Toisinaan mä haluan pois kävellä

Miksi unohtaminen on niin hankalaa? Siitä on jo neljä päivää ja joka päivä olen ollut täysin omissa maailmoissani ja itkenyt taas enemmän kuin hetkeen. Mielessäni on pyörinyt se siskoni lause "ei sua kukaan halua kun oot tommonen..". Mitä jos se onkin totta.. Neljä päivää on mennyt lähes syömättä, ruoka ei vaan maistu. Pari kertaa oon yrittänyt pakottaa itseni syömään, mutta ei se auta, saan pari haarukallista ruokaa alas ja siitäkin tulee vain huono olo. Mulla on niin tyhjä olo, tää on melkein verrattavissa papan menettämiseen.. Mä en osaa enää kuin makoilla peiton alla ja itkeä. Oon itkenyt jo niin paljon että silmät turpoaa päästä. Miten joku jota ei edes ikinä tavannut voi saada sut tuntemaan näin?! Mulla on niin tehoton olo, en saa töissä enkä kotonakaan mitään aikaiseksi. Mikään ei innosta.

Miksi mä oon näin sinisilmäinen ja luotan vääriin ihmisiin väärissä asioissa. Yritän olla ajattelematta asiaa, mutta ihan pienetkin asiat tuovat miehen mieleeni. En oo hetkeen ollut näin väsynyt kuin nyt neljän päivän aikana. Vaikka saisin nukuttua edes sen 7 tuntia oon silti todella väsynyt. Voisin vaan nukkua.. 

Mä haluaisin tietää syyn, oliko kaikki valetta..? Luulin vihdoin löytäneeni ihmisen joka ei tuomitse..  Ehkä se olikin liian hyvää ollakseen totta. Mä en oikein edes tiedä mitä mä tunnen enää, onko tää vihaa vai surua.. Itseeni olen ainakin pettynyt, kerrankin tein jotain mikä ei ole mun kaltaista ja mut jätettiin kuin nalli kalliolle. Musta tuntuu että mulla on sydämen tilalla enää vain musta aukko.. Aivan kuin mun sydän olisi kuivunut kasaan kuin rusina, aivan kuin se olisi revitty rinnasta, pompittu sen päällä ja heitetty roskiin. Mulle on nyt moni ihminen sanonut että miehiä tulee ja menee, mutta en tiedä jaksanko enää uskoa tuohonkaan.. Ehkä sekin on totta mitä eräs miespuolinen kaverini aikoinaan mulle sanoi, olen kuulemma kuin yksi jätkistä. Senkö takia kaikki jää aina kaveritasolle.. 

Kuulin tän biisin eilen ekaa kertaa ja tää tuntui heti omalta..