Olin eilen illasta pari tuntia töissä, ja jotenkin taas jäin hengailemaan sinne, piti olla vain pari tuntia, mutta olinkin sitten koko yövuoron. No mikäs siinä kun ei väsyttänyt, mutta kovin viisasta taas sekottaa rytmit, mut ei voi mitään, kolme päivää harjottelua ja sitten taas 4 päivää lomaa! <3 Kotiin tultuani olin ostanut itselleni päivän ruuat OMILLA RAHOILLANI, koska tiesin ettei eilisestä ruuasta riitä kaikille, joten ajattelin kokata tänään itselleni uutta ruokaa. Ensin äiti alkoi valittamaan, että tuhlaan rahani turhiin asioihin. Ai jos ostan itselleni ruokaa, kun on valitettu ettei raha kasva puissa. Koittais jo päättää ensin sanotaan että on tiukkaa ja sitten kun aattelee itse maksaa omat ruokansa niin sekin on väärin! Sitten alko taas se lista.. "kaveris käyttää sua vaan hyväkseen, ei sulla oikeesti oo ketään kaveria" "hanki elämä" "oot ruma" "et osaa mitään" "sun kaveris on idiootteja".. Onhan se kiva kuulla tollasta settiä puoli seitsemältä aamulla! Voi luoja mikä tappelu meille äitin kanssa aamulla tulikaan, taas vaihteeksi.. Jossain vaiheessa mulla meni niin hermo ja tuli taas fiilis ettei millään ole väliä, mua ei arvosteta. Ihan sama mitä teen se on aina väärin. Mun on erittäin vaikeaa itkeä ihmisten edessä, ja noi äidin sanat satutti mua taas niin paljon että purin huulta ja sisälläni itkin. Tappelun aikana söin aamupalaa,jäi taas sämpylä syömättä kun kerta olen niin ruma.. Ihan hanurista kun tiedät sun ongelmat, muttet osaa/uskalla tehdä niille mitään.
Mulla on harjottelussakin alkanut näyttö, mua ei tosin kiinnosta enää yhtään toi harjottelukaan. Musta tuntuu et osa ihmisistä ei vaan ymmärrä kuinka rankkaa on yhdistää työ ja opiskelu ja multa vaaditaan liikaa. Ja mä aattelin että mä saan kesällä pitää mun palkallisen loman ja saan sillon olla vaan ja rentoutua, vitut. Sekin päätettiin mun puolesta että se on ensi kuussa, hyvää lomaa mulle, käy harjottelu loppuun ja hoida muitakin kouluhommia. Mulla ei siis periaatteessa ole lomaa, kun harjottelu loppuu, mun pitää käydä koulussa yhtenä päivänä, sitten alkaakin jo juhlien suunnittelu, käyn nopeasti Virossa kummin kanssa ja sitten onkin jo harkat ja juhlat ja loma ohi. Muutenkin tuntuu et oon antanu niin paljon aikaani ja voimiani mun työlle, mutten oo saanu mitään kiitosta mun työpanoksesta. Kai se nyt jo jotain kertoo jos kolme kertaa on meinannut itsensä polttaa loppuun, kun ei mun elämään pariin otteeseen oo mahtunut kuin työ ja koulu. Muutenkin tuntuu ettei kenellekkään, varsinkaan mulle tule ikinä hyvää palautetta töissä mistään. Ihan kuin oltaisiin vain orjia, joita voi pompottaa miten haluaa.
Mulla on taas tässä parina päivänä ollut järkyttävä ikävä pappaa. Veikkaisin että sekin johtuu siitä kun mun juhlat lähestyy ja en pääse juhlimaan mun unelmaa mun rakkaimman kanssa. ;( Oli jo kamalaa kun listasin kutsuttuja kun listassa ei ollut pappaa. Mä niin haluisin kertoa papalle kuulumiset, nähdä papan hymyn ja kuulla sen ihanan naurun.<3
Mä jo aattelin et oon päässyt vieraiden ihmisten huuteluista eroon, mutta taas pääsiäisenä mun perään huudeltiin kaikkea paskaa. Olihan se kiva siinä yrittää töitä tehdä kun teki mieli vaan juosta kotiin. Aloin taas välttelemään peilejä. Hyvä minä!
Suoraan sanottuna mun elämä on tällä hetkellä ihan hanurista! Kiva huomenna mennä harjottelupaikalle ja yrittää olla iloinen tarhatäti kun ei kiinnosta edes hymyillä.
Tää onkin mun sadas teksti, en aattellut että sadas teksti olis tällänen, aattelin että se olis ollu joku spesiaali, mutta tällä hetkellä mun päässä ei liiku mitään positiivista.
Kuulin tän eilen pitkästä aikaa radiosta ja jotenkin tää osu ja uppos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti