Rakas Pappa

                                         

Me tunnemme surua ja ikävää,

                                             vaan muistot kauniit meille ukista jää.

Enkeli papan ohi kulki,

hiljaa papan silmät sulki. 

    Lepää rauhassa Pappa<3 Nyt pääsit mummin luokse enkeliksi <3 Jäi sua monta lasta, lastenlasta ja ystävää kaipaamaan, mutta voimme turvallisin mielin jatkaa omaa matkaa sillä tiedämme että turvaatte meidän loppumatkan sieltä ylhäältä. <3 Vielä joskus mekin tavataan<3 

Niin paljon sanomatta jäi, ehkä tää ikävä vielä joskus helpottaa. :(

Voin kertoa että eilinen (25.2) oli elämäni kamalin päivä, heräsin vähän enne 13 ja ajattelin käydä puhelimella facebookissa katsomassa uudet jutut, selailin iloisena päivityksiä, kunnes huomasin serkun päivityksen, se oli pelkkä surunaama, silloin taisin jo pari kyyneltä vuodattaa ja pelkäsin avata kommentteja, vaikka jo arvasin mitä tuo surunaama merkitsee. Kommenteista ei vielä selvinnyt mitään mikä olisi vahvistanut mun pelkoni. Valmistauduin kuitenkin pahimpaan ja lähdin keittiöön jossa äiti odottikin lehden kanssa. Sitten se sanoi sen pappa oli yöllä nukkunut pois. Sain tuskin juotua lasillista vettä kun lähdin jo takaisin huoneeseeni peiton alle, toisaalta olin onnellinen papan puolesta koska hän pääsi vaimonsa luo, eikä enää tarvinnut kivuista kärsiä. (Älkää ymmärtäkö väärin) Mutta silti itkusta ei meinannut tulla loppua sillä nyt mulla ei enää ollut yhtään isovanhempaa ja pappa oli mulle niin rakas kun 10 vuoteen mulla ei enää ole ollut muita isovanhempia. :( 

Itkin monta tuntia ja katselin vanhoja valokuvia, joissa myös mummi oli. Pappa oli niin onnellinen vielä niissä kuvissa. Sitä pappaa en muista  nähneeni enää moneen vuoteen. Pappa meni huonompaan kuntoon vuosi vuodelta ja totta kai hän kaipasi vaimoaan. Viimeinen pisara papalle oli se että hän joutui palvelutaloon 89- vuotiaana. Pappa masentui eikä enää mikään kiinnostanut, lähetin papalle kirjeen josta oli kuulemma hetkeksi piristynyt. Onneksi lähetin papalle vielä kaksi viikkoa sitten kirjeen, jossa sain kerrottua vielä kuulumisia täältä suunnalta, mutta silti ne tärkeimmät asiat jäi sanomatta. :( Kun kirje saapui perille oli pappa jo niin huonossa kunnossa ettei edes silmiään jaksanut avata, hän ei enää reagoinut mihinkään. Kirje luettiin hänelle, ja toivottavasti pappa sen myös kuuli. Pappa asui monen tunnin matkan päässä, joten näimme todella harvoin, viimeksi vappuna eli melkein vuosi sitten. Ja nyt viime vuosina kun papan kunto meni alas päin näimme vielä harvemmin, koska vanhemmillani on sellainen ammatti ettei lomia ole helppoa saada. Papalla oli myös erittäin huono kuulo, puhelimessa puhuminen ei onnistunut. Muuten olisin varmaan soitellut joka päivä.

Muistan kun pappa oli vielä niin hyvässä kunnossa että käytiin yhdessä tässä tuppukylän kaupassa ja pappa osti meille monta pussia kettukarkkeja, muistan myös sen kuinka pappa aina kiusoitteli mummia ja sen kuinka pappa tuli aina asuntonsa parvekkeelle vilkuttamaan kun lähdimme kotiin. Ne matkat oli aina yhtä tuskallisia, mummin kuoleman jälkeen ajattelin joka kerta että onkohan tämä nyt viimeinen kerta kun pappa tuossa vilkuttaa. Taisi niillä kotimatkoillakin pari kyyneltä vierähtää. ;(  Aina kun käytiin papan luona olisin halunnut jäädä sinne asumaan papan kanssa. En olisi halunnut jättää pappaa yksin.

Pappa siis joutui sairaalaan keuhkokuumeen takia ja oli todella huonossa kunnossa viimeisen viikon. Perjantaina piti aloittaa jo saattohoito, koska hoidot ei tehonneet. Odotin sitä päivää kauhulla, tuskin nukuin to-pe yönä. Perjantaina lähdin kuitenkin iloisin mielin töihin sillä sain kuulla ilouutisen, saattohoito oli peruttu sillä lääkkeet olivat tehonneet jonkun verran ja pappa oli hiukan paremmassa kunnossa ja jaksoi jopa avata silmänsä. Sen päivän olin niin iloinen ja ajattelin että kyllä pappa vielä pääsee kotiin ja pääsen vielä sielä käymään. Iloa ei sitten kauaa kestänytkään. :( Vaikka oon monta kertaa päässäni käyny läpi tän tilanteen niin silti tää on aivan kamalaa. Toisaalta odotan innolla hautajaisia että saadaan lähettää pappa viimeiselle matkalleen mummin luo ja samalla näkemään sukulaisia joita ei moneen vuoteen ole nähty, mutta odotan niitä myös kauhulla koska tiedän etten kestä niitä, romahdan täysin. Itken varmasti koko automatkan pohjoseen päin ja varmasti myös kotimatkan. Ajattelin että ehkä voisin kirjoittaa papalle vielä viimeisen kirjeen ja kertoa siinä ne asiat jotka jäivät sanomatta. Luultavasti tehdään samalla tavalla kuin mumminkin hautajaisissa että lapsenlapset heittää hautaan ruusut, voisin heittää papalle vielä kirjeen taivaaseen luettavaksi. Jos se auttaisi mua pääsemään tästä paremmin yli. Voi kumpa olisin edes kerennyt edes kerran halaamaan pappaa! Mulla on vaan niin orpo olo. Maailma tuntuu niin suurelta.

Nyt mun yksi unelmakin on rikottu, haaveilin jo pikkutytöstä asti häistä. Niinkuin varmasti moni muukin pikkutyttö, mutta ensinnäkin mulle olisi ollut todella tärkeää että pappa olisi ollut mun häissä ja nähnyt kuinka kaiken jälkeen olen onnellinen, mutta parasta olisi ollut se jos pappa olisi saattanut mut alttarille. :( Nyt kumpikaan ei enää ole mahdollista. : ( 

Mulla on semmonen olo että mun sydän on revitty rinnasta, pompittu sen päällä ja heitetty roskiin. Huomenna olis iltavuoro, pakko sekin on käydä tekemässä mutta musta tuntuu että edessä on uneton yö sillä en pysty nukkumaan, päässä on liikaa asioita.

Miksi me suomalaiset ollaan niin huonoja puhumaan tunteistamme? Esim. meidän perheessä ei tunteita pahemmin näytetä, muutakun jossain pimeässä huoneessa. Tänäänkään kukaan ei ole itkenyt toistensa nähden vaan jossain nurkassa muilta piilossa. Huomasi sen itsestäkin tänään, heti kun tuli semmonen olo että täytyy saada vähän itkeskellä piti piiloutua omaan huoneeseen. Onhan se itkeminen helkutti niin noloa, varsinkin kun on juuri menettänyt todella rakkaan ihmisen!

Pappa oli mun idoli, mun oma sankari, parempaa pappaa en olisi voinut toivoa! <3

Miksi tän pitää sattua näin paljon vaikka tiedän että pappa on varmasti tällä hetkellä todella onnellinen?!

En tiedä jaksoiko tätä kukaan lukea, mutta mun oli vaan pakko saada purkaa näitä ajatuksia jonnekkin. 

Pappa olet aina muistoissamme ja erittäin rakas<3 Kiitos että olit osa elämääni<3

"Sain eilen soiton hoitokodista,

vaari pois on päässyt sodista

Vaikka itken, mä uskon,

että vielä me tavataan

Kun sinun arkkua me kannetaan,

poikki kävelemme kirkkomaan

Nyt ymmärrän pyynnön,

joka sai minut suuttumaan"