En ole nyt pariin päivään jutellut miehen kanssa mitään, mua hiukan epäilyttää kun hän kuitenkin on yleensä itse aina töissä kun juttelee kanssani. Okei joo varmaan monella muulla ja varsinkin hänen ikäisellään on vapaa-ajallaan muutakin tekemistä kuin istua koneella. Koko eilisen päivän pohdin uskallanko kysyä häneltä suoraan mikä tää juttu nyt oikein on. Eilen kun ajelin kaverilta kotiin, tulin siihen päätökseen, että tää soutaminen ja huopaaminen saa luvan loppua. Ensin ajattelin että kysyn asiaa häneltä vasta silloin kun olemme paikalla samaan aikaan, jolloin hänen on pakko vastata. Odotin eilen että hän olisi tullut Skypeen vaikka tiesin ettei hän sinne tule kun ei hänestä koko päivänä ollut mitään kuulunut. Ennen nukkumaanmenoa, en enää jaksanut odottaa vaan laitoin miehelle Skypessä viestiä että mitä hän meinaa. Ajattelin että hän varmasti on vastannut aamulla kun herään töihin, mutta ei, koko päivään ei taaskaan ole kuulunut mitään. Mua hiukan ärsyttää etten jaksanut odottaa siihen että olisimme olleet yhtä aikaa paikailla, jolloin hän ei voisi enää vältellä kysymystä. Mua ehkä jopa hiukan pelottaa tää tilanne, koska oon kuitenkin nyt laskenut hurjan paljon mun suojamuureja ja nyt pelkään ettei se olisi taaskaan kannattanut. Mä oon ehkä jopa antanut itseni salaa hiukan ihastua tähän mieheen. Vaikka mä yritin viimeiseen asti pitää tätä miestä vaan hyvän päivän nettituttuna, kaverina. Niin jotenkin kun meillä vaan netin välityksellä kemiat natsaa ja meillä on samanlaisia arvoja yms, niin tää mies sai mut ihastumaan itseensä.
Pari kaveria hoki mulle jo kuukausi sitten että mun pitäisi tavata tää mies ja katsoa millainen hän on oikeassa elämässä ja tehdä päätös senkin perusteella. Kuitenkin hänen kohtaamisensa hiukan pelottaa, netissä kun edelleen on niin helppoa olla kuka tahtoo, mitä jos hän onkin täysin sekopää? Mitä jos juttu ei kulje livenä yhtä hyvin kuin netissä, mitä jos en keksi mitään mistä puhua, mitä jos hän ei ilmestykkään paikalle, mitä jos hän onkin feikki..?
Mä oon joutunut mun elämässä pettymään niin monta kertaa, aivan liian monta. Ja haluisin nyt vaan onnistua jossakin. Ei se nyt musta ole liikaa pyydetty että mäkin saisin joskus sen parisuhteen ja lakata olemasta se kolmas pyörä. Mutta pelkään että joudun tälläkin kertaa pettymään. Mun on muutenkin todella vaikeaa tehdä päätöstä, en tiedä kumpaa pitäisi kuunnella päätä vai sydäntä? Oon aina ennen mennyt eteenpäin sen perusteella mitä sydän sanoo, mutta nyt en enää tiedä. Kumpikin huutaa omia mielipiteitään enkä enää tiedä kumman mielipiteet on järkevämpiä. Sydän käskee heittäytyä ja kokeilla, mutta pää käskee vetää suojamuurit takaisin.
Mulla alkaa työt taas viiden tunnin päästä, mutta mun oli aivan pakko saada kirjoittaa, saada purettua hiukan mieltä, jotta ehkä saan nukuttua edes tunnin tai pari.
Tänkin biisin tää mies linkitti mulle aikoinaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti