että jos hän onkin feikki, niin musta tuntuu että se olisi liiankin kova paikka. 

Vaikka kuinka yritän ajatella jotain muuta kuin tätä miestä, hän on ajatuksissani vaikka tekisin mitä. Oon alkanut pohtimaan tän miehen touhuja enemmän sen jälkeen kun olimme keskustelleet kun hän oli töissä, no hän lähti kotiin ja kirjautui Skypestä ulos, mutta minä jäin vielä lueskelemaan vanhoja keskusteluita. Meni ehkä reilu tunti, satuin huomaamaan että tämä mies tuli Skypeen takaisin, ja ihmettelinkin että mitäs ihmettä hän iltavuoron jälkeen vielä sinne tulee.. No yhtä nopeasti hän oli poissa taas.. Tämän jälkeen en ole miestä online tilassa nähnyt, mutta hän on kuitenkin keskustellut mun kanssa, ja sanonut olevansa töissä, eli hänen tilansa Skypessä on ns. näkymätön. Miksi? 

Mietin toissapäivänä pitkään laitanko miehelle jonkun näköistä viestiä, kun molemmat olivat olleet viikon hiljaiselossa. Mietin sitä monta tuntia, välillä tulin siihen tulokseen että haluan nähdä kauan hän on hiljaa ja mitä hän laittaa/jos laittaa minulle vielä viestiä. Mitä laittaisin jos jotain laitan? Päätin kuitenkin laittaa vähän kuulumisia viikon ajalta, ja sainkin vastauksen samana päivänä, hänellä on kuulemma ollut töitä viime viikolla, mutta viestin viestiä ei ole mulle laittanut, ja tämä ei ole normaalia käytöstä tältä mieheltä, jos hän on töissä sieltä tulee aina jotain. Ja nyt hänellä oli lapset joten hän ei kerkeä hetkeen olemaan paikalla.

Välillä tulee väistämättä mieleen, että olenko ollut vain "piristysruiske" tylsään suhteeseen. Olenko ollut vain seuranpitäjä tylsinä työpäivinä. Onko mua käytetty ns. hyväksi. Joo saattahan se olla että näin ei edes ole ja tuo mies puhuu täysin totta, mutta kun omaan erittäin vilkkaan mielikuvituksen niin tulos on tämä. :D Mä en ehkä enää osaisikaan olla ilman tätä miestä, tuntuu että oon joutunut syvemmälle tähän pyörteeseen. 

"Oon katsellut itseäni sivusta

miettinyt montako askelta 

otan ennen kuin uskallan mä tajuta."

Mä tiedän että oon tietyissä asioissa, oikei ehkä jopa kaikissa liian sinisilmäinen. Miksi tää on niin vaikeaa? Toisaalta haluan katsoa nää kortit loppuun asti, koska muuten kadun. Olenko valmis polttamaan näppini? 

Muuten tää kuukausi on mennyt vaihteeksi töissä, taas vaihteeksi putki päällä, mutta onneksi siitä on takana jo puolet ja mulla taisi olla jopa viikonloppuvapaa! :o En kyllä jaksaisi töissä ilman muutamaa ihanaa työkaveria! Ihanaa kun meet töihin sua odottaa sielä pehmolelu viestin kera, jossa toivotetaan hyviä vapaita, saat tekstiviestin jossa kerrotaan sun olevan yksi parhaista ja toivotaan että viikonlopun vuorot menevät hyvin eikä satu mitään ikävää. :)  Olin tossa työkaverille kuskina toissapäivänä, ei siitä sen enempää.. :D Kerran tässä kuussa saanut takamuksen raahattua tuonne suurcityyn kavereita moikkaamaan ja pitäisi vielä tässä kuussa sinne kerran mennä. Siivotakkin pitäisi.. Eipä mulle sen ihmeempiä, kirjoittelen taas joskus kun jaksan/kerkeän ja keksin aiheen. Heitelkääs minkälaisia tekstejä tahdotte koska mun pää lyö taas tyhjää.. Ja kertokaa toki mielipiteenne tästäkin sotkusta.. :D