Tää tapahtuma sai mut kärsimään melkein päivittäisestä ahdistuksesta, mietin vain tapahtunutta ja pelkäsin mennä töihin. Varsinkin kun tämä tapahtuma tapahtui yövuoron aikana, keskellä mun yövuoro putkea, reilu kaksi kuukautta sitten. Ensimmäinen yövuoro tapahtuneen jälkeen oli kamala, töihin menin itku silmässä ja täristen. Juoksin kassojen ohitse pukuhuoneeseen kun asiakastilat ahdisti. Onneksi olin töissä sellaisen kaverin kanssa jolle pystyin sanomaan että mua ahdistaa olla kassalla. Hän tokaisi että voidaan vaihtaa osia että hän menee sinne, en kuitenkaan suostunut koska jos olisin vältellyt tapahtumapaikkaa en olisi ikinä pystynyt sinne menemään. Sen yön aikana tuli täristyä, purettua huulta ja vuodatettua parit kyyneleet. Mä pakotin itseni menemään töihin, pakotin olemaan sielä ja pakotin itseni palvelemaan asiakkaita.
Parin ensimmäisen päivän ajan olinkin shokissa, en käsittänyt kunnolla mitä oli tapahtunut. Yövuoro putki meni vähäisillä unilla, väsymyksen, ahdistuksen ja shokin yhdistelmä ei ole kiva juttu.
Kun pari päivää oli kulunut, alkoi ymmärtää mitä oli tapahtunut, ja se pelko mikä oli ollut piilossa shokin alla tuli esiin. Vapaapäiväni mietin mitä kaikkea olisi voinut tapahtua. Onneksi sain kuitenkin nukuttua, eikä asia pahemmin tullut uniini. Olin kyllä jo siinä pisteessä niin väsynyt että kun sain pääni tyynyyn niin nukahdin melkein saman tien. Hereillä ollessani tapahtuma pyöri päässäni taukoamatta. Ja mulla on nyt uus fobia tän tapahtuneen takia, pelkään punasia pipoja.. :D Joo kuulostaa tyhmälle, mutta ne ketkä asiasta tietää, ymmärtävät varmasti syyn. Tapahtuneesta on kohta kolmisen kuukautta ja asia pyörii välillä edelleen päässäni, mutta tätä asiaa en voi avata enempää täällä. Mutta tämä on asia jota en varmasti unohda ikinä. Sen verta voin vielä sanoa, että siinä oli ainekset pahempaankin, mutta nyt toisiin aiheisiin!
Kiirettä on siis pitänyt jo senkin puolesta, että oon aktiivisesti etsinyt uutta työpaikkaa, tuo tapahtuma potkasi mua oikein kunnolla persuksille tän asian kanssa. Oon nyt käynyt neljässä työhaastattelussa tässä vuoden sisällä. Paikat on olleet ympäri Suomea ja hoitoalan hommia. Reilu viikko sitten kävin Kalajoella, kun kävin sielä päin haastattelussa, ja onnistuinkin saamaan sieltä vatsataudinkin kaupan päälle. Muutenkin reissu oli sellanen pikareissu työputken keskellä joka kesti kolme päivää ja jokasen päivän aikana ajamista yli 100km. Olin erittäin väsynyt reissun jälkeen ja sen aikana. Sukulaisia en kerennyt näkemään kun kummini ja pari serkkua mikä harmittaa.. Viimeisestä paikasta, mun pitäisi kuulla nyt luultavasti viikon sisään. Jos sinne pääsisin se olisi muutto edessä.. Oonkin nyt yrittänyt katsella paikkoja muualta kuin kotipaikkakunnastani, koska juuri tuon tapahtuneenkin takia kaipaan uusia tuulia.
Niin ja helmikuun lopussahan musta tuli virallisesti kummi maailman ihanimmalle pienelle miehelle. <3 Yritän nähdä kummipoikaani mahdollisimman paljon ja aina kuin mahdollista. Yleensä se on 1-3 kertaa kuussa, silti vaikka näen häntä suht usein tällä hetkellä, on hän aina kasvanut hurjasti ja oppinut jotain uutta. Kohta hän on jo hurjan iso poika! <3 Tällä hetkellä en tiedä mitään sulosempaa ja ihanempaa kuin hän. <3 Haluan että kummipoikani tietää että kummitädille voi kertoa mitä vaan, ja olen aina apuna jos tarvitaan. Viime näkemisestä on kyllä jo liian pitkä aika, mutta mulla on ollut nyt paljon töitä ja vapaat on mennyt työhaastatteluissa niin en ole kerennyt tätä ihanuutta näkemään nyt pariin viikkoon.. :/
Mä oon myös vihdoin pystynyt myöntämään sen itselleni, mutten voi sanoa sitä ääneen, en ole edelleenkään päässyt Skype miehestä täysin yli. Varinkin tuon tapahtuneen jälkeen kun siitä oli noin kuukausi kun hän sanoi että se on siinä, olin aika ulalla, kun olin tottunut että hän on ensimmäisiä kelle kerron jotain, ja tää oli sellanen asia mistä olisin halunnut jutella jonkun "tuntemattoman" kanssa. Samaan aikaan mä odotan ja pelkään toukokuuta, alle kuukausi enää niin "meidän ensi tapaamisesta" on vuosi. Mä en siis edelleenkään tiedä syytä, että miksi tää mies nyt loppujen lopuks lopetti yhteydenpidon ja en olekkaan vastannut hänen viimeiseen viestiinsä. Tossa yhtenä päivänä kirjauduin Skypeen pitkästä aikaa ja kuulin sen viesti ääneen tuli mieleeni heti "hei nyt se laitto viestiä", kunnes tajusin että ainiin. Ja eräänä yönä tossa tylsyydessäni menin samalle chat sivustolle missä tän miehen tapasin. En ollut sielä melkein vuoteen. Jotenkin se tuntui myös väärältä. Mulla on nyt myös uus puhelin, eikä siihen ole asennettu Skypeä, jotenkin sekin tuntuu väärällä, mutta silti oikealle. Edelleenkin tietyt biisit on sellaisia joita en voi kuunnella, tai kun ne soi esim. töissä radiossa tuo se tietyn "hetken" tämän miehen kanssa mieleen.
¨
On muuten himputin vaikeaa pukea ajatuksia sanoiksi, ja varsinkin kun tuntuu että tässä on tapahtunut niin paljon kaikkea, mutta on niin paljon asioita joista en voi kirjoittaa tänne, koska niin.. Jotenkin nää kaks kappaletta on soineet tässä alkuvuodesta paljon.. En nyt osaa koota ajatuksia enempää kasaan, joten palaillaan taas, toivottavasti pian. Toivomuksia saa edelleen laittaa, oon vähän hukassa tän blogin kanssa.. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti