Se on loppu ny!

Eilen heräsin ajoissa ilman herätyskelloa, ja kuulin puhelimeeni saapuvan viestin. Viestissä ystäväni kertoi että on aamulla synnyttänyt pojan. Olin onnellinen heidän puolestaan ja iloinen. Pari tuntia siinä innoissani touhusin kaikkea ja odottelin että työt alkavat. Lopulta ajattelin että kulutan aikaani katsomalla Sami Hedbergiä, yht'äkkiä tuli vain olo että pitääpä kurkistaa Skypeen. Se oli virhe. Puhelimeni näytti että olen saanut viestin, vieläpä tältä mieheltä, se mitä viestistä näkyi ennen kuin sen avasin sai sydämeni jo jättämään lyönnin välistä. Avasin viestin, ja pian kiitinkin jo luojaani että olin siirtynyt keittiöstä omaan huoneeseeni, koska romahdin täysin. Viestissä hän kertoi että on ollut niin kiireinen ettei ole kerennyt olemaan paikalla, pahoitteli että on tuhlannut aikaani ja sanoi että ehkä on aika laskea mut menemään. Loppuun vielä toivotteli hyvää joulua, ihan kuin se olisi hyvä, ainakaan tämän jälkeen. Loput Samin jutuista menivät täysin ohitse,en voinut lopettaa itkemistä vaikka kuinka yritin. Oon viimeksi itkenyt näin paljon varmaan kaksi vuotta sitten, kun pappa nukkui pois. Puolitoista tuntia makoilin vain sängyllä itkien ja tuijottaen vaatekasaa tuolillani. Mielessäni vilisivät meidän keskustelut, miehen linkittämät kappaleet ja sanomiset. Miksi tässä käy aina näin? Aina kun uskallan kertoa ihmisille asioita itsestäni, aina kun uskallan laskea suojamuurejani. Voinko enää luottaa keneenkään? Miksi aina minä? Eikö mun kuulukkaan olla onnellinen.. 

Töihin lähteminen oli hankalaa, kun itkusta ei meinannut tulla loppua. Enkä meinannut päästä sängystäkään ylös. Olisi tehnyt mieli vain vetää peitto päälle ja jäädä sinne maailmaa piiloon. Vihoviimein sain itseni ylös ja ajattelin että pesen kasvoni että virkistyn hieman, ja en ehkä näytä siltä että olen itkenyt silmät päästäni. Raahasin itseni peilin eteen ja pian huomasin tuijottavani itseäni peilistä kyyneleiden jälleen valuessa poskiani pitkin. Hetkeksi sain kasattua itseni ja pesin kasvojani kun huomasin kyyneleiden jälleen valuvan. Kuivasin kyyneleet pyyhkeeseen, ja rupesin pakkaamaan työkassiani. Pian juoksinkin jo autolle kiirehtien töihin, matkalla tirautin jälleen pari kyyneltä. Parkkipaikalla kuivasin kyyneleet ja kipitin oven taakse. Ennen kuin avasin ovea vedin syvään henkeä, keräsin itseni ja vedin taas tekohymyn esiin. Pian vastaan tulikin jo ensimmäisiä työkavereita, jotka pyysivät välittämään ystävälleni onnitteluita. Livahdin mahdollisimman nopeasti pukuhuoneeseen koska tiesin että romahdan ihan minuutilla millä hyvänsä, pettymys oli suuri kun en ollutkaan pukuhuoneessa yksin. Äkkiä vedin työkamat niskaan ja hommiin.

Kassalla sekoilin omiani enkä pystynyt keskittymään työntekoon. Aina kun näin miehen jolla oli silmälasit ja vaalea tukka jähmetyin. Pari kertaa alahuuli vapisten palvelin asiakkaan, pari kertaa jopa kyyneleet tulivat silmiini mutta sain pidettyä ne sisälläni. Vaikka kuinka yritin olla ajattelematta asiaa silti se tuli jostain aina mieleeni. Tuijotin kelloa, se ei liikkunut mihinkään, aivan kuin aika olisi pysähtynyt. Odotin vain että pääsen kotiin ja pääsen peiton alle piiloon. Ja että saan juoda lasillisen viiniä. Työaikaa oli jäljellä vartti ja tuijotin kelloa, ja toivoin että se liikkuisi. Olin melkein kahdeksan tuntia pidätellyt kyyneleitä, joten tiesin että kun pato murtuu se murtuu kunnolla. Onneksi vartti kului suht nopeasti kun tuli asiakkaita. Kellon lyötyä 23.00 kipitin pukuhuoneeseen ja pidätin edelleen itkua, koska jouduin kuitenkin kävelemään vielä ihmisten ohitse autolle. Nopeasti heitin työkamat kaappiin ja lähdin kipittämään takaovelle. Kun olin ohittanut työkaverini ja tiesin ettei kukaan tule enää vastaan, tunsin kuinka silmäni kostuivat ja ulko-oven kolahtaessa takanani murruin täysin. Mun piti hetki rauhoittua autossa ennen kuin lähdin ajamaan. Mun piti pysähtyä jopa tossa parin kilometrin matkalla tien sivuun, koska romahdin ajaessa niin etten enää nähnyt tietä kyyneleiden seasta. Kotiin päästyäni kellahdin suoraan sänkyyn peiton alle, ja täällä mä makoilen viinilasi kädessä edelleen. Tuntuu kuin multa olisi viety sydän tai se ei enää toimi. Miksi oon niin hyväuskonen? Miksi ajattelin alitajunnassa että ei tää kuukauden tauko mitää meinaa kun on tällänen ollut aikaisemminkin. Musta tuntuu että mua on käytetty hyväksi. Mä haluaisin tietää syyn, miksi? 

Musta vaan tuntuu taas että seinät kaatuu päälle, mikään ei kiinnosta/innosta. Mun puolesta joulu voitais peruuttaa. Mä en jaksa. Mä haluisin pohjoiseen karkuun kaikkea tätä paskaa.. Mä en voi enää kuunnella edes radiota kun sielä soi koko ajan tän miehen linkkaamia kappaleita..