Viikon oon pohtinut laitanko miehelle viestiä, mutta en mä halua olla se joka aina rikkoo hiljaisuuden. Pari kertaa viestiä oon laittanut ja oon saanu vastaukseksi mun mielestä kylmän viestin tai en vastausta ollenkaan. Kirjasin yhtenä iltana tän jutun plussia ja miinuksia, jotenkin niitä plussia tuli enemmän. Välillä alitajunnasta tulee ajatus että ei hän tätä tahallaan tee, että hänellä on lasten kanssa vaikeaa, tai kun eron vuosipäivä lähestyy hänellä on sen suhteen yhtä vaikeaa kun mulla papan poismenon vuosipäivän kanssa. Tai joulun lähestyessä hänellä on muuten vain kiire. Joo niin varmaan..
Ajattelin kuitenkin kokeilla kirjoittaa tälle miehellekkin kirjeen. Tästä mun blogista on tulossa aika kirjepainotteinen. :D Mutta ehkä tää jälleen auttaa mua käsittelemään tätäkin asiaa..
Hei!
Muistan sen vielä kuin eilisen kun tiemme kohtasivat netissä ja siirryimme Skypeen keskustelemaan. Olin sairasvuoteella, en ollut pitkään aikaan ollut niin kipeä. Joka paikkaa kolotti, mutta sinä sait ajatukseni muualle. Sinä kannustit mua kouluni viime metreillä. Kun mulla oli huono päivä, sait nopeasti hymyn huulilleni. Sait mut tuntemaan itseni tärkeäksi ja erityiseksi. Autoit mua nousemaan ja olemaan oma itseni. Kun panikoin sait mut rauhoittumaan ja uskomaan parempaan huomiseen.
Sanoit ettet ikinä tahdo saada mua itkemään. Sä tiesit kuinka herkkä ja haavoittuvainen olen. Sä tiesit kuinka monta kertaa mua on satutettu ja kuinka pohjalla oon käynyt, Silti sä teit sen, sä sait mut itkemään, sä sait mut taas rämpimään pohjamutiin, sä hylkäsit mut.
Salasit multa pitkään lapset, ja kun sitä ihmettelin sanoit että toivot ettet ole nyt pilannut mitään. Annoin anteeksi, koska tietyllä tapaa ymmärsin salailun. Salailitko kuitenkin muutakin, vaikka vannoit ettet salaa enää mitään.
Ehkä tää sattuu näin paljon, koska mä luotin suhun. En oo kenellekkään miespuoleiselle laskenut mun muureja näin paljon. Tulee väistämättä hyväksikäytetty olo. Sä lupasit kertoa mulle, jos jotain tapahtuu. Silti en ole saanut viestin viestiä. Vaikka sulla olisi kiire, kai sulla olisi aikaa laittaa viesti ja kertoa että missä mennään.
Mahdoitko tarkoittaa sanaakaan mitä mulle sanoit? Sä tiesit että vuodenvaihde ja alkuvuosi on mulle raskasta aikaa, mutta silti teit tän nyt?! Mä tarttisin sua tällä hetkellä enemmän kuin koskaan.
Miksi sä edes linkitit mulle sellaista musiikkia. En oo voinut edes kuunnella niitä kappaleita enää, jos radiossa soi Beibi on pakko vaihtaa kanavaa tai häipyä paikalta.
Sanoit että toivot mulle pelkkää hyvää, mitä hyvää tässä on, että oot ollut kuukauden puhumatta. Ajattelin että vihdoin oon löytänyt jotain mikä tekee mut onnelliseksi, pitkään ajattelin että ei tää voi olla totta, että ei tää voi tapahtua mulle. Mun pitäisi vissiin opetella kuuntelemaan päätä eikä sydäntä, koska olin taas oikeassa.. Sä tiedät että mun luottamusta on jo muutenkin valmiiksi vaikeaa saada, mutta nyt en tiedä kehen uskallan enää luottaa tai kuuluuko mun edes olla onnellinen..
Et uskokkaan kuinka paljon ja aidosti hymyilin viimeisen puolen vuoden aikana. Sitä aitoa hymyä ei oltu taas hetkeen nähty ja nyt se on taas kadoksissa. Olin onnellinen, mutta sä veit sen multa. Musta tuntuu että jäljellä on enää vain se sama eksyksissä oleva rikkinäinen pieni tyttö.
Ananas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti