Saat minut riittämään

20.7-24.7.14

Eli tässä tää paljon toivottu ja odotettu matkapostaus. Alunperin mun oli tarkoitus kirjoitella joka päivä päivän tekemisiä, mutta olin joka päivän jälkeen niin väsynyt, etten sitten jaksanutkaan. Eli varautukaa pitkään romaaniin joka tästä luultavasti tulee jälleen. Tosiaan mulla piti olla viikonloppuna töitä, mutta sain vuoroni pois ja alunperinhän mun piti lähteä matkaan jo lauantaina, mutta perjantaina meni kavereiden kanssa niin myöhään etten jaksanutkaan lähteä ajamaan 400km, joten siirsin lähdön sunnuntaille.

Lauantaina pakkailin ja fiilistelin reissua. Meinasin ruveta nukkumaan yhden pintaan yöllä, kunnes serkkuni laittoi viestiä että hän on kännissä. No ajattelin että jaah, taasko se alkaa avautumaan päissään mulle, mutta pian sävy muuttui, hän sanoi että on masentunut, hän ei tiedä onko hänellä aikaa korjata virheitään, hän ei jaksa jne. No tietysti menin tästä "lievästi" shokkiin ja mun onneksi juttelin samalla tän miehen kanssa ja kerroin hänelle serkustani ja hän yritti rauhoitella minua, samalla kun yritin rauhoitella serkkuani kertomalla että olen sinne tulossa, kertomalla omia kokemuksia ja kerroin että olen hänen tukenaan jos hän haluaa keskustella kunnolla. Tää mun serkku on vähän arvaamaton tapaus, ja oon sen verta sukurakas ihminen että jos mun sukulaista satutetaan niin auta armias. Tietyllä tapaa tää serkun avautuminen latisti mun intoa, koska ajattelin koko ajan vain mitä jos, ja vielä kun viimeinen asia jonka serkulleni sanoin oli ettet tee mitään tyhmää, hän lupasi olla tekemättä ja hiljeni kokonaan. Samalla tää sai mun oman menneisyyden palaamaan aika vahvasti mun mieleen ja mua alkoi jälleen hiukan ahdistamaan. Katselin kelloa ja ajattelin ettehän mä jaksa ajaa, kun en kerkeä nukkumaan, päätin yrittää saada unta ja se olikin erittäin vaikeaa kun serkkuni pyöri koko ajan mielessäni. Viimein nukahdin ja herätessäni saatoin jo tirauttaa pikku itkut, koska yleensä näen "enneunia". Ja olin nähnyt unta että kummeille saapuessani puoli sukua istui olohuoneessa ja mun mennessä iloisena paikalle mulle kerrotaan että mun serkku on teholla. Yritin saada serkkuani kiinni, mutta hän ei vastannut. Pohdin pitääkö mun kertoa tapahtuneesta kummeilleni jotka ovat samalla kyseisen serkunkin kummeja. Haluanko pettää serkkuni luottamuksen? Päätin kertoa, koska ajattelin että jos jotain joskus serkun toimesta tapahtuukin, en mä kestä sitä jos en ole kertonut muille serkun pahaa oloa.

Sunnuntaina pakkailin viimeisiä tavaroita, kävin kaupassa ja tankkasin auton ennen lähtöä. Lähdin noin klo. 15 ajamaan kohti Kalajokea. Pysähdyin matkalla kolme kertaa, kerran vessaan, kerran navigaattorin seottua ja kerran kun enoni soitti. Yleensä pysähdyn matkalla vain kerran, mutta kun autonmittari näyttää +30 niin tiukkaa tekee. Juotavaakin meni ihan kiitettävästi matkan aikana.

Tietysti pysähdyin ensimmäisenä papan ja mummin haudalle. Hautausmaa oli mun onneksi tyhjä, ja vaikka autossa oli hirmu kuuma, jotenkin mä vaan jähmetyin autoon. Hetki mun piti siinä itseäni kasata kunnes lähdin haudalle. Mua harmitti ihan kamalasti kun olin unohtanut ostaa kynttilän. Porteista astuttuani näin sen tutun hautakiven jolloin kasvoilleni levisikin pieni hymy samalla  kun ensimmäinen kyynel jo vierähti poskelta. Nostin katseeni ja näin sen tutun kappelin ja näin silmissäni hautajaissaattueen kylmänä maaliskuun päivänä astelemassa pitkin polkua. Nopeasti tunsin jälleen puristuksen kurkussani ja huomasin kuinka raskaasti hengitin. Havahduin haudan luona siihen kun kyyneleet valuvat pitkin poskia enkä pysty lopettamaan. Sain kuitenkin suht nopeasti rauhoitettua itseni ja sain sanottua "mä tulin nyt". Koska hautausmaa oli tyhjä pitkään uskalsin jälleen puhua, jotenkin se vaan helpottaa oloa kun saa puhua edes sille hautakivelle. Kerroin kuinka olin valmistunut, töistäni ja tästä miehestä ja koska tiedän että erityisesti papalle tää mun ja miehen ikäero olisi ollut aivan liikaa pyysin pappaa hyväksymään sen ja antamaan jotain merkkejä miten mun pitäisi tän asian kanssa toimia. Kerroin että tahdon vain viimein olla onnellinen. Ja pyysin antamaan kaikki virheeni anteeksi, koska niitä on tullut tässä elämän aikana tehtyä. Havahduin pian taas siihen kun kyyneleet valuvat pitkin poskia ja haukon henkeäni, yht'äkkiä rauhoitun jälleen, aivan kuin joku olisi laskenut kätensä mun olalle. Hetken siinä kyynel silmässä vielä ihastelin kuinka kauniiksi hauta oli laitettu, ennen kuin päätin jatkaa matkaa. Lupasin papalle jälleen etten lähde kotiin ennen kuin käyn sanomassa heipat.
Autolle päästyäni katsoin kelloa, olin seissyt haudalla puoli tuntia! Ja sinä aikana serkkuni oli laittanut viestiä missä olen, juuri tämä kyseinen serkku joka edellisyönä oli mulle avautunut. Saatoin siinä hieman naurahtaa ja itkeä muutamat onnenkyyneleet, ainakin serkkuni olisi elossa. Kerroin serkulleni että olen haudalla ja lähden juuri kummilleni, serkkuni sanoi tulevansa myös sinne. No kyllähän mulle tuli siinä lievästi sanottuna kiire kun halusin olla paikalla ennen serkkuani, koska halusin kertoa kummeilleni serkusta. No en kerennyt, vaan olimme pihassa täysin samaan aikaan.

Sunnuntai iltana emme oikeastaan tehneet mitään muuta kuin söimme lettuja, juoruttiin ja vaihettiin kuulumisia. En kehdannut siinä kaikkien kuullen aloittaa puimaan serkkuni asioita, vaan kysäisin serkultani muistaako hän mitä on mulle puhunut. Hän sanoi ettei muista. Kysyin oliko avautuminen vain kännisekoilua vai mitä ja hän vastasi että oli. Kummimme oli hiukan ihmeissään ja siinä sitten vain naureskelin että oltiin eilen puhuttu. Serkkuni istui siinä pari tuntia ja heti kun ulko-ovi pamahti kiinni kysyin kummiltani onko serkkuni useinkin kännissä, ja kerroin meidän keskustelusta. Kummini luonnollisesti järkyttyi ja sanoi ihmeteleensäkkin miten serkkuni tuli heille, koska ei yleensä sielä käy vaikka pyydetään. Loppuilta pohdittiin serkun asiaa ja miten sitä pitäisi käsitellä. Tehtiin kummini kanssa sotasuunnitelma maanantaille. Huomasin että kummini oli erittäin huolissaan serkustani ja ihmetteli miten olen pystynyt edellisyönä nukkumaan. Meinasin siinä tirauttaa parit kyyneleet, kun rupesin ajattelemaan mitä jos kummini olisi tiennyt mun pahimmista ajoista.

Maanantaina heräilin kymmenen pintaan, tein aamutoimet ja menin aamupalalle. Kummini pohti edelleen serkkuani, kerrattiin sotasuunnitelmaa ja mietittiin päivän ohjelmaa. Yritimme ensin mennä toiselle tädilleni, mutta hän ei ollut kotona joten lähdimme suoraan serkulleni. Serkkuni ei ollut kotona, mutta hänen äitinsä oli, no siinä keskusteltiin ja yritettiin udella serkusta. Oltiin istuttu tädilläni vajaa tunti kun serkkuni pamahti kotiin. Kummini sanoi että "tehän voitte mennä tonne vaihtamaan kuulumisia". No menin serkkuni perässä hänen huoneeseensa ja yritin keskustella asioista hänen kanssaan, heikolla menestyksellä. Lopulta luovutin ja sanoin että mulle voi kyllä laittaa viestiä, mutten aina pysty vastaamaan heti. Sain serkultani luvan puhua asioista kummimme kanssa. No serkun luota lähdimme Särkille jäätelölle ja pohdimme serkuni elämää. Särkiltä menimme kummilleni ja illasta katsoimme elokuvan ja pelasimme Trivial Pursuittia, jonka mä voitin. :D Ainiin käytiin myös serkkuni haudalla.

Tiistaille mulle oli sovittu treffit enon kanssa Kärkkäiselle. No itsekkin olin hiukan myöhässä ja tiesin että enoni on tulossa suoraan töistä joten en soittanut hänelle heti kun hän oli pari minuuttia myöhässä. No hän alkoi olla puoli tuntia myöhässä ja ajattelin että soitan kohta hänelle, mutta enoni kerkesi ensin. Hän nauroi että oli lukinnut kiireessä itsensä ulos, ja puhelinkin oli jäänyt toisten housujen taskuun. :D Voi raukkaa.. :D No siinä pohdittiin missä syödään, ja päädyttiin menemään kaupunkiin ja poimimaan serkkuni matkaan. Vaihdettiin siinä kuulumisia ja kerroin enolleni mm. tästä miehestä, enoni ei osannut oikein sanoa asiaan mitään, hymähti vain. Ruuan jälkeen palattiin takaisin Kärkkäiselle jossa pyörin enoni kanssa hetken. Shoppailujen jälkeen lähdin takaisin kummilleni jossa illasta grillattiin makkaraa ja pelattiin taas Trivial Pursuittia ja katsottiin elokuvaa.

Keskiviikolle ei oikeastaan ollut mitään suunnitelmaa, lähdettiin vaan kummini kanssa ajamaan pitkin Kalajokea. Käytiin taas Särkillä pirtelöllä, mentiin kummilleni saunomaan, syömään ja ylläri pelaamaan.

Torstaina herättyäni laitoin kamat kasaan ja kannoin ne suoraan autoon. Syötiin aamupala, ja lähdettiin tätini luokse, istuttiin sielä pari tuntia vaihdettiin kuulumisia ja juotiin kahvit. Näin myös serkkuni ja hän kertoi sellassia asioita että huhuh. Tädiltäni lähdettiin serkkuni luo ja istuttiin sielä hetki. Keskusteltiin serkkuni veljestä (masentuneesta serkusta) ja päätettiin että jatkan hänen kanssa keskusteluaan ja kerron jos tilanne pahenee.
Haettiin pitsat, syötiin ja otin suunnaksi tän käpykylän. Tietenkin poikkesin taas haudalle, kyllähän siinä taas itku pääsi kun ei tiedä milloin sinne seuraavan kerran pääsee. Kerroin papalle serkustani ja pyysin pappaa ohjaamaan serkkua oikeaan suuntaan elämässä. Seisoin haudalla jälleen puolisen tuntia, en vain osannut/halunnut lähteä.

Tosiaan kotiin saavuin torstaina puolen yön aikaan. Olin aika väsynyt tuosta reissusta ja jotenkin olen vieläkin. Koko matkan paistoi aurinko ja päivisin oli se 30-32 astetta lämmintä, mutta musta se ei tuntunut niin kuumalle kuin täällä käpykylässä jo 20 astetta tuntuu, johtunee luultavasti merestä siinä vieressä. Tää oli ensimmäinen reissu pohjoseen, kun en käynyt papan asunnossa. Se jotenkin vähän masensi.

Kotimatkalla mua huvitti kun rupesin miettimään ketä kaikki äidin sisaruksia en nähnyt, äidillä on siis 8 sisarusta eli yhteensä heitä on 9, ja laskin ensin ne jotka näin, no heitä oli neljä. Sitten laskin ne joita en nähnyt sain jälleen neljä. Mietin varmaan puoli tuntia että kuka hitto se yksi täti oikein on ketä en nähnyt matkallani. Yht'äkkiä tajusin että hitto sehän on äiti. Kyllä siinä nauratti kun tunsi olonsa hiukan tyhmäksi.

And thats who i am

What Makes You Beautiful

Alunperin mun piti tulla kirjoittamaan vasta huomenna mun reissusta, mutta teenkin poikeuksen ja kirjoitan tänään, mutta eri aiheesta jonka mieleeni juolahti parista Youtube- videosta. (yllärikö?) Mutta matkapostaus tulee luultavasti perjantaina. Oon aika väsynyt tuosta reissusta, joten toivon että muistan kirjoittaa kaiken mitä päässäni liikkuu tällä hetkellä.

Tuossa ylhäällä on nuo kaksi videota, josta sain inspiraationi. Nyt kun oon reissannut tässä ympäriinsä ja töissäkin törmään erityisesti nuoriin naisiin jotka näyttävät aivan lehtien kansitytöiltä. Nykyään yhä nuoremmat ja nuoremmat meikkaavat, aina vain enemmän ja enemmän. Olen nähnyt työssäni jopa 8-vuotiasta meikit naamassa. Myös vaatteet tuntuvat vähenevän tytöillä ikää tullessa huimasti. Miksi? Miksei nykyään voida mennä kauppaan ilman meikkiä? Miksi nykyään on niin hienoa kun takapuoli tai rinnat vilahtaa? Miksi sinne meikin taakse pitää piilottaa se aito ihminen? En nyt väitä etteikö meikkaava ihminen voi olla aito, mutta mitä sillä piilotellaan kun meikkiä on naamassa se kilo? Johan se on epämukavaa eikä tee kovin hyvää ihollekkaan. Ja tuskin olet ensimmäinen ihminen jolla on kasvoissa finni.

 Miksi meidän naisten pitäisi sopia tiettyihin raameihin? Miksi meidän pitää näyttää supermalleilta? Miksi emme voi tyytyä siihen mitä olemme? Ei meidän tarvitse yrittää olla joku muu, me olemme ketä olemme, emmekä siitä muuksi muutu vaikka kuinka sitä meikkiä naamaan laittaisi. Miksi lehdissä pitää olla vain niitä supermalleja jotka on muokattu anorektikoiksi? Miksi niillä pitää musertaa nuorten tyttöjen itsetunto? Varmasti lehtien kuvilla on aiheutettu muutama itsemurhakin. 

Mulla kesti kauan, että opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Itse asiassa en ole vieläkään kokonaan perillä, mulla on muutama arka kohta, joita yritän piilotella vaatteilla. Varsinkin 100km sisällä kotoa, mutta esimerkiksi nyt Kalajoella pystyin liikkumaan tunikassa joka paljasti mun ällötävät kädet ja legginseissä jotka paljasti mun ällöttävät jalat. Mutta heti kun saavuin kotipaikkakunnalleni ja kävin ostamassa ruokaa, piti mun piilottaa mun ällöttävät käsivarret. Mä en vaan pystynyt nousemaan autosta, ilman neuletta. Musta vaan tuntuu että jos mulla ei ole neuletta niin ihmiset tuijottaa mun käsiä ja se saa mut ahdistumaan, koska en ole vielä oppinut pitämään niistä. 

Monta vuotta kuljin neuleessa kolmenkymmenen asteen helteissä tehden kuolemaa, nykyään jos paidassa on edes pienet hihat jotka hiukan piilottavat mun käsiä se on ok.  Mutta se että hilluisin pitkin kyliä pelkällä topilla ei tule kyseeseenkään. Vielä jonain päivänä mä haluan rakastaa jokaista ruumiinosaa ja luonteenpiirrettä itsessäni. Nyt ollaan jo menossa hyvään suuntaan, mutta joitain asioita on vaan niin hankala rakastaa. Mä oon päättänyt yrittää tehdä mun inhoamille asioille jotain. Edes jotain pientä. Väkisinkin pistää miettimään olisinko tässä pisteessä ilman mun menneisyyttä, olisinko tyytyväinen itseeni kaikin puolin? Mitä jos en olisi käynyt läpi yhdeksän vuoden joka päiväistä koulukiusaamista, jos en olisi käynyt läpi masennusta ja syömishäiriötä, mitä jos en olisi kärsinyt äidin henkisestä/fyysisestä väkivallasta?  Oon kuitenkin tyytyväinen, että oon oppinut vuosien saatossa hyväksymään itsessäni monia asioita, mm. mun hymyn, ennen en uskaltanut hymyillä ns. "pepsodenthymyä" koska inhosin mun hampaita, mutta nykyään en enää välitä, Hampaita en pysty muuttamaan. Samoin oon oppinut hyväksymään mun luonteen, oikeastaan mun "ongelmat" on vaan ulkonäössä, ne saa mut tuntemaan itseni epävarmaksi, vaikka kuinka yritän ajatella toisin.

Mäkin yritin nuorempana saada poikien huomion, meikeillä ja vaatetuksella. No eipä auttanut. Mutta nyt olen luonteellani saanut ns. "madon koukkuun". Tää mies on kyllä nähnyt musta yhden kuvan, mutta on alusta asti, ja varsinkin sen jälkeen kun menneisyydestäni kerroin sanonut että ihmisessä on niin paljon muutakin kuin paino/pituus yms. Mun aurinkoinen luonne on kuulemma yksi asia josta hän pitää. Mutta silti vaikka tää mieskin on sanonut ettei ulkonäöllä ole väliä, kiusaamistaustan takia en osaa olla ajattelematta, mitä jos kuvotan tätä miestä? 

Kuka sen päättää mikä on kaunista ja mikä rumaa? Miksei me kaikki voida olla kauniita omalla tavallamme? Mun mielestä kaunis ihminen on sellainen joka itsevarmasti kantaa itseään ja uskaltaa olla oma itsensä, ja joka omistaa hyvän sydämen. Sun pitää olla ensin kaunis sisäisesti, jotta voit olla kaunis ulkoisestikkin. Toi lause oli kuin papan suusta, kyllä pappa on hyvin opettanut lapsenlapsensa<3 Oikeastaan ilman papan oppeja tuskin osaisin edes pitää itseäni kauniina. Mutta niinhän sitä sanotaan että kauneus on katsojan silmässä.

Ilma jota hengitämme samaa ilmaa on ja jalkojemme alla sama maa

Oon tässä kesän aikana huomannut, että oon itse asiassa onnellisempi kuin pitkään aikaan. Mulla on työpaikka, kaksi ammattia joista toinen on aivan unelmaduuni, mulla on ihania sukulaisia, mulla on parhaimmat ystävät, mulla on katto pään päällä, pitkästä aikaa voin sanoa että oon ihastunut ja uskallan jopa olla oma itseni ja ehkä se tärkein juttu, alan olla tietyllä tapaa sinut itseni ja menneisyyteni kanssa, tässäkin tää mies on mua auttanut. :) Tänään tein jotain mitä oon pelännyt niin pienestä kuin muistan, mulla oli nuorempana oikeastaan kaksi kunnollista vihollista peili ja vaaka. Tänään kävin pitkästä aikaa vaa'alla, viimeksi kävin alkuvuodesta ja taisin siinä pari kyyneltä tirauttaa kun huomasin että vaaka näytti -10kg! :o Ja mä en periaatteessa ole tehnyt mitään ton eteen, ehkä kesän alussa aloin vähän hallitsemaan mun syömishäiriötä ja makeanhimoa, jos mun nykyään tekee mieli makeaa, keksin jotain muuta tekemistä, jotta unohdan sen, syön purkkaa tai pesen hampaat. Ennen jos mun olisi tehnyt mieli makeaa olisin mennyt kauppaan ja ostanut ison säkin karkkia, nykyään jos lähden kauppaan ostamaan jotain makeaa ostan patukan tai tikkarin. Se riittää. Nyt tässä kesän aikana oon huomannut senkin kun en oo pahemmin koskenut alkoholiinkaan, mulla on säästynyt rahaakin hirmuisia summia. Mua tsemppaa myös tässä se että mulla on varaa tehdä extemporejuttuja kun en koko aikaa ole kaupan karkkihyllyillä tai baarissa. Mä en tässä kesällä oo edes asettanut itselleni ruuan suhteen mitään rajoja, oon ottanut sen asenteen että kaikkea saa syödä, mutta kohtuudella ja pyrin välttämään hirveitä övereitä, joiden jälkeen tulee henkisesti vaan paha olo.

Oon ollut ylipainoinen niin kauan kuin vain muistan ja mua on kiusattu siitä aina. Mun paino on ollut mulle aina arka asia. Monesti oon sille yrittänyt jotain tehdä, mutta ikinä en ole onnistunut, koska en ole tarpeeksi uskonut itseeni ja oon antanut muiden masentaa itseni. Nytkin kun kävin vaa'alla totesin äidille että mitä ihmettä oon laihtunut vaikken ole mitään tehnyt ja kerroinkin kuinka jo pidemmän aikaa on ollut vähän kevyempi olokin. Äiti sitten kannustavasti totesi tähän "se vaaka on rikki se näyttää mitä haluaa, ei susta mitään huomaa et oisit laihtunu, lopeta se hampurilaisten syöminen niin ehkä voitkin laihtua." Kyllä toi on aika masentavaa mun korvaan, mutta päätin etten anna sen pilata mun fiilistä tästä ja nytkin ajattelin tän jälkeen käydä heittämässä lenkin! :o Musta on aina ollut mukavampaa liikkua yksin, saa mennä miten ja minne tahtoo ja kaikista kivointa tässä korvessa asumisessa on se, että täällä ei kukaan näe kun sä liikut ja ei tarvitse pohtia että mitkäs vaatteet sitä laittaisikaan päälleen, voit lähteä heittämään lenkin vaikka rikkinäisissä housuissa jos tahdot. 

Mä oon ollut nyt pari päivää vapaalla ja mulla on niin vapaa olo etten kestä! Mulla on ollut niin kivaa näinä parina päivänä että oksat pois! Ekan päivän makasin vaan kotona, kun olin niin väsynyt yövuoron jäljiltä. No okei kyllä mä juttelin tän miehen kanssa, taas. :3 Eilen lähdin sitten kavereiden kanssa kauppakeskukseen vähän shoppailemaan! Ja oli kyllä kiva reissu! Mä oon kaivannu just tollassia juttuja mitä tehdään tyttöjen kesken, okei tunnustan itse viestittelin melkein koko ajan tän miehen kanssa, mutta mun on vaan nykyään vaikeaa pitää näpit erossa Skypestä. :D Mun mukaan ei oikestaan tarttunut mitään ihmeellistä, muutama huulipuna, meikinpoistoliinoja, ripsari, meikkilaukku, sukkia, laukku ja suihkusaippua. En mä tainnu muuta edes ostaa.. :o Mä en löytänyt oikein mitään mun tyylistä ja nyt oon ehkä vähän alkanu katumaan tota laukkua, mutta jaah.. pitäähän sitä aina olla vähintäänkin yksi heräteostos.. :D ehkä mä joskus lahjotan sen jollekkin tai käytän ite. Saa nähdä.. :D 

Ja tää mun miniloma vaan paranee! Huomenna ois tarkotus lähteä kummin luo Kalajoelle! :3 Mun pitäis vielä päättää mitä otan mukaan, pakata ja vähän kattoo autosta pois turhia juttuja. Vähän tossa pohdin että kauan sielä olisin, että tiedän paljonko pakkaan mukaan, aattelin että jos viimeistään torstaina illasta sieltä poistuu niin kerkeisin olla päivän kotona, pestä pyykkiä ja näin.. :) Oon tänään saatanut kanssa tirauttaa pari kyyneltä, koska nyt se iski mun tajuntaan että pääsen huomenna taas käymään mummin ja papan haudalla! Siitä on jo 5kk kun sielä oon viimeksi käynyt ja voi sitä itkun määrä mitä huomenna varmasti tuun vuodattamaan.

Tosta miehestä nyt vielä sen verran, että musta on ihanaa kun hän tsemppaa mua oikeestaan kaikessa mitä teen ja hän osaa piristää mun huonoa päivää ja saan vuodattaa hänelle ihan tunteella asioita jos tahdon. Hän saa mut tuntemaan itseni arvokkaaksi ja onnelliseksi. Tää kuulostaa munkin korvaan kyllä hassulle kun ei olla edes tavattukkaan vielä. :D

Musta on myös ihanaa kun oon kavereiden kanssa keskustellut tosta miehestä, niin kaverit on sanonut rehellisiä mielipiteitään ja painottanut sitä että se on heidän mielipide ja että se on mun päätös loppupelissä. Eikä he ole vielä sanoneet että pidä nyt turpasi kiinni jo siitä miehestä.. :) Musta on ihanaa kun ihmiset on rehellisiä, vaikka totuus voi satuttaa, mutta rehellisyys maan perii!

PS: Ärsyttää ihan mun tuuria, jää lenkki nyt välistä kun tuolla alkoi jyrisemään! :/ No ehkä joku toinen kerta! :)

Tää on mun ja sen miehen yksi lempparibiiseistä! :3