Hei sinä 15- vuotias tyttönen!
Käyt nyt viimeistä vuotta peruskoulua, saat olla välillä ihan rauhassa, mutta silti joudut kohtaamaan kiusaajasi päivittäin, elämään pelossa ja miettimään tekemisiäsi ja sanomisiasi. Ei ole oikein että joudut elämään pelossa koulussa ja kotona. Jos sä et tee aloitetta, ei sitä kukaan muukaan tee. Olet ollut masentunut jo kaksi vuotta. Siinä on kaksi vuotta liikaa. Mene terveydenhoitajan luo ja pyydä päästä uudestaan kuraattorin juttusille. Olet kantanut jo kaksi vuotta liian suurta taakkaa yksin. Ota sinulle tarjottava apu vastaan, vaikka se olisikin kuinka noloa. Varmasti siitä on hyötyä tulevaisuudessakin.
Suhteesi äitiisi on erittäin huono, tappelette päivittäin ja joudut kärsimään henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, seuraavan kerran kun tulee nyrkistä tartu aikuisten oikeasti puhelimeen, älä vain uhkaile sillä. Näytä äidillesi että hän on kohdellut sinua väärin ja olet valmis taistelemaan asian puolesta.
Puhu myös ystävillesi pahasta olostasi, älä piiloudu hymyn taakse. Laske suojamuurisi, näytä millainen oikeasti olet. Näytä kuinka sinuun sattuu. Kerro myös sukulaisillesi äitisi käytöksestä, äitisi pitää olla valmis vastaamaan teostaan. Jos et nyt "alkutaipaleella" kerro asiasta kenellekkään, se vain pahenee, et pääse tavoistasi eroon, monsterit jää sun päähän jylläämään, varhainen puuttuminen on aina paras vaihtoehto.
Seitsemän vuoden päästä voit nauraa kiusaajillesi, he eivät ole saaneet elämällään mitään aikaiseksi, toisin kuin sinä. Voit olla ylpeä itsestäsi. Seitsemän vuoden päästä olet tehnyt sen mihin et koskaan olisi uskonut pystyväsi. Olet saavuttanut yhden unelmistasi, sinulla on kaksi ammattia ja sinulla menee ihan hyvin. Paremmin menisi jos ottaisit avun vastaan! Älä pelkää näyttää heikkouksiasi kotona, sun ei tarvitse kantaa sitä taakkaa, minkä äitisi on sinulle aiheuttanut, sulla on oikeus ammattiapuun. Äitisi ei kuitenkaan mitään myönnä, ota videokuvaa illasta, jolloin hän tulee töistä, katsot telvisiota ja hän tulee huutamaan sulle ja lyö sua. Sulla on todistusaineisto, hän ei voi väittää muuta. Älä pelkää kertoa myöskään syömishäiriöstäsi, senkin takia olet joutunut ja joudut tulevaisuudessa kärsimään. Vaikka sä ajattelet että pystyt kantamaan taakkasi yksin, kukaan ei ole tarpeeksi vahva siihen, kenenkään ei pidä kantaa sellaista taakka yksin. Vaikka susta tuntuu että olet yksin, et ole sun kaltaisia nuoria on paljon, ainakin yksi ihminen rakastaa sua, pappa. Peruskoulun jälkeen hae pohjoiseen opiskelemaan, tarvitset todellakin maisemanvaihdosta ja pikaisesti. Saat myös korvattua papalle menetettyä aikaa, ja pystyt ehkä hyväksymään papan menetyksenkin paremmin. Piristäisit läsnäolollasi pappaasi.
Pidä myös paljon enemmän yhteyttä pappaasi, vietä kaikki mahdolliset hetket hänen kanssaan ja kirjoita hänelle kirjeitä. Kerro kuinka paljon hän sinulle merkitsee, kerro kuinka ylpeä olet hänestä, kerro että hän on sun idoli.
Sun ei tarvitse hävetä, vaikka joutuisit laitokseen tai psykologille, et ole ainut joka niitä palveluita käyttää ja tulevaisuudessa moni sun kiusaajista on joutunut turvautumaan näihin palveluihin. Sun pitää näyttää kiusaajillesi kuinka suhun sattuu, vaikka se tuntuu erittäin vaikealta ehkä se saa heidät tajuamaan kuinka he ovat sua satuttaneet.
Jos et hae nyt apua ongelmiisi, joudun toteamaan että tulevaisuudessa ne tulee oireilemaan vielä pahemminkin. Vaikka sä kuinka toivot että ongelmasi katoaa sormia napsauttamalla kun siirryt ammattikouluun, näin ei ole. Jos sä menetät ystäviä sen takia,että olet rehellinen, he eivät ole ansainneet sun seuraasi, he eivät ole ystäviäsi. Ole rohkea, se palkitaan! :)
Tää kirje oli todella vaikea kirjoittaa, näin sen olis pitänyt mennä. Nää sanat mun olis pitänyt kuulla seitsemän vuotta sitten. Nää sanat olis mut saanut hankkimaan apua. Nää sanat olis saaneet mut tekemään oikein.
Kiitos Anonyymi ideasta tää oli ihan kiva tehdä, kokeilen jossain vaiheessa kirjoitella itselleni kirjeen 10- vuoden päähän, katsotaan onnistuuko se vai jääkö vain haaveilun tasolle. Katsotaan tuleeko tänään vielä muuta tekstiä. :) Palaillaan!
PS. Mulla on yksi postausidea ton edellisen lisäksi, mutta katsotaan saanko sitä toteutetuksi. :)
todella rankka ja rehellinen teksti! puhut suoraan anonyymina, mutta näen sinut silti. Olet kaunis nuori nainen, vaikka olet kokenu paljon pahaa niin tulet positiivisuutesi ansiosta kokemaan paljon hyvää ja rakkautta varmasti. Koska uskon karmaan, ajattele vaikka kiusaajia, jotka kiusasivat sinua nuorena, he elämässään varmasti huonommassa asemassa kuin sinä. toivoisin sellaista postausta, että kirjoittaisit päivästäsi siten, että mitä ajattelit/mietit jollakin hetkellä esimerkiksi kun kohtaat äitisi ekaa kertaa aamulla niin mitä ajattelet mielessäsi. Tsemppiä keväseen! :) toivoo: 28-vuotias koko kouluelämän kiusattu poika
VastaaPoistaVoi ei! Kiitos ihanasta kommentista, yliherkkänä ihmisenä aloin taas itkemään jo pelkästään siitä että olin saanut kommentin! Kiitos! :')
PoistaSitä rakkautta tässä odotellessa, tuntuu vaan että kaikki kaatuu päälle ja välillä on niin yksinäinen olo, ettei mitään järkeä.. :/
Tarkoitatko että kirjoittaisin vähän niinkuin mydayn, mutta kertoisin mitä ajattelen äidistäni minäkin hetkenä päivää? Ja keskittyisin enemmän kertomaan mun ja äidin päivästä, miten meidän päivä on yhdessä sujunut ja mitä kärhämää meillä on sinä päivänä ollut? :D
Tsemppiä myös sullekkin! :)
Mulla olisi postausehdotus! Olisikohan mahdollista jos joku sun kavereista voisi kirjoittaa susta postauksen blogiisi? Minkälaisena he pitivät sinua kouluaikoina, miten he reagoivat kun saivat kuulla menneisyydestäsi, loukkaantuivatko he kun et kertonut heille pitkään aikaan mitään, miten olet muuttunut kouluajoista,millainen ihminen olet nyt, aavistivatko he koskaan että joku mättää jne.. :) olisi ihan huippua saada lukea sun elämääsi kaverisi suusta! :)
VastaaPoistakatsotaan :) olisihan tuo ihan mielenkiintoinen idea.. :)
Poista