Jokainen joskus kaatuu ja murtuu

Aattelin että tässä lomalla oisin ollut aktiivisempi blogin suhteen, mutta jotenki tää loma on hurahtanut hirveetä kyytiä ohitse ja tuntuu että oon ollu koko aika menossa, vaikken oo oikeesti tehnyt mitään. Ja paljon ois vielä tehtävää ennen töiden alkua. Maanantaina pitäis olla töissä iloisena asiakaspalvelijana. Lomallahan pitäis saada nukuttua univelat pois ja rentoutua, musta tuntuu että mun loma on ollut paikasta a paikkaan b juoksemista ja univelkaakin on tullut vaan lisää.
Univelat johtuvat siitä että vaikka kuinka pidänkin nukkumisesta, oon alkanut pelkäämään nukkumista. Ja tähän liittyy taas tammikuun tapahtumat. Oon aina pelännyt pimeää ja se yhdistettynä meidän ison talon naksumisiin ja maatalon eläimien liikkeisiin saa mun vilkkaan mielikuvituksen aattelemaan jotain muuta, vaikka tiedän että se on vaan talo joka naksuu silti pelkään että joku tulee ovesta sisään. Ja jos uskallan laittaa silmäni kiinni ei mene kauaa kun nään ne kasvot. Tähän mennessä olin jo hiukan päässyt etenemään asiassa, mutta no on siitä jo hetki kun lehdessä oli jälleen juttua tapahtuneesta. Sen jutun eräs lause sai mut vilkuilemaan enemmän olkani ylitse. Se sai mut pelkäämään taas. Mitä jos tää ihminen jotenkin pääsekin mun oven taakse. Mitä jos se saa asiat selville. Mitä jos? Muutenkin jos joku sanoo että tapahtuneesta on lehdessä juttua se saa mulle kylmät väreet ja sydämen hakkaamaan kuin hullu. Tahdon lukea ne uutiset yleensä silloin kun oon yksin, tavaan niitä usein vartinkin ajan kyyneleet silmissä. Se olisi voinut olla minäkin..

Toisaalta harmittaa etten tuota asiaa voi avata enempää täällä, mutta toisaalta se on hyväkin asia. Kenenkään ei pitäis joutua tuohon tilanteeseen. Hyvä että uskallan olla selkä ovelle päin niin etten vähän väliä vilkuile taakseni. Mutta mitä mä tekisin jos joku oliskin mun selän takana? En mä pakoon pääsis eikä huudotkaan todellakaan auttais. Turhaa ajatella tällässiä, mutta tällässiä nää mun yöt nykyään on. Nukahdan joskus aamulla ja nukun yli puoli päivää, jos nukun. 

Nää on taas näitä asioita, joista en osaa puhua. Enkä oo ikinä osannut pyytää apua mihinkään, oon aina pärjännyt yksin..

Käytiin tossa tosiaan sisarusporukalla Ruotsissa, oli ihan ok reissu, mutten kyllä ihan heti uusiks lähtisi. Muut halus kiertää museoita yms, itse halusin lähinnä vaan shoppailla. :D Kävin myös eilen työpaikallani ja mua huvitti kun monet kysy millon tuun takasin ja kun sanoin että maanantaina monen suusta kuului "ihanaa johan sua on täällä kaivattu!" :o Piristi hetkeksi. 

Palataan taas joskus, kun on joku aihe mistä kirjoittaa.. Heitelkää ihmeessä ehdotuksia!