Miss You

Noniin täällä taas pitkästä aikaa, meinaa tää kirjoittelu  aina unohtua. :D Koulussa menee tällä hetkellä ihan ok. Viikonlopun aikana pitää yksi tehtävä tehdä ja palauttaa jotta pääsen kurssin läpi, yksi tentti pitää uusia ja opinnäytettä alotella ja portfoliota pikku hiljaa alotella myös. Mulla ei ole hajuakaan mistä teen ton opinnäytteen.. Vinkkejä otetaan ilomielin vastaan! :) Maanantaina alkoi myös kuuden viikon harjoittelu jakso. Olen päiväkodissa eskarin puolella. Olisin kyllä mielummin halunnut pienempien puolelle kun oon aina ollu eskarin puolella ni plää.. No mutta en valita lapset on ihania!  :) Eka viikko on tietenkin mennyt tutustuessa talon tapoihin ja tarkkaillessa. Eilen alkoi viikon syyslomakin, ihanaa! :) mutta se on kyllä toisaalta ehkä vähän haitaksi tässä välissä, mutta ihanaa että kuitenkin on lomaa! Mulla on peräti tässä 7 lomapäivää! Tää on niin luksusta! En muista edes milloin mulla olis ollu noin pitkää vapaata putkeen, no olihan mulla palkallinen kesäloma, mutta siitäkin on aikaa. Ja sen jälkeen oon aikalailla mennyt joko 12 päivää putkeen tai sitten yhdellä vapaalla viikossa ja kyllähän se on raskasta itse kullekkin. 

Mulla oli tossa joku aika sitten lähellä etten palanut loppuun, sanoinkin töihin että nyt riittää mä en tee näin paljoa koulun ohella töitä, mä en pysty, mä en jaksa. Tärkeintä mulle on tällä hetkellä saada koulusta paperit käteen, mä en halua mokata tätä vikaa vuotta, mä en enää jaksa opiskella tätä 7kk enempää! Silti vaikka oon sanonut etten tee kuin max. 3 vuoroo per lista tuntuu silti että oon koko ajan töissä, aina oon paikkaamassa jotakin. Ei on vaan niin vaikea sana. Ja loppujen lopuks kun mua tarpeeks ylipuhuu ni joo suostun kyllä. En halua jättää muita pulaan. :/ Ja toivon hartaasti että joskus kun mä tarvitsisin vuoron vaihtoa joku ihana paikkaisi mua, kun olen niiiiiiiiiin monta kertaa paikannut muita. Tähän mennessä tuo on ollut vaan haaveena. Ärsyttää myös sekin että itse menen pää kainalossa töihin ja sieltä joudutaan jo melkein sanomaan että hei hae saikkua. Ja muut hakee jostain pienestä asiasta saikkua. Ja sekin että olin päivä papan kuoleman jälkeen töissä vaikka se oli mulle tosi kova paikka. Ja menin vain koska en halunnut jättää muita pulaan. Mutta mä tein työni. Välillä tuntuu että oon liiankin tunnollinen. 

10.10 oli mulle vaikein päivä pitkään aikaan. Pappa olisi täyttänyt 90- vuotta. Meillä piti olla pohjosessa silloin isot juhlat kun kummini täyttää tänään 50- vuotta ja enoni täytti pari päivää sitten 55- vuotta. Tietenkin meillä oli sinä päivänä tentti, mutta onneksi se tehtiin ryhmässä. Tentiin osallistumisesta ei tullut oikein mitään, mielessä pyöri taas helmikuu. Aina kun katson kaverin synttärikuvia jotka on otettu 2 päivää myöhemmin en pysty ajatelemaan mitään muuta kuin helmikuun 25. päivää.. Tossa pari viikkoa sitten ajelin koulusta kotiin ja kuuntelin YleX:ää  soi radiossa kappale joka kolahti niin että jo ensimmäisen lauseen jälkeen kyynel vierähti poskelle ja loppu matkan ajelinkin kyyneleet silmissä kotiin. Heti kotona oli pakko kuunnella tuo biisi monta kertaa putkeen. Se on ihan kuin mulle tehty ja en edelleenkään voi kuunnella sitä niin etteikö kyyneleet tulisi silmiin. Mikään kappale ei ole vielä kolahtanut niin kovaa kuin tämä. Kappaleessa on erittäin kaunis videokin. Sanatkin on ihan kuin mun suusta. Juuri niitä joita kertoisin papalle jos vain voisin.  <3 

                                     

"I wonder where you are

Hope it's not too far

When will we meet?

The smile on your face

Just like the old days

Your beautiful heartbeat

You gave me a good start

You gave me your heart

I'll never lose that part

I think you hear me

I think you're right here

That's why I have no fear

I wish you could see that

I'm okay

Your words they took me far

I wish you could see that

I'm okay

That I am moving on

Can you see me?

Can you see me?

I still remember

Sat on your shoulders

I was too tired to walk

Laughing together

Spring Sunday weather

Ice cream and just small talk"

Ikävä on kova ja tuskin hellittää koskaan, tää on ollut mulle vaikea vuosi. Vaikka tiedän että papan on nyt hyvä olla eikä papalla ole enää kipuja, niin silti se sattuu niin paljon ettei sitä pysty sanoin kuvaamaan. Oon niin kiitollinen papalle että se oli osa mun elämää ja kaikesta mitä se meille lapsenlapsille opetti. <3 Olen myös kiitollinen jokaisesta pienestäkin hetkestä jotka sain papan kanssa viettää.<3 Miss Yöu Granpa! <3