Tuossa ylhäällä on nuo kaksi videota, josta sain inspiraationi. Nyt kun oon reissannut tässä ympäriinsä ja töissäkin törmään erityisesti nuoriin naisiin jotka näyttävät aivan lehtien kansitytöiltä. Nykyään yhä nuoremmat ja nuoremmat meikkaavat, aina vain enemmän ja enemmän. Olen nähnyt työssäni jopa 8-vuotiasta meikit naamassa. Myös vaatteet tuntuvat vähenevän tytöillä ikää tullessa huimasti. Miksi? Miksei nykyään voida mennä kauppaan ilman meikkiä? Miksi nykyään on niin hienoa kun takapuoli tai rinnat vilahtaa? Miksi sinne meikin taakse pitää piilottaa se aito ihminen? En nyt väitä etteikö meikkaava ihminen voi olla aito, mutta mitä sillä piilotellaan kun meikkiä on naamassa se kilo? Johan se on epämukavaa eikä tee kovin hyvää ihollekkaan. Ja tuskin olet ensimmäinen ihminen jolla on kasvoissa finni.
Miksi meidän naisten pitäisi sopia tiettyihin raameihin? Miksi meidän pitää näyttää supermalleilta? Miksi emme voi tyytyä siihen mitä olemme? Ei meidän tarvitse yrittää olla joku muu, me olemme ketä olemme, emmekä siitä muuksi muutu vaikka kuinka sitä meikkiä naamaan laittaisi. Miksi lehdissä pitää olla vain niitä supermalleja jotka on muokattu anorektikoiksi? Miksi niillä pitää musertaa nuorten tyttöjen itsetunto? Varmasti lehtien kuvilla on aiheutettu muutama itsemurhakin.
Mulla kesti kauan, että opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Itse asiassa en ole vieläkään kokonaan perillä, mulla on muutama arka kohta, joita yritän piilotella vaatteilla. Varsinkin 100km sisällä kotoa, mutta esimerkiksi nyt Kalajoella pystyin liikkumaan tunikassa joka paljasti mun ällötävät kädet ja legginseissä jotka paljasti mun ällöttävät jalat. Mutta heti kun saavuin kotipaikkakunnalleni ja kävin ostamassa ruokaa, piti mun piilottaa mun ällöttävät käsivarret. Mä en vaan pystynyt nousemaan autosta, ilman neuletta. Musta vaan tuntuu että jos mulla ei ole neuletta niin ihmiset tuijottaa mun käsiä ja se saa mut ahdistumaan, koska en ole vielä oppinut pitämään niistä.
Monta vuotta kuljin neuleessa kolmenkymmenen asteen helteissä tehden kuolemaa, nykyään jos paidassa on edes pienet hihat jotka hiukan piilottavat mun käsiä se on ok. Mutta se että hilluisin pitkin kyliä pelkällä topilla ei tule kyseeseenkään. Vielä jonain päivänä mä haluan rakastaa jokaista ruumiinosaa ja luonteenpiirrettä itsessäni. Nyt ollaan jo menossa hyvään suuntaan, mutta joitain asioita on vaan niin hankala rakastaa. Mä oon päättänyt yrittää tehdä mun inhoamille asioille jotain. Edes jotain pientä. Väkisinkin pistää miettimään olisinko tässä pisteessä ilman mun menneisyyttä, olisinko tyytyväinen itseeni kaikin puolin? Mitä jos en olisi käynyt läpi yhdeksän vuoden joka päiväistä koulukiusaamista, jos en olisi käynyt läpi masennusta ja syömishäiriötä, mitä jos en olisi kärsinyt äidin henkisestä/fyysisestä väkivallasta? Oon kuitenkin tyytyväinen, että oon oppinut vuosien saatossa hyväksymään itsessäni monia asioita, mm. mun hymyn, ennen en uskaltanut hymyillä ns. "pepsodenthymyä" koska inhosin mun hampaita, mutta nykyään en enää välitä, Hampaita en pysty muuttamaan. Samoin oon oppinut hyväksymään mun luonteen, oikeastaan mun "ongelmat" on vaan ulkonäössä, ne saa mut tuntemaan itseni epävarmaksi, vaikka kuinka yritän ajatella toisin.
Mäkin yritin nuorempana saada poikien huomion, meikeillä ja vaatetuksella. No eipä auttanut. Mutta nyt olen luonteellani saanut ns. "madon koukkuun". Tää mies on kyllä nähnyt musta yhden kuvan, mutta on alusta asti, ja varsinkin sen jälkeen kun menneisyydestäni kerroin sanonut että ihmisessä on niin paljon muutakin kuin paino/pituus yms. Mun aurinkoinen luonne on kuulemma yksi asia josta hän pitää. Mutta silti vaikka tää mieskin on sanonut ettei ulkonäöllä ole väliä, kiusaamistaustan takia en osaa olla ajattelematta, mitä jos kuvotan tätä miestä?
Kuka sen päättää mikä on kaunista ja mikä rumaa? Miksei me kaikki voida olla kauniita omalla tavallamme? Mun mielestä kaunis ihminen on sellainen joka itsevarmasti kantaa itseään ja uskaltaa olla oma itsensä, ja joka omistaa hyvän sydämen. Sun pitää olla ensin kaunis sisäisesti, jotta voit olla kaunis ulkoisestikkin. Toi lause oli kuin papan suusta, kyllä pappa on hyvin opettanut lapsenlapsensa<3 Oikeastaan ilman papan oppeja tuskin osaisin edes pitää itseäni kauniina. Mutta niinhän sitä sanotaan että kauneus on katsojan silmässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti