Can you see me

Tässä on tullut tätä kyseistä kappaletta kuunneltua näinä parina päivänä melkeinpä koko ajan. Syynähän tähän on se että perjantaina, ystävänpäivänä 14.2, Mummin kuolemasta tuli kuluneeksi 14- vuotta. En vaan ymmärrä miten aika on mennyt noin nopeasti. Ja vuosi sitten tähän aikaan alkoi niitä kamalia viestejä tulla pohjoisesta. Vuosi sitten pappa oli menettänyt jo toivonsa eikä lääkkeetkään enää tehonneet. Vuosi sitten mä myös lähetin papalle sen viimeisen kirjeen, josta jätin ne tärkeimmät sanat pois. Koska jotenkin ajattelin että kyllä tästä selvitään ja mä pääsen pohjoseen ja kerkeän näkemään papan vielä. Ja kertomaan kasvotusten kuinka ylpeä mä olen papasta, kuinka kiitollinen ja ylpeä olen että pappa taisteli maamme puolesta, kuinka kiitollinen olin papalle että hän opetti meitä lapsenlapsia olemaan onnellisia/kiitollisia pienistäkin asioista,opetti meitä rakastamaan muita ihmisiä ja ottamaan muut ihmiset huomioon, kiittämään maailman parhaimmista muistoista ja tärkeimpänä se kuinka paljon mä pappasta välitin. <3 Vaikken mä koskaan noita asioita papalle sanonutkaan, musta toisaalta tuntuu että kyllä pappa ne tiesi. Silti mua jäi kaduttamaan se etten saanut noita asioita koskaan ääneen sanottua. Silloin kun kirjoittelin papalle kirjeitä mua ärsytti kirjoittaa joka kirjeen loppuun, että olen tulossa pohjoseen päin kunhan kerkeän, koska kuitenkin alitajunnassa tiesin, että en mä kerkeä. :/ Mä en halunnut vaan uskoa sitä. 

Vuosi sitten ajattelin myös sitä että tänä vuonna vaikein päivä tulee olemaan vain se 25.2. Mutta ei, siihen on vielä reilu viikko aikaa, ja mun päässä pyörii viime vuoden helmikuu. Mun tekee niin pahaa edelleen ajatella pappaa makaamassa jossain hoitokodissa. Ja itse kun on ollut vanhaintalossa harjottelemassa, tietäen millaisia ne hoitajat osaa olla, se harmittaa vielä enemmän. Voin vain kuvitella kuinka yksinäiseksi pappa on viimeiset hetkensä sielä tuntenut. Vaikka sukulaisia kävi papan luona, niin ei se piristä kuin hetkeksi. Loppuaikana pappa ei edes reagoinut omiin lapsiin.

Tosta biisistä on tullut mulle erittäin tärkeä ja rakas kappale. Joka ikinen sana siitä on kuin mun suusta. Ei tota tarvitse edes minuuttiakaan kuunnella kun jo ensimmäinen kyynel vierii poskella. Ja toi videokin, ai että se on kaunis! Taas nähdään että yksinkertainenkin voi olla kaunista! Myös muutamasta muusta kappaleesta on tullut tän vuoden aikana mulle erittäin tärkeitä, niitä on todella vaikeaa kuunnella kuivin silmin.

           

"I promissed him I wouldn't cry when it was his time to leave

That's the only promise I made him I couldn't keep"

"Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois?
Olen jo nähnyt tämän elämän, kaiken sain ja vielä enemmän
Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois?
Tahtoisin lähteä kuin sotilas, terveisin tuntematon potilas"

Nää Wiskarin biisin sanat voin niin kuvitella papan suuhun. Kuinka pappa on iltaisin aina pohtinut asioita. :/

Tätäkin kuuntelin vuosi sitten todella paljon, kuulostaa itserakkaalta, mutta jos olisin jotenkin voinut vaikuttaa asioihin, en olis antanut lupaa ennen kuin olisin kerennyt pohjoiseen. 

Mulla on oikeestaan samanlainen fiilis tällä hetkellä kuin vuosi sitten. Edelleen tuntuu kuin henki ei kulkisi kunnolla, kurkussa olisi iso pala ja mun sydän revittäisiin rinnasta ja hypittäisiin päällä.

"I remember it clearly

The day you slipped away

Was the day I found it won't be the same

I didn't get around to kiss you
Goodbye on the hand
I wish that I could see you again
I know that I can't"

Onneksi mä sentään pääsen pohjoseen reilun viikon päästä! Voin vaan kuvitella kuinka outoa tulee olemaan kun nään papan asunnon kun sitä on rempattu, sitä tunneryöppyä odotellessa. :/

Mä en todellakaan olisi varmaan ees selvinnyt tän asian kanssa tähän päivään asti ellei mulla olis aivan ihania ystäviä joille oon saanut puhua kun siltä on tuntunut ja itkeä ilman syytä. Kiitos teille olette olleet tukena elämäni vaikemman vuoden aikana. <3

Nää on taas näitä taikauskosen höpinöitä, mutta välillä kun mulla on ollut todella paha olla, ja oon saattanut itkeä monta tuntia ikävää, oon saattanut rauhottua ihan hetkessä kun on tullut sellanen fiilis että joku on laittanut käden olalle, halannut tai silittänyt hiuksia, niikuin papalla ja pohjosen mummolla oli tapana kun mulla oli paha päivä. :) Se on aika jännä fiilis, välillä on jopa sellanen fiilis että vaikka oisin yksin mun huoneessa en kuitenkaan olis yksin, tai kun ajan autolla mulla on kyydissä neljä suojelusenkeliä jotka ei anna mulle tapahtua mitään kamalaa. :) Se on jännä, tulee semmonen rakastettu olo. Ois kiva tietää mistä näitä oloja oikein tulee? :o

Mä toivon sydämeni pohjasta, että mun isovanhemmilla on nyt hyvä olla, rakkaidensa luona. <3 Toivottavasti oon voinut tehdä teidät ylpeiksi, eikä teidän ole tarvinnut hävetä lapsenlapsenne touhuja. Mä voin ylpeästi kertoa olevani teidän lapsenlapsi, te kaikki opetitte mulle omalla tavallanne elämän tärkeitä asioita ja olen niistä teille jokaiselle kiitollinen. Kenellekkään teille en kertonut kuinka paljon teistä välitin, mutta uskon että te tiesitte sen.<3

Mä rakastan teitä, kiitos kaikesta mitä mun eteen teitte<3