Niin paljon sanomatta jää

Tää on taas näitä päiviä, katsoin Täydellisten naisten viimeistä kautta, jaksoa jossa Mike haudattiin. Se sai taas papan hautajaiset mieleeni ja muutenkin koko kamalan helmikuun. Koko jakson ajan itkin, taas vaihteeksi. Mieleeni tuli 15.3.2013 aamu, aamu jota pelkäsin kuollakseni. Kuinka purin huultani koko aamun, automatkan kappelille ja hautuusmaalla ensimmäiset kyyneleet jo vierivät poskillani, mutta pyyhkäisin ne nopeasti pois, jotta kukaan ei huomaisi. Mieletäni painoivat edelleen ne sanat joita en koskaan papalle kertonut. Vaikka olen ne nyt haudalla käydessäni ääneen sanonut, ei se ole helpottanut kuin hetkeksi. Mä en ikinä hyvästellyt pappaa kunnolla. Ja nyt se on myöhäistä.. Lueskelin taas viimeistä kirjettäni papalle ja ihastellessani papan kuvaa ja sain ajatuksen. Kirjoitan papalle kirjeen, kirjeen jossa sanon ne asiat jotka oikeasti tahdoin papalle sanoa, mutten osannut/uskaltanut. Asiat jotka painavat mieltäni edelleen..

Moi Pappa!

Toivon että tiedät kuinka rakas ja tärkeä mulle olet, olet mun esikuva. Tekisin sun puolesta mitä vain. Sun ansiosta saamme asua täällä vapaasti, kiitos siitä. Te mummin kanssa näytitte meille lapsenlapsille mitä on aito rakkaus. Annoitte toivoa meille lapsenlapsille löytää se prinssi/prinsessa. Teistä huokui onni ja teistä huomasi että olette luodut toisillenne. Seisoitte toistenne vierellä vaikeinakin aikoina, ettekä luovuttaneet. Olit mummin tukena syöpäkamppailun aikana. Niin pienestä kuin muistan ihailin teidän suhdetta ja tiesin että tahdon isona samanlaisen. 

Opetit enemmän kuin tiedätkään meille lapsenlapsille. Opimme sinulta empatiaa, pitämään huolta läheisistämme, auttamaan muita, olemaan kiitollisia pienestä, kunnioittamaan vanhempia ihmisiä, työntekoa jne. Olen niin kiitollinen niistä opeista. Olen kiitollinen ja onnellinen että olit osa elämääni vaikka asuitkin niin kaukana, liian kaukana. Välimatkan takia meillä ei olekkaan kovin paljon yhteisiä muistoja, mutta ne muistot ovatkin sitä tärkeämpiä. Muistatko kun menimme isäni kyydillä lähikauppaan ja sanoit että menemme sinne kahdestaan. Pyysit minua näyttämään missä on karkkihylly. Vein sinut kädestä pitäen innoissani karkkihyllylle, sanoit että saan valita mieleiseni karkit. Pohdin hetken, mutta valinta oli selvä, se oli kettukarkit, niitä sinä aina meille ostit. Siskolleni ostit toffeeta ja totesit että nyt ei nuukailla ja ostit meille kummallekkin kaksi pussia karkkia. Tai kuinka olitte mummin kanssa meillä, mummi tuttuun tapaan korjasi villasukkiamme keittiön pöydän ääressä meidän lastenlasten katsellessa. Ja sinä tulit tuttuun tapaan härnäämään mummia. 

Olin aina innoissani kun kuulin että tulemme luoksesi. Jos minulta olisi kysytty olisin halunnut asua kanssasi ja kuunnella sun tarinoita joka päivä. En kyllästynyt niihin ikinä. 

Teille kun saapui ovella oli jo se tuoksu, se rakkauden tuoksu. Tuoksu joka kertoi että olemme aina tervetulleita. 

Toivon että olen voinut tehdä sinut ylpeäksi. Yhtä ylpeäksi kuin minä olen sinusta. Toivon ettei sinun ole tarvinnut hävetä touhujani. Olen tehnyt virheeni ja oppinut niistä. 

Kuten jokainen pikkutyttö haaveilin häistä jo niin pienestä kuin muistan. Päätin jo silloin että tahdon sinut saattamaan minut alttarille, mutta valitettavasti se ei nyt onnistu. Koko pienen ikäni ajan ajattelin että olet maailman siistein pappa ja sua parempaa ei ole, ja olenkin edelleen sitä mieltä. Mä sain maailman parhaan papan. Koskaan sitä ei ääneen sanottu, mutta tiedettiin että toinen on tärkeä. Olen myös pahoillani 2012 vuoden vapusta, kun en jäänyt luoksesi vaan lähdin vapun viettoon. Se on ollut elämäni suurin virhe, jota en pysty itselleni anteeksi antamaan. 

Olet mun sankari, nyt ja aina. <3 

Rakkaudella lapsenlapsesi

Sain hiukan taas purettua sydäntä tämän avulla ja ehkä pystyn nukkumaan vielä muutaman tunnin ennen yövuoroa. Tuon lukiessani huomasin kuinka mahtavaa olisi ollut lukea tuo vaikka papan muistotilaisuudessa.