Minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa

Tää on taas näitä päiviä kun tuntuu että seinät kaatuu päälle, stressaa ja ahdistaa niin paljon. Tänään mun on niin tehnyt mieli laittaa tälle Skypemiehelle viestiä, kysyä kuulumisia. Mutten ole tehnyt sitä, vielä.. Koko päivän oon miettinyt asian hyviä ja huonoja puolia. Mä niin kaipaan meidän keskusteluhetkiä.. Vielä enemmän mut on tänään saanut pohtimaan tätä Skypemiestä, koska oon tulossa jälleen kipeäksi.. Ja kuten monet tietää viimeksi kun olin sairaana "alkoi meidän tarina"..

Ihan kuin mulla ei tässä omassa pienessä elämässä olisi paljon stressitekijöitä, mutta joudun vielä pelkäämään serkkunikin puolesta.
Eräänä yönä serkkuni taas avautui mulle ja kertoi että on mm. yrittänyt tappaa itsensä. Tietenkin laitoin kummillemme tästä samantien viestiä ja hän lupasi käydä katsomassa tilannetta, seuraavana päivänä sainkin viestin, että tilanne on aika paha. Serkullani, joka siis on täysi-ikäinen ja lievästi kehitysvammainen, alkaa pikkuhiljaa olemaan kaikkien muiden ongelmien lisäksi alkoholiongelma, kännissä hän sekoilee ja satuttaa läheisiään. Kännissä ollaan pari kertaa viikossa, poliisien kanssa vähän väliä tekemisissä. Ilmeisesti hän on sentään nyt jättänyt tuon pilleripuolen, tai ainakin toivon niin. Olen joka kerta sanonut serkulleni että mieti ketkä on hänen tosi ystäviään ja ketkä ns. "onnennokkijoita". Mutta koska hänellä ei muutenkaan ole paljoa kavereita, hän antaa ihmisten käyttää häntä hyväkseen. Välillä oon menettänyt yöuneni serkkuni takia, mutta koska hän on todella arvaamaton tapaus, en tahdo työntää häntä luotanikaan pois. Koska ei hän puhu kenellekkään muullekkaan. Vaikka tiedän, että oon tehnyt kaiken mahdollisen mitä tällä välimatkalla oon voinut, silti tuntuu että olisin voinut tehdä enemmänkin. Tietyllä tapaa pelkään myös sitä että jotkut sanomiseni saa serkkuni tekemään jotain tyhmää. Tää kaikki on saanut mut jälleen ikävöimään pappaa ja mummia. He saisivat serkkuni kuriin, heitä serkkuni uskoisi. Eilen myös kuulin että yhdellä tädilläni on todettu rytmihäiriöitä.

Ehkä mä välitän liikaa, mutten voi sille mitään. Mut sai jälleen miettimään, kun työkaverini linkitti seinälleni Facebookissa kuvan hymyilevästä lumiukosta, ja sanoi että se olen kuin minä, koska hymyilen koko ajan. Mä piilotan paljon hymyn taakse, eikä ihmiset vieläkään huomaa eroa mun aidossa ja tekohymyssä. Välillä tuntuu että sydäntä revitään rinnasta. Oon huomannut että oon viikon ollut töissä ihan omissa maailmoissani, työkavereiden jutut menevät ohitse. Mutta olen nyt kahdelle työkaverille saanut kerrottua serkustani, joten ehkä he ymmärtävät..

Tänään oon pohtinut myös mikä on saanut tän Skypemiehen unohtamaan mut. Mitä tein väärin? Mikä mussa on vikana kun en kelpaa kenellekkään..

Pitäisi pikkuhiljaa ruveta unten maille, huomenna alkaa jälleen työputki. Ihanaa aloittaa se kuuden aamulla. Kiinnostuskiikarit jälleen hukassa. Mulla ei pahemmin ole vapaata enää ennen joulua, muutama hassu päivä, ja mulla olis niin paljon tekemistä, mutta ei jaksamista. Tuntuu että kaikki voimat menee murehtimiseen.