You are perfect just the way you are

Aina sanotaan ettei tarvitse välittää mitä mieltä muut meistä ovat ja mitä meistä puhuvat. Tärkeintä on että itse tietää millainen on ja mitä haluaa. Tottahan tuo tietenkin on, mutta kuitenkin mun mielestä aika tyhmästi sanottu. Jos jollekkin nyt vielä on epäselvää niin muahan kiusattiin aktiivisesti koko peruskoulun ajan. Kyllä mulle jo ensimmäisinä vuosina saattoi joku sanoa ettei kiusaajista kannata välittää he ovat kateellisia ja tärkeintä on että itse tiedät millainen olet. Mutta en mä seitsemän vuotiaana todellaakaan tiennyt millainen mä olen. Mä vasta opettelin koululaisen arkea ja olisin tarvinnut siihen tukea enemmän mm. perheeltäni. Mä en oikeastaan oo ikinä saanut kannustusta perheeltäni, paitsi nyt kun kävin työhaastattelussa sinne päiväkotiin, sain muutaman positiivisen sanasen. :o  Mua ei oo ikinä tsempattu mitenkään mihinkää pääsykokeisiin, tentteihin, kisoihin jne. Aina vaan oon saanut negatiivista palautetta sen jälkeen jos en onnistunut ja vaikka onnistuin löydettiin siitä jotakin negatiivista. Sitten kun vielä kuuntelin sitä kiusaajien sontaa niin voin kertoa että siinä on seitsemän vuotiaan pikkutytön todella hankalaa ajatella olevansa ainutlaatuinen ja tulevansa tulevaisuudessa onnistumaan. Voin sanoa että ei pahemmin käyneet nuo ajatukset mun päässä silloin. Vaatii todella paljon rohkeutta olla oma itsensä kiusaajien edessä, ainakin itse yritin vain miellyttää kiusaajiani olemalla hiljaa ja pois tieltä. Eli oikeastaan kiusaajani siis saivat mitä halusivat, eivätkä lopettaneet.

Mä olin lapsena kuulemma todella sosiaalinen, muistan kun päiväkodissa leikin todella monien lasten kanssa. Mutta ala-asteella heti kun kiusaaminen alkoi aloin vetäytymään kuoreeni ja se kuori oli todella pitkään kiinni. Eikä se kuori edelleenkään aukea kaikille. Ala-asteelta mulla ei oikeestaan pahemmin ole hyviä muistoja. Muistan parhaiten kolmosluokan kun meillä oli sijainen jonka ansiosta opin enemmän asioita kuin koskaan. Rupesin miettimään että oikeestaan mun syömishäiriö on saanut alkunsa jo ala-asteella, mutta puhkesi kukkaansa ylä-asteella. Se oli varmaankin juuri 3-4 luokkaa kun käytiin kaverin kanssa kaupassa ja mentiin koulun pihalle syömään sipsiä.

Tässä parina päivänä ollaan nähty vanhalla kaveriporukalla ja joo osaan itse aluksi ottaa tietyiltä ihmisiltä asiat läpällä, mutta jos niitä jankuttaa suunnilleen sen tunnin ja jatkaa silti vaikka toinen sanoo ettei enää tunnu kovin mukavalta kun tuollaista settiä heittää. Miksi sitä pitää jatkaa? Mitä iloa ihminen saa siitä että satuttaa toista? Jos mä heitän läpällä jollekkin mun mielestä tosi hauskan jutun, mutta vitsin kohde ei ymmärrä vitsiä niin alan ainakin itse selittelemään sitä ja kerron että se oli vitsi, etten oikeasti sitä tarkoittanut. Yritän myös vältellä kyseistä puheenaihetta hyvän aikaa.
Itse seurasin jonkun aikaa tilannetta sivusta, mutta kun toinen suunnilleen itku silmässä sanoo ettei tunnu kivalle ja toinen vain jatkaa niin käskin kyseistä henkilöä lopettamaan, mutta eihän sitä otettu taas kuuleviin korviinkaan vaan jatkettiin toisen kiusaamista. Vaikkei vitsi ollut edes kohdistettu mulle, otin siitä kuitenkin tietyllä tapaa itseeni, koska jos normaalipainoista ihmistä kiusataan siitä että hän on lihava, niin mikäs mä sitten olen, mammutti vai? On hetkiä jolloin pystyn elämään normaalia elämää syömishäiriön kanssa, mutta mm. tuollaisen kuuleminen, vaikkei se suhun varsinaisesti kohdistu saa silti mut miettimään asioita.

Asian ei annettu olla edes seuraavana päivänä, vaan kyseisen henkilön piti heittää vielä samaa "läppää". Ja kun kyseistä läppää jatkettiin huomioin vitsin kohteesta samoja asioita, joihin itsekkin sorrun tuollaisen "vitsin" jälkeen.  Mietin vaan että mitä iloa tää tyyppi tästä saa kun saa kaverinsa suunnilleen itkemään? Ja minkälainen poikaystävä ei puutu tilanteeseen vaan lähtee vitsiin mukaan? Miksi jokainen ei saa olla sellainen kuin tahtoo?  Miksi meidän pitää asettua tiettyyn muottiin? Jos ihminen viihtyy kehossaan, miksei hän voi olla sellainen kuin tahtoo?  Miksi tuollaista "läppää" pitää heittää vaikka tiedetään että nykypäivänä yhä useammalla on ongelmia syömisen ja oman kehonsa kanssa?