Vuoden viimeiset höpötykset

Enää muutama tunti jäljellä vuotta 2014, en ymmärrä mihin tää vuosi on kadonnut. Tähän vuoteen on mahtunut paljon. Paljon iloa, surua, stressiä, ahdistusta, ikävää, tunteiden vuoristorataa on menty tämäkin vuosi. Alan ehkä pikkuhiljaa pääsemään irti siitä miehestä tietyllä tapaa, kuitenkin tietyt kappaleet ja asiat saavat muistelemaan keskusteluitamme. Tein tänään jotain mitä en ole tehnyt joulun jälkeen, kurkkasin Skypeen. Hetken pohdin onko siinä mitään järkeä, koska tiedän ettei siitä miehestä enää kuulu. Skypeen kurkattuani päätin että koitan pysyä koko tammikuun Skypestä pois, jos se auttaisi.. Kuitenkin pystyn jo hengittämään vapaammin kuin pari viikkoa sitten.. Tästäkin kiitos kuuluu eräälle ystävälleni, joka edellisen blogitekstin jälkeen, laittoi viestiä ja jaksoi piristää vaikken ollut yhtään puhetuulella. Hän jaksoi muistuttaa etten minä ole tehnyt mitään väärää ja erityisesti tämä: "sinisilmäsyyskin johtuu varmasti siitä että sä näet ihmisissä heti hyviä asioita, etkä suoraan niitä huonoja, etkä välttämättä halua ees aatella että toikin nyt satuttaa vaan heti ja joku tekee jotain." sai mut ehkä tirauttamaan jälleen parit kyyneleet, koska niin onhan toi totta. Yritän etsiä kaikesta ensin ne hyvät asiat.  Kiitos S <3 Samoiten eräs toinen ystäväni totesi kun avauduin työpaikkani ärsyttävistä asioista että täytyyhän mun olla helvetin vahva että tollasta paskaa siedän. Sekin sai mut nostamaan hiukan leukaa ylös ja toteamaan että perkele niin oonkin, ei mua noin vaan nujerreta! Kiitos A<3

Joka vuosi oon tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutten ikinä ole pystynyt pitämään niitä. En ole edes miettinyt lupauksia tulevalle vuodelle, mutta voisin yrittää lopettaa turhista asioista murehtimisen. Tiedän että se tulee olemaan hankalaa, koska mä oon mä ja se kuuluu mun luonteeseen. Muutenkin voisin ottaa itseäni niskasta kiinni.

Katsoin eilen Sykkeen, sen sairaalaohjelman. Empä sitten säästynyt kyyneliltä silloinkaan kun tuossa uusimmassa jaksossa oli söpö pappa, jonka lapsella eikä lapsenlapsilla ollut aikaa tulla häntä katsomaan sairaalaan kun hänellä oli muutamia päiviä enää elinaikaa jäljellä. Viimeistään siinä kohtaa kun papan kassista paljastui kettukarkkeja pääsi ensimmäinen itku. Aivan kuin meidän pappa. Aloin myös pohtimaan sitä kun jaksossa pappa murehti kun kellään ei ollut aikaa käydä häntä katsomassa, mitä meidän pappa on ajatellut kun en ikinä tullut vaikka kirjeissä aina lupasin tulla. Toivottavasti pappa tiesi kuinka kovasti tahdoin olla pitämässä häntä kädestä viimesinä päivinä. <3 

Mulla tuli myös kolme vuotta täyteen tuossa mun nykysessä työpaikassa tossa 13.12, tai no oon ollut nyt 3 vuotta 4kk ja pari viikkoa päälle tuolla, jos sitä parin kuukauden taukoa ei siinä välissä lasketa. Onhan tosta tullut melkein kuin toinen koti ja ihmisistäkin vuosien aikana läheisempiä. Vaikka tuolla työpaikalla on huono maine täällä, ollaan silti puhuttu monen työkaverin kanssa että sekin riippuu omasta asenteesta paljon miten sielä viihtyy. Eilenkin sain taas esimieheltäni kehuja, multa tulee luonnostaan lisämyynnin tekeminen ja saan sillä ihmisiä ostamaan ylimäärästä. Jäin taas luukku auki katsomaan esimiestäni että mitä ihmettä. Tänäänkin kun kerroin että hänellä on kaikki tiskit keittiössä odottamassa ja kaikki paikat on täytetty niin hän sanoi että olen ollut ahkeran ja reipas. :o Ja kuulemma olen tässä kuussa ollut niin ahkera että ansaitsen tämän pitkän vapaan joka mulla alkoi tänään. Tänään tein sen, lähetin hakemuksen eteenpäin ja nyt odotellaan vain tuleeko kutsua haastatteluun. Jostain kumman syystä kun siirsin hiiren lähetä napin päälle, mua alkoi jännittämään todella paljon.

Sain myös toissapäivänä kuulla että musta tulee kummitäti. :) Huomenna olis tarkotus mennä tapaamaan pikkukääröä<3  Toivottavasti pystyn olemaan niin hyvä kummi kuin omani. Ihanaa saada myös helmikuusta postiivinen muisto, silloin olisi nääs kummipojan ristiäiset, tähän mennessä helmikuu on ollut mulle yhtä menettämistä.

Niin ja mun blogikin kerkesi tossa mun työputken aikana, 29.12 täyttämään KAKSI VUOTTA! En ihan oikeasti ikinä olisi uskonut että vielä tänäkin päivänä istun tässä ja kirjoitan tätä blogia. Tästä on tullut mulle se kaivattu harrastus ja tapa purkaa ajatuksia/murheita. Kertoa asioita joita on vaikeaa pukea sanoiksi. Kysymyspostaus jäi toteuttamatta, koska en saanut yhtään kysymystä. :( Mutta ei voi mittää, elämä jatkuu! :D Kiitos jokaiselle joka on edes yhden kirjoituksen jaksanut täältä sekavasta blogimaailmastani lukaista. :) Vaikka kirjoitan tätä pääasiassa itselleni, on mukavaa huomata että joku lukeekin tätä. :D Ja mukavaa on ollut huomata myös se että kaikki kommentit ovat olleet positiivisia! :)

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015 KAIKILLE TÄNNE EKSYNEILLE JA PALATAAN TAAS ENSI VUONNA! <3