lauantai 6. kesäkuuta 2020

Sydämeni annan nukkua tarinaa ensin loppuun kuule en

Siitä on taas hurahtanut kuukausi kun viimeksi kirjoitin. Päätin koittaa palata blogin pariin ainakin jollain tasoa. Vähän avata ajatuksia itselleen taas tänne. Mutta kuten viimeksi juttelin hoitajan kanssa. En aio ottaa mitää paineita tästä, vaan kirjoitan kun siltä tuntuu. Ja nyt on sellanen fiilis että mun on pakko saada purettua asioita taas.

Tosiaan tässä viikon päästä olisi mun ja exän vuosipäivä ensinäkemisen osalta. No se ottaa jo itsessään tunteisiin. Ja se sattuu olemaan vielä tädin syntymäpäivä. Niin joka vuosi kun juhlitaan tädin syntymäpäiviä niin muistelen myös aina tätä. Parin viikon päästä olisi myös ollut meidän ensimmäinen vuosipäivä. Päivä jota odotin innolla. Reilu kuukausi niin mulla olisi loppunut päiväkodissa työt.

Mun on ollut aina vaikea luottaa miehiin ja exän tempun jälkeen vielä vaikeampi. Muutamia oon tässä eron jälkeen nähnyt,mutta kukaan ei vaan ole tuntunut samalta sitten yhtään. No rupesin jo siis varmaan kolme vuotta sitten juttelemaan yhden kokkolalaisen kanssa Tinderissä. Juteltiin satunnaisesti. Tää myös halusi soittaa mulle yhtenä yönä kun itkin exän takia kun se kännissä mulle viestiä taas laittoi. No se piristi mua. Ruvettiin puhumaan että outoa että ei olla nähty livenä, mutta kuitenkin puhuttu niin kauan. No päätettiin kun mulla oli helmikuussa omaa lomaa, että käyn Kokkolassa moikkaamassa häntä. Helmikuu saapui ajelin ensimmäistä kertaa ikinä Kokkolaan. No eihän meillä ihan samalla tavalla juttu lentänyt livenä ja oltiin aika erilaisia. Mutta kaverina häntä pidän kyllä. 

Se oli ystävänpäivä kun siellä olin. Selasin Tinderiä taas. Vastaan tuli profiili joka sai mut hymähtämään puhelimelle. Heitin sydämen ja kappas match tuli. Jotenkin alusta asti tuntui että juttu lentää. Juteltiin koko ajan. Myös koko mun kotimatka läheteltiin jo ääniviestejä ja snäppejä. Juteltiin muutama viikko päivittäin. Kävin vielä siskon luona Vaasassa loppukuusta ja pari päivää ennen reissua puhuin miehelle siitä että olen taas liikkumassa sinne päin. Että olisi ehkä mahdollisuus nähdä. Mies taisi todeta vain että katsellaan. No miehestä tuli tämän jälkeen jotenkin etäisempi ja lopulta kun olin siskon luona hän vaikeni täysin. Se taisi olla myös papan kuolinpäivä, joten se oli mulle jotenkin extra kova paikka taas. Tuli mun aika lähteä Vaasasta kotiin, miehestä ei ollut kuulunut mitään. Ei sitten nähty, olin pettynyt olin odottanut että näen hänet.



Jatkoin Tinderin selailua, no sieltä tuli vastaan yksi savolainen. Juttu lensi aluksi hyvin ja kiinnostuin ihan oikeasti hänestä. Hän oli myös ensimmäinen joka oli mua varten valmis ajamaan muutaman tunnin mua tapaamaan. Nähtiin ja hän olisi halunnut mun viereen nukkumaan,olin vissiin hirveä ihminen. En päästänyt, ei tuntunut luonnolliselta tuoda häntä kotikotiin heti. No hän ajeli kotiinsa ja minä omaani. Sovittiin että parin viikon päästä kun mulla on pidempi vapaa että käyn hänen luonaan. Ja hän myös sanoi ensimmäisen tapaamisen jälkeen että hän on muhun vähän ihastunut,ettei kukaan oo häntä näin saanut tuntemaan. Varmaan lähemmäs tunti seisottiin vesisateessa ulkona autojen vieressä, halaillen ja pussaillen. Lopulta maltin lähteä ja puhuttiin vielä kotimatka puhelimessa.

Tuli päivä kun menin tämän miehen luo. Olin innoissani, molempia selvästi jännitti. Tällä miehellä oli myös pari isohkoa koiraa, joita pelkäsin alkuun. Mutta jälkeen päin huomasin että turhaan pelkään. En ole koskaan nähnyt niin kilttejä ja tottelevaisia koiria. 
No tää mies oli taas pieni työnarkomaani. Se oli ollut töissä ennen kuin sinne menin ja sille teki tiukkaa viettää mun kanssa aikaa kun olisi halunnut töihin. No saatiin siinä ilta kulumaan, mentiin nukkumaan. Aamulla tää mies siirtyi sohvalle, en tiedä että miksi. Sänky oli kylläkin tosi pieni että oliko sitten sen takia vai. No heräsin aamulla siihen kun toinen näistä koirista narskuttaa limsapulloa. Päätin sitten myös nousta. Ja ihan hyvä että nousin. Ei mennyt kun muutama tunti niin miehen setä tuli ovesta. Olihan se kiva kun molemmat oli siellä puolialasti.. :D No mulle se oli ihan täysin uusi tilanne ja olin aika jäissä. Enkä kehdannut siitä heti lähteä kotiin vaan olin vielä pari tuntia kunnes lähdin. Sitä ennen mies oli vinkunut taas töihin lähtöä ja muutenkin hänestä oli tullut etäisempi. 
Siinä kun autoni luona hyvästeltiin niin jotenkin mulle tuli tunne että miestä ei oikein kiinnostanut.



No sen jälkeen rupesi tämänkin miehen kanssa viestittely vähenemään. Aina sanoi ikävöivänsä ääntä, naurua ja läsnäoloa. Muttei koskaan kuitenkaan soittanut mulle näkemisen jälkeen. Sitä ennen oltiin puhuttu 3-5 tuntia puhelimessa yheltä istumalta. No tällöin myös tämä kokkolalainen ystävänpäivänä saatu match otti taas yhteyttä. Oli pahoillaan että oli vaan hiljentynyt että hänen piti vain saada kaikki naiset mielestään pois ja olisi pitänyt kuulemma mulle asia selittää eikä vain hiljentyä. No totta kai kerroin tälle miehelle että mulla on vähän tällänen epäselvä juttu toisen miehen kanssa tässä. Ja sanoinkin hänelle että oon nyt ihan sekaisin, kun molemmat mua kiinnostaa. No Kokkolan mies sanoi että hän voi siirtyä sivuun, ettei tahdo tulla kenenkään väliin. Sanoin kyllä että tahdon hänet vähintään ystävänä pitää. No jälleen hän hiljeni. Lopulta myös tän savolaisen kanssa juttu hiipui kasaan, kun hän oli pettynyt omiin ajatuksiinsa. En tiedä mitä se tarkottaa sitten.



No oltiin muutama viikko oltu juttelematta tän Kokkolan kanssa, kunnes itse rohkaistuin laittamaan viestiä ja kertomaan tilanteen. Huomasin että mun on todella helppo puhua tälle miehelle ainakin viestien välityksellä vähän kaikesta. Tässä kohtaa myös mies halusi soittaa videopuhelun. No soitettiin sellanen nopeahko videopuhelu, juteltiin niitä näitä ja meinas itku päästä kun likasilla hiuksilla, tukka pystyssä siinä olen ja mies sanoi mulle että: "Näytät hyvältä". Mies sanoi myös että se juttelee parin vanhemman naisen kanssa ns aikansa kuluksi, muttei silläkään nyt muuta ole. No juteltiin satunnaisesti sillon tällön ja aina snäpin kautta. Mitä ihmettelin ja mies sano että sama kai se on missä puhuu. Joku päivä taisin kysellä vaan mieheltä kuulumisia. Mies kertoi että on parin viikon ajan tapaillut jotain naista, muttei tiedä tuleeko siitä mitään. Että ei oikein tiedä mikä siinä mättää. Tuli mulle puskista ja huomasin että olen mustasukkainen tästä miehestä. Vaikken ole koskaan nähnyt kyseistä miestä edes. Tästä on nyt ehkä viikko, pari päivää tässä ollaan taas snäppäilty niitä näitä. Ja huomasin että ajattelen tätä miestä melkein koko ajan ja tajusin että hitto, mä oon ihastunut tähän mieheen.



On ollut helmikuussa jo puhe että mä oon aina haaveillut muutosta Pohjanmaalle. Mies myös sanoi että koska mä asun hänen sanojensa mukaan perseessä. Eli neljän tunnin matkan takana, hän ei mua ajattele sillä tavoin tällä hetkellä. Mutta kiinnostunut on. Hän haluaisi nähdä usein jos jotain tulisi. Plus hänellä on kaksi lasta ja päivystystä joka viides viikonloppu niin hänellä ei ole aikaa matkustella. Tämä sai mut miettimään taas vakavissaan muuttoa Pohjanmaalle. Mutta koska en ole edes nähnyt livenä tätä miestä ja mun on vaikea luottaa ihmisiin. Olen alkanut miettimään että olenko kuitenkaan valmis heittämään kaiken pois miehen takia ja muuttaa 400km päähän. Sehän on periaatteessa kuitenkin ollut koko ajan suunnitelma. Mutta no ehkä syystäkin epäröin. Mulla on kuitenkin nyt vakityö jonka sain pari kuukautta sitten. En oo koskaan asunut yksin ja tilanne kun on tämä että nykyään töitä on hankala saada ja kaiken lisäksi en tiedä mitä haluisin tehdä työkseni. Olen myös sanonut tälle miehelle että mua jännittäisi muutto senkin puoleen että saisinko ystäviäkään sieltä. Ja kun mulle Pohjanmaa on ollut paikka jossa heittää aivot narikkaan että meneekö se siinä sitten. Ja oishan mulla siinä lähiseudulla sukulaisia, mutta silti jännittää. Ja nyt on vähän kaikkea ns isoa hankintaa tässä samaan aikaan. 


Mutta kuitenkin mua kiinnostaisi, koska jotenkin tää mies kuulostaa just sellasselta mieheltä mitä oon aina ettinyt. No ensinnäkin hän on Pohjanmaalta,nallekarhu, ymmärtäväinen, rakastaa ruuanlaittoa, laulaa..Jotenkin ollaan tietyissä asioissa samanlaisiakin. Hän myös joskus sanoi että oon saanut vähän nostettua hänen itseluottamusta. Mutta kun mulla on tapana pyöritellä asioita liian kauan päässä, niin pelkään että kohta on liian myöhäistä. Ja valitettavasti mietin myös sitä että jos mua viilataan tässäkin silmään. Mitä jos meistä ei tuliskaan mitään ja mitä jos en jostain syystä viihdykkään Pohjanmaalla. Ei mulla olisi pokkaa tulla kotiin häntä koipien välissä. Kyllä sitä myös väkisin miettii että minkälainen naisten mies tää mies sitten loppujen lopuksi on kun tää naisen tapailukin tuli mulle puskista. Mutta joku tässä miehessä mua vetää puoleensa, mutta pelkään että mua käytetään taas hyväksi. Mutta toisaalta tää voi olla myös se mun kaipaama muutos.

Tää mies on myös laittanut mulle lauluvideoitaan, hitto mä rakastan laulavia miehiä, ne saa mun sukat pyörimään jaloissa.. :D 

Kellohan on nyt siis puoli seitesemän aamulla, oon tunnin tässä jo kirjoitellut tätä tekstiä ja koittanut saada tästä edes jotenkin järkevän kuuloista. Mun pitäisi nukkua sillä oon nukkunut jälleen joku viitisen tuntia ja iltavuoro olisi edessä, mutta mun oli pakko saada purettua tää päästä pois että pystyn ehkä nukkumaan vielä muutaman tunnin. Niin juu ja mainittakoon myös se että parisen viikkoa sitten latasin myös Badoon ja siellä oon jutellut neljä vuotta nuoremman miehen kanssa ja se eilen tunnusti myös että tykkää musta, vaikkei koskaan olla nähtykkään. Mä en oikein itse tiedä tunteistani tätä miestä kohtaan koska no mulla on aina ollut joku neuroosi vanhempiin miehiin. Mutta mukavalta tämäkin vaikuttaa. Mutta jos sitä koittaisi vielä pari tuntia nukkua ennen töitä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti