I dont know how much i can handle anymore

Ehkä tää oli odotettavissa, yllättävän kauan oltiin kuin aikuiset ja sulassa sovussa. Mutta nyt kahtena päivänä pommi on räjähtänyt. Kaksi päivää oon huutanut ja itkenyt päivät ja yöt tehnyt töitä. Tänäänkin on jo huudettu niin että kurkkuun sattuu ja suussa maistuu veri. 

Alunperin kaikki taisi lähteä siitä, kun sanoin että voisiko noi väliovet pitää kiinni kun mä oon menossa töihin ja nukun. Ja myös kun nyt viikonloppuna täällä oli tapahtuma, ja mä olin töissä ja pyysin isääni tuomaan mulle sieltä lakuja. Sanoin porukoille ja kirjotin lapulle mitä lakuja pitää tuoda. Silti väärin meni Ei kuunneltu. Ei mua kuunnella ikinä. Vikahan ei ole ikinä kenessäkään muussa kuin minussa. Ja nyt vedotaan mun töihinkin, että mun pitäis lopettaa yötyöt koska oon kun perseelle ammuttu karhu, niin no anteeks jos nukun päivät ja yöt oon töissä ja mua ei muutenkaan näy päivisin kun nukun. Tää viikonloppu on ollut poikkeus, ton tapahtuman takia töissä on ollu todella kiire ja unetkin on jääny vähiin. Jos mä en saa nukkua tarpeeks, oon normaalia herkempi ja otan erittäinkin pienet asiat itseeni. Ja nyt toi yötyön tekeminen on sujunut jo paremmin kun aikaisemmin, kun yöt on alkaneet pikku hiljaa hiljentymään.

En tiiä ketään muuta ihmistä kun mun äiti joka puhuu niin paljon sontaa kun kerkiää. Kai mä nyt muistan kuinka kotona ei saanut edes hengittää kun sisko oli menossa yöksi töihin, mutta kun mä menen yöksi töihin, tullaan ruohonleikkurin kanssa ikkunan alle, huudetaan, jätetään ovia auki, melutaan täällä mun huoneen luona..  Mun huone oli sentään siskon huoneen vieressä, enkä saanut edes viettää päivääni huoneessani siskon mennessä töihin. 

Mä en vihaa edes mun entisiä kiusaajia niin paljon kun mun äitiä. Pitäs arvostaa toista, mut en todellakaan arvosta jos teen niska limassa töitä jotta 23- vuotiaana pystyn elättämään isäni, äitini, pikkuveljeni ja itseni. Kuuluuko 23- vuotiaan elättää omat vanhempansa? Tuon tarjouspäiviltä kaapin täyteen ruokaa ja sanon että syökää pois. Ei, ei syödä, ne homehdutetaan ja loppujen lopuks menee ruuat roskiin. Ja se että jos minä joka tässä talossa maksan omien laskujen lisäksi myös porukoiden laskuja haluan joskus herkutella vaikka jäätelöllä, oon läski. Ei olis paljon varaa mennä mitään sanomaan.

Oon katsellut työpaikkojakin tässä töiden ohella, muutenkin stressaa toi töidenhaku. Hirveen kannustavaa kun oma äiti sanoo että oot niin paska ettei kukaan haluu ottaa sua töihin ja nykynenkin paikka pitää sua vaan säälistä ja kun parempaa ei ole saatavilla. Tiedän ettei se oo totta, mutta kun jotain asiaa jankataan tarpeeks kauan alat isekkin uskomaan siihen. Vanhempien tehtävä olis tukea lastaan kaikessa, myös työnhaussa. Mutta ei meillä, mä en oo ikinä saanut tukea mihinkään, ei ole autettu koulujen kanssa, kun hain lähihoitaja puolelle kouluun sanottiin etten tuu pääsee kouluun, mutta kun pääsinkin kouluun sanottiin etten pääse läpi, koska en osaa matikkaa. Työhaastatteluihin lähtiessä sanotaan että turhaan menet kun et sinne pääse. 

Kukaan ei ikinä tuu ymmärtämään millasta paskaa oon joutunu ja joudun kestämään. Millasta on kun sua katsotaan koko ajan väheksyen, sua ei arvosteta, sua ei tueta, sulta vaaditaan koko ajan rahaa, mutta kiitosta ei oo ikinä kuulunut. Oot aina ruma ja huora jos kokeilet jotain uutta. Olet aina se pahan alku ja juuri.  Ja jos kerta mä olen niin kamala tapaus niin kannattais kyllä ihan äitin katsoa peiliin, sillä lapsen kasvatus on vanhempien vastuulla, niin mistähän syy mahtaa löytyä.